Kalastuspäiväkirjan 100. postauksen oli alunperin tarkoitus kertoa 50. suomieliksen tarina. Juttu uhkasi kuitenkin paisua niin mittavaksi, että katsoin parhaaksi jakaa sen kahteen osaan. Tämä ensimmäinen osa käsittelee (laji)kalastuksen ehkä kuuminta perunaa, paikkatietoa.
Kaikenlaisille linjauksille kalapaikkojen jakamisesta löytyy kannattajansa ja hyvät perustelunsa. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen itse saanut tähyillä hyväksi todetuille kalapaikoille pioneerien olkapäillä seisten - eli löytänyt moneen kalaisaan paikkaan muiden blogikirjoittajien työn ja joviaaliuden pohjalta. Koetan tässä laittaa hyvän kiertämään. Toisaalta, kiinalaisen sananlaskun sanoin "Anna miehelle kala, ja ruokit hänet päiväksi, opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet loppuiäksi" Unohdetaan hetkeksi mitä lajikalastajan läheiset mahdollisesti olisivat tuon kirjaimellisesta tulkinnasta mieltä, ja muokataan se muotoon: "Kerro miehelle kalapaikka, ja hän tietää yhden kalapaikan. Opeta hänet etsimään kalapaikkoja, ja hänellä on loputtomasti kalapaikkoja".
Kalapaikkojen etsiminen on nimittäin hauskaa - ihan oikeasti, lupaan! Ainakin sopivassa määrin salapoliisin ja löytöretkeilijän luonteenlaatua omaaville onkimiehille se voi olla aivan oma huvinsa. Alku on toki aina hankalaa ja usko koetuksella. Kivinilka tapaus pari postausta takaperin valaisee aika hyvin, miten aivan oikeatkin lähtökohdat voivat johtaa tragikoomisen väärään lopputulokseen.
Esimerkkilajina toimii puronieriä. Ensiksikin lajille löytyy pienillä penkomisella monia oivallisia apajia. Pohjois-Suomessa tuntuu vallitsevan suoranainen runsaudenpula, täytyy vain päättää suunnatako Kemijoen latvoille, Itä-Lapin Savukoskelle vai jonnekin muualle. Kalaakin on kaikesta päätellen aika mukavasti tarjolla. Eteläsuomalaisille perhokalastustaitoisille oiva vaihtoehto on kuulema Hammonjoki Hollolassa.
Itse en ikävä kyllä ole koskaan perhokalastuksen saloihin vihkiytynyt, ja lisäksi olin pahasti matkusrajoitteinen. Puronieriällä kuitenkin tiettävästi on lisääntyviä kantoja siellä täällä ympäri Hämettä ja Pirkanmaata, ehkä Uudellamaallakin. Puronieriä on nimensä mukaisesti pienten purojen laji, ja pienten purojen paikalliset kalakannat ovat tunnetusti pieniä ja haavoittuvaisia. Ei mikään ihme, ettei puronieriäpaikoista huudella suureen ääneen toreilla, yksikin puron poikki viritetty verkko voi tehdä pahaa jälkeä - ja jottei menisi sormella osoitteluksi, kyllä vapakalastajienkin harkintakyky toisinaan pettää. Ja äskeisellä en toki tarkoita että Sinä, rakas lukijani, et olisi aivan yhtä eettinen ja tiedostava kuin viereinenkin onkisälli (paitsi sinä siellä takana, sinä olet kyllä kalastajan irvikuva). Jätän nyt blogin yleisestä linjasta poiketen puron nimeämättä (itse asiassa en usko että sillä edes on nimeä), pääpointti on, että "oman" eteläsuomalaisen nieriäpuron löytäminen on mahdollista ja kuinka se käytännössä tapahtuu. Vaikka puronieriä ei olekaan lainsäätäjän "lohi- ja siikapitoisia" vesistöjä määritellessään tarkoittama lohikala, on vastuullisen lajikalastajan syytä varmistaa, onko virta sellaiseksi määritelty muun kalastonsa takia.
|
Löytyi! |
1. Kalastusblogit
Ilmeinen uusien kalapaikkojen lähde ovat netin kalastusblogit - olet jo ihan oikeilla jäljillä, koska olet sellaisessa. Itse en eri kalastus- tai kalablogeista puronieriän suhteen löytänyt varmaa paikkatietoa, mutta puronieriäpuroilta otettujen kuvien perusteella syntyi aika selkeä käsitys, minkänäköinen paikka on hakusessa.
2. Kirjallisuus
Suomalainen kalastaja on monen muun maan kohtalotovereihinsa verrattuna etuoikeutetussa asemassa, meillä julkaistaan paljon hyviä kalatunnistusoppaita, ja jopa pari lajikalastusta käsittelevää kirjaa on nähnyt päivänvalon. Viimeksimainitun pioneeri, Markku Myllylän
Bongaa 50+ fisua sisältää monista lajeista jopa kalapaikkatietoa vaihtelevalla tarkkuudella. Vanhasta Erä-lehdestä (taisi olla 7/2010) löytyi tietoa puronieriän kalastuksesta yleensä.
3. Some, keskustelufoorumit, uutiset jne.
Näissäkin liikkuu toisinaan juttua kalapaikoista, tiedon luotettavuuden suhteen on hyvä muistaa lähdekritiikki ja vaikka varmistaa, voiko tieto edes periaatteessa olla oikea. Väärinmääritysten, väärien paikannimien ja epäilemättä silkkojen valheidenkin joukosta pitäisi oikea informaatio pystyä onkimaan. (Puronieriän suhteen löytyi muuten ihan kohtuullisen tolkullisen kuuloistakin juttua) Luottavuuden arvioinnissa auttavat...
4. Viranomaisraportit
Esimerkiksi
RTKL:n kala-atlas saattaa auttaa erottamaan fakta ja fiktio. Toki atlasdatassakin on puutteensa, mutta sen pohjalta voi ainakin vesistön tarkkuudella sanoa, onko laji on siellä koskaan ylipäätään esiintynyt. Kartoitukset, selvitykset ja arvioinnit ovat lajikalastajan aarteita, mutta usein ne löytää helposti vain jos osaa jo valmiiksi hakea vesistön nimellä.
5. Tieteelliset artikkelit
Samaisen RTKL:n
julkaisuista löytyi puronieriän tieteellisen nimen perusteella hakemalla useampikin lajin ekologiaa ja leviämistä käsittele tieteellinen artikkeli. Nämä olivat vieläpä kaikki kätevästi open access -tyyppisiä, avoimesti ladattavissa ja luettavissa ihan ilmaiseksi. Etenkin vieraslajien menestyksekkään invaasion edellytyksiä selvitellyt artikkeli sisälsi aika monta potentiaalisen tuntuista paikkaa.
6. Kysy
Jos kaikki muu pettää, voi viimeisenä oljenkortena kysäistä vieruskaverilta. Tai vaikka heti ensimmäisenä. Vaikka kaikki eivät haluaisikaan kertoa koko maailmalle parhaita kalapaikkojaan, voi sopiva yhdistelmä kohteliaisuutta ja uteliaisuutta viedä pitkälle.
7. Joku muu mikä
Aivan varmasti tässä eivät olleet vielä kaikki mahdolliset keinot, ja oikea vastaus saattaa olla yhdistelmä useamman eri lähteen tiedonmurusia.
Sitten vain rohkeasti kokeilemaan! Puronieriäkin vaati muutaman harjoittelureissun ennen löytymistään. Viimeisin yritys löytyy
täältä. Jossain vaiheessa oli suorastaan huvittavaa, miten paikkansapitäväksi sanonta "kolmas kerta toden sanoo" uhkasi muodostua. Melkein jokainen laji tuntui vaativan pari yritystä ennen kuin antautui (Toki on syytä huolehtia, ettei tällaisesta tule itseään toteuttavaa ennustusta - jos ei itsekään usko mahdollisuuksiinsa, kalaa harvemmin tuleekaan.)
Jatkuu ensi numerossa...