Periaatteessa olisi ihan mahdollisuuksien rajoissa tavoittaa vielä viisi uutta lajia loppuvuoden aikana, mutta vuosi on ollut taas mainio vaikkei yhtään uutta otusta tulisi vastaan. Katsotaanpa tuolta Wanted-listalta, mitä lajeja ylipäänsä on vielä pelissä mukana.
Alkuun jotenkin realistisesti pyydystettävissä olevat epelit.
Härkäsimppu
Jäljelläolevista lajeista kenties helpoin. Airisto pitäisi olla idioottivarma simppupaikka, ajankohta pitäisi valita väliltä marras-toukokuu (mieluiten joulu-maaliskuu) ja pyydykseksi tyrkyttää avoveden aikaan laiturilta pohjaonkea tai pilkkiä, jääkaudella lähinnä jälkimmäistä. Takataskussa on myös yksi Ahvenanmaalainen härkäsimppusumppu, mikäli vuosi ennättää taas kääntyä kevääseen ilman reissua Airistolle.
Wanted: härkäsimppu |
Puronieriä
Puronieriä ei pitäisi olla erityisen hankala pyydettävä, mutta paikat ovat vielä hakusessa. Savukosken purot Lapissa ovat ainakin aivan liian pitkän ja kalliin matkan päässä. Hammonjoki Lahden suunnalla on varattu perhokalastajille ja vaikka tämän kalastusmuodon herrasmiesmäisyys onkin itseäni aina viehättänyt, en oikein usko, että purkkarin takia hankkisin perhokalastusvehkeet. Ehkä lainaksi? Vaihtoehto olisi kaiketi alkaa summamutikassa kammata Hämeen ja Pirkanmaan metsäpuroja, mikä ei oikein vielä kuulosta suunnitelmalta.
Viisipiikki
Viisipiikki on pieni ja pirullinen kala. En edes muista montako kertaa olen koettanut sitä saada pyydystetyksi Porlan lammikoista Lohjalta, mutta muutama yritys liikaa on jo kertynyt. Pitäisi ehkä koettaa eri vuodenaikoja, keväällä, keskikesällä tai vaikka syksyllä, sillä loppukesä-alkusyksy ei ole näköjään toiminut toivotusti. Ongelmana on ollut kalojen pieni koko ja kyvyttömyys nielaista tarjottua syöttiä koukkuineen. Eipä kai muuta kuin uutta matoa koukkuun, entistä pienempään, ja suunta kohti Lohjaa ja uutta yritystä.
Nahkiainen
Pikkunahkiaisen kanssa homma sujui niin hyvin, että sama voisi olla uusittavissa nahkiaisen kanssa. Nahkiaisen kudulle osuminen lienee vielä enemmän tuurissaan kuin pikkunahkiaisten häissä kuokkiminen, mutta ammokeettoja kaivamalla laji saattaisi löytyä. Paras aika myös nahkiaisjahtiin lienee vähäsateinen loppukesä, jolloin purot ovat kirkkaimmillaan, mutta lamppukalastukseen alkaa olla öisin jo pimeää. Tai sitten unohtaa koko optio nähdä mahdollisesti kolojensa ulkopuolella uiskentelevia ammokeettoja ja lähteä lapioimaan soraa ihan rehellisesti keskellä päivää.
Miksei joku näistäkin...
Näiden lajien pyytämisestä on joku aavistus tai toteutuskelpoisen tuntuinen ajatus
Ankerias
Ankeriaankin kohdalla vaikein osuus, paikan löytäminen, on ohitettu. Ainakin lähdeviitteiden mukaan niitä pitäisi Tuusulanjärvessä asustella, ja anoppila/mummola Järvenpäässä tarjoaisi hyvän tukikohdan. Petokalojen onginnassa mäskäyksen toteuttaminen hakee vielä toimivaa muotoaan, ajankohdista toimivin olisi ilmeisesti kevätkesä tai (alku)syksy, mikä kalojen vuodenkiertoa ajatellen tuntuukin järkeenkäyvältä
Lohi
Kalastuskirjallisuus on maalaillut (atlantin)lohesta sellaisen taruolennon, että rima perehtyä koko lohenkalastukseen on ainakin itselläni noussut korkeuksiin. Kovin kryptiseltä ja myös kalliilta puuhalta kuulostaa koko lohestus. Nyt jos koskaan ammattitaitoisen kalaoppaan värvääminen säästäisi varmasti tukulta harmailta hiuksilta. Itse uskon Kymijokeen ja syystalveen.
Särmäneula
Hankoniemen edustalla kasvaa kuulmea Suomen laajin meriajokasniitty (Zostera marina, sellainen sisävesiltä tuttuja palpakkoja muistuttava, heinämäinen vesikasvi), joka ainakin teoriassa pitäisi olla putkisuukaloille mieluisa ympäristö. Niityn tarkat koordinaatit ovat vielä selvittämättä, mutta ymmärtääkseni se ulottuu kahluusyvyydelle. Sukeltajilla on vielä omat täsmäpaikkansa särmäneulan tavoittamiseen, mutta ne vaatinevat vähintään snorklausvalmiutta, ehkä venettäkin. Vaan mitäs kalastaja ei tekisi saaliinsa eteen. Särmäneula saattaa toki uida vastaan Helsingin vesilläkin, eli ehkä kahluusaappaiden kärjet tulee suunnattua Lauttasaaren rannoille tämän luikeron toivossa. Ehkei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.
Piikkikampela
Kampelan kanssa saavutetun menestyksen jälkeen piikkikampelakin alkoi tuntua jotenkin uskottavalta saaliilta. Kaipa sille kelpaavat samat rannat Lauttasaaren edustalla kuin sukulaiselleenkin, ja Hangon suunnalla on myös runsaasti sopivan oloisia paikkoja. Sekä pohjaongella narrattavat isot yksilöt että lirkkisyvyyksissä viihtyvät pikkulätyt varokoon nahkaansa.
Kilohaili
Kilohailien pyydystäminen Helsingin vesiltä keväisen silakanpyynnin sivutuotteena on tainnut tulla tiensä päähän. Allekirjoittanut kiittää kaikkia 138 566 silakkaa, jotka uhrasivat hengensä lajikalastuksen alttarille ja lähimmäisiään jotka suostuivat syömään ne (enkä edes paljon liioittele määriä). Vastedes silakanpyyntiä harrastettakoon ennen muuta silakan itsensä takia, kilohailin suhteen arvelen onnistumisen mahdollisuuksien kasvavan ulompana saaristossa - täytyypä kutsua joskus itsensä Ahvenanmaalle kylään kevään silakka-aikaan. Ja kuten edellä tulikin todettua, samalta suunnalta pitäisi nousta tarvittaessa myös härkäsimppu, imukaloistakin on puhuttu ja huhuttu, mutta nämä jutut luokitellaan vielä tällä hetkellä samaan laariin sulkavalegendojen kanssa.
Eihän sitä koskaan tiedä...
Kyllä Suomen kalastossa vielä pyydettävää piisaa. Osa lajeista on kuitenkin niin paikallisia tai muuten hankalia, etteivät taida ainakaan lähitulevaisuudessa eksyä kohdalle.
Sulkava
Ainut pätevän tuntuinen johtolanka sulkavan jäljille vaikuttaisi olevan keväinen Lempäälä, silloin kun särkikalat hakeutuvat virtaveteen kutupuuhat mielessä. Koskialueella ei onkiminen ole sallittua, mutta kuulemma pientä liitsiäkin voisi sulkava haukata. Ja toisaalta lajille mieleisiä kutukaislikoita luulisi löytyvät pilvin pimein myös varsinaisen koskikalastusalueen ulkopuolelta. Jotain hämärää tähän eväkkääseen kyllä liittyy: kirjallisuuden mukaan suunnilleen joka toisen Hämeen ja Pirkanmaan vesistön pitäisi olla ääriään myöten täynnä sulkavaa ja onkimestoja luulisi olevan pilvin pimein. Vaikea uskoa että kukaan kateuttaankaan varjelisi ruokalaloina arvottomia sulkavakantoja. Toivotaan että tilanne joskus korjaantuu.
Kirjoeväsimppu
Kirjoeväsimpun levinneisyys on niin pohjoiseen painottuva, että sen saaliiksi saaminen vaatisi käytännössä lapinmatkaa. Sitten joskus. Myös Itä-Suomessa lajia esiintyy, ja Kallaveden rantoja on tullut joskus lirkittyä kirjoeväsimpun toivossa, mutta tuloksena oli pelkkiä kiiskejä.
Rantanuoliainen
Rantanuoliainen lienee ihan mahdollinen pyydystettävä, kunhan oikeat paikat ovat tiedossa. Tällä erää paikkatiedon puuttuminen, sekä epäilemättä niiden sijainti kaukana kotikulmilta vaikeuttavat projektia
Miekkasärki
Saimaan kanavalle pitäisi varmaan joskus lähteä ihan tätä kokeilemaan. Lappeenranta on vallan hauska kaupunki kohtuullisen junamatkan päässä. Sopivasta vuodenajasta liikkuu todella ristiriitaisia arvioita, mutta luultavasti reissu ajankohta valikoituisi joka tapauksessa iahn muilla perusteilla kuin otollisimman miekkasärkisesongin mukaan
Sampi
Vanhan kotipaikkakunta todisti taas kaikki puheet savolaisesta hulluudesta istuttamalla sampia pieneen umpilampeen keskelle kaupunkia. Niitä onkin tullut muutamaan otteeseen käytyä onkimassa, toistaiseksi tosin ilman mainittavaa menestystä. Petokalojen mäskäyksen saloihin pitäisi varmaan sukeltaa syvemmällä ennen kuin tulosta alkaa syntyä.
Nokkakala
Näitäkin ilmeisesti saattaisi toisinaan saada koukkuunsa jopa Helsingin vesiltä. Ymmärtääkseni isoin haaste on ajoitus: parvet ovat liikkuvaista sorttia, ja kalat ovat joko paikalla satamäärin tai sitten tykkänään poissa. Loppukeväästä pitänee joskus kokeilla onneaan.