Marraskuun matikat 18.11

Mateenpyynti taitaa olla - vuodenajanta riippumatta - puhtaasti uskolaji. Talviöinen mateenpilkintä on tietysti luku sinänsä, mutta kyllä syksyinen mateen jokipyyntikin sen verran kaukaa haetulta tuntui, että aika kevyin odotuksin tähän projektiin lähdettiin.

Pakan alimmainen

Valmisteluista päätellen uskoa kyllä oli kuin herätysjuhlilla. Puolisotilaallinen operaatioa matikka eteni fillarilla suoritetusta maaston tiedustelusta valitun onkipaikan linnoittamiseen pakettiautollisella onkivarusteita ja apuvoimien hälyttämiseen paikalle. Tuskin olin saanut leirin pystyyn ja kaksi vapaa viriteltyä pyytämään, kun ensimmäinen jo hälytti tärppiä. Maitokahvin värisestä Keravanjoesta nousi kaivattu mademamma. Draaman kaareen kuului tietysti saaliin irtoaminen koukusta rantatörmällä ja huikea tiikerinhyppy vesirajaa kohti kiemurtelevan kalan perään. Epäuskoisena ja yllättyneenä ihmettelin ennennäkemätöntä vetehistä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, millä perusteella madetta mollataan rumaksi. Vaikka ei nyt lähdettäisikään pohdintoihin luonnon luomusten tarkoituksenmukaisen ulkomuodon kauneudesta, niin kirjava väritys ja boakäärmemäinen värimaailma ovat minusta jo sinällään viehättäviä. Näköjään lapsenomainen ihmettely on tätä nykyä päällimmäinen tunne uuden lajin antautuessa: ehkä se antaa hetkeksi tunteen, että on oppinut kokonaan uuden taidon, monimutkaisessa nykymaailmassa harvinainen hetki. Mutta lisää ihmettä oli luvassa. Tuskin olin saanut käteni pestyä, kun toinenkin vapa hälytti madetärpin merkiksi. Kun kala numero kaksi oli rannalla, päätin laittaa vavan samantien syrjään, ettei ottimonttu vallan tyhjenisi ennen kuin kaverit edes ehtivät paikalle. Kun puhelin soi ja neuvoin suuntimia jokivarteen, hälytti veteen jäänyt vapa tärppiä. Tässä vaiheessa piti toinenkin vapa hyllyttää ja vaihtaa lajia teenjuontiin ja istuskeluun. Hetken kuluttua Sakari löysi paikalle ja viritimme vavat takaisin pyytämään. Teemukin tuli vain hetkeä myöhemmin, mutta mateen eivät palanneetkaan. Hyvän tovin tulvivaa Keravanjokea katseltuamme päätimme testata, olisiko syöttien vaihdolla vaikutusta. Kerran sulatetuista särjistä ei joka tapauksessa ollut enää juhla-aterian päätähdiksi, joten mitäpä niitä säästelemään. Syötitimme koukun uusilla särjenpaloilla, ja pilkoimme toisessa vavassa bonuksena olevaan verkkopussiin puolikkaan särjen levittämään verta, kalanhajua ja muuta mukavaa alavirtaan mateiden houkuttelemiseksi. Vaikutus olikin välitön ja toiseen vapaan tarrasi puukonmittainen mateenpoikanen. Itse asiassa ehkä liiankin välitön - ainakin tapaus tuomittiin sattumaksi, kun hiljaisuus vapojen päässä sen jälkeen jatkui. Irvileukailu kaupan tiskiltä ongituista mateista sentään vähän vaimeni. Liekkö made sitten siinämäärin paikallinen kala, että joenpätkän tyhjennyttyä ei uusia kaloja ainakaan toviin kuulu, eikä teoriamme virtauksen mukana leviävästä, mateita houkuttelevasta hajuvanasta ainakaan täysin pitänyt vettä. Teen ja suklaan loputtua alkoi mutapaini joenpenkan kanssa ja mateiden syömälakko piisata, joten siirryimme itse jatkamaan päivää lounaan merkeissä.




Rumia mukamas. Hienon näköisiä luonnon luomuksia.

Nappireissu! Elis antaa syytä hymyyn pitkälle harmaan marraskuun loppuun saakka ja ehkä uutta potkuakin metsästää vielä loppuvuodesta jotain uusia lajeja. Mitäs näitä nyt olisi edes teoriassa tavoitettavissa: härkäsimppu, siloneula, kampela, ehkä meritaimen... Vai pitäisiköhän jo julistaa kaloille joulurauha ja olla tyytyväinen päättyvään kauteen.