Ei ärsyttävästi vuotava nenä ja eteiseen jakkaran päälle unohtunut nenäliinapaketti, aurinkoinen ilta ja terassin kutsu tai edes jonnekin kotioven ja Pornaistenmuurin välille mystisesti kadonnut limapyyhe estäneet onkikuumeen riivaamaa kalahullua. Tällä kertaa mukaan enemmän tai vähemmän ex-tempore mukaan houkuteltu onkiseura ei ikävä kyllä muun siviilielämän kiireiltä joutanut osallistua vimpakarkeloihin, mutta suvannollahan joutuu tunnetusti harvoin yksin onkimaan. Ilmeisesti vuoden alusta Vanhikselle laajentunut jokamiehenoikeus ei vaikuttanut olennaisesti lisänneen väkimäärää - olihan siellä porukkaa aina ennenkin keväisin kuin Hulluilla päivillä. Toisen kerran elämässäni myös tarkastajat kävivät kyselemässä kalalupia, jotka onneksi ovat nykyään kulkevat mukana kännykässä, muuten ne olisivat kuitenkin jossain talvivaraston perukoille jemmatun takin taskun pohjalla.
Outi kerkesi ohi fillaroidessaan todistaa illan toisen kiisken ja ensimmäisen vimpan rantautuksen. Muutamaa pakollista sattumakiiskeä lukuunottamatta ilta oli vimpojen. Ainakin oman analyysini mukaan kaloja tuli kuin kuokalla perunoita kunhan parvi sattui uimaan kohdalle, sitten hiljeni vaihtelevan mittaiseksi toviksi. Ensimmäisestä parvesta nousi nopeaan tahtiin kolme normikokoista vimpulaa. Seuraavasta tohinasta vapa taipui ihan eri malliin, ja totesin että tätä kalaahan pitää väsyttää. Onneksi haavi oli koottuna rannassa ja varsikin riitti juuri ja juuri, tätä kalaa ei olisi ehkä siimasta nostettu ylös. Muurilla omien sanojensa mukaan vain aikaa tappamaan tullut, kuulemmat viimeiset 27 vuotta suvannolla kalastellut, syntyjään eestiläinen vanhaherrakin tuli hämmästelemään kalan kokoa. Itsellänihän ei tällä kokemuksella ole mitään käryä siitä, mikä on vimmoista puhuttaessa kunnon vonkale, mutta kyllähän tämä omaankin silmääni hyvän kokoiselta vaikutti.
 |
| Taisteluvamma - muisto verkosta vai täpärä pelastuminen pedon hampaista? |
Lopulta koukku jäi pohjaan ja samaan aikaan onkipohja rapsahti taskussa säpäleiksi, joten sopiva sähläysken määräkin tuli täyteen. Muuten tämä reissu, kuten kauden aikana hämmentävän moni muukin, meni ihan käsikirjoituksen mukaan. Toki vimpojen tartutus oli edelleen ihan käsittämättömän vaikeaa: jos kaikki tärpit olisivat tulleet ylös saakka, olisi kalamäärä ollut helposti kaksin- tai kolminkertainen. Kaikki ylös tulleet kalat olivat kyllä todella tukevasti kiinni. Ehkä vastaiskun ajoitus oli liian hätäinen, tai sitten fokus oli liiaksi virolaisherran elämää suuremmissa kalajutuissa. Joka tapauksessa viisi vimpaa tuntui aivan sopivalta määrältä kulinaristisiin kokeiluihin - yhtään useampaan ei olisi oikein tehnyt mielikään ottaa ylös, ja toisaalta pyydä&päästä -meininki tuntui samalla tapaan homman perusluonteen vastaiselta kuin vaikka siika- ja silakkaongella. Siikakausikin varmaan jatkuisi vielä jossain ulkosaaristossa, silakkakausi on toisaalla täysillä päällä ja niin on moni muukin sesonki - kyllä kevät on kalastajan parasta aikaa!
 |
| Iso ja normikokoisia vimpoja mittakaavana |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti