Musta täplätokko 30.6.2012

Vaihteeksi täysin epäonnistunut reissu muksujen kanssa Olympiaterminaalin altaalle mustatäplätokkojahdin varjolla. Homma alkoi mennä reisille jo siinä vaiheessa kun ketterän siirtymisen pelipaikoille torpedoi koko keskustan liikenteen sekoittenut Pride-kulkue - meille se tiesi pitkän ja turhan ratikan odottelun jälkeen vielä pidempää ketunlenkkiä Kauppatorin kautta ja jalkaisin. Rannassa tuuli aivan pirusti ja oli muutenkin koleaa ja ikävää, nälkä, pitkästyminen, ulko-oven väliin jääneet sormet ja muut normaalit kuviot varjostivat reissua; itsellä päällä karppiyön lyhyeksi jääneenyöunen ja ehkä hieman myös kisajuoman koston yhdistelmä, heinänuha, särkevät viisaudenhampaat ja käden ihottuma. Tokot pitivät meitä pilkkanaan sen lyhyen tovin minkä rannassa jaksoimme. Yksi kenties sätki hetken siiman päässä, kunnes karkasi, maihin yksi ahven. Kun Taika aikansa manguttuaan sai uittaa pohjaonkea ja onnistui jättämää sen pohjaan sekä nopeasti että ehdottoman pysyvästi, katsoin parhaaksi lopettaa homman siihen sillä erää. Ehkä joskus uusiksi. Tai sitten ei, ettei vuodareitten jahtaaminen ala liiaksi häiritä sitä tärkeintä, uusien eliksien saamista.

Vuotuinen karppien yö 29.6

Vajaa vuosi sitten alkanut hieno perinne sai jatkoa (nyt sitä voinee vähän vakavammalla naamalla jo kutsuakin perinteeksi), kun suuntasimme Erikin ja Netan kanssa Vanhankaupunginlahden rantaan karpit mielessä. Aloitimme ruovikoitten laidasta, missä ilta alkoikin vauhdikkaasti ja oikeansuuntaisesti lahnalla. Sitten suvanto kuitenkin hiljeni täysin ja seurueen käydessä kärsimättömäksi vaihdoimme paikkaa. Vaelsimme karppilammikolle päin, mutta laskuojan poikki kyhätty(?) pohjapato näytti niin tehokkaalta esteeltä kaloille, ettemme tuhlanneet iltaamme siellä (tässä kenties selitys myös lammen heikkoon kalantuloon aiemmin kesällä). Kävimme ihmettelemässä lutakkoakin, mutta se paljastui umpilammeksi - ei ihme, ettei sieltä ollut tullut muuta kuin pieniä ahvenia. Lopulta leiriydyimme karppilammen laskuojan suulle meren ääreen, kun laskeva aurinkokin paistoi siihen niin kivasti ja alusta oli tasakokoista soraa. Kalaakin alkoi ihme kyllä nousta matalasta vedestä, kiiskejä lähinnä, muutama ahvenkin ja lopulta ensimmäinen pasuri. Pasuriapina olikin muodostunut jo lähes sietämättömäksi matkatoveriksi viime aikoina. Paradoksaalista kyllä, tällaisille helpoille peruslajeille ei juuri ole täsmäpaikkoja tai edes tietoa, mistä niitä pitäisi lähteä yrittämään. Kerran joku isompi otus taisi kiskoa hetken koko virveliä kohti jorpakkoa kunnes katkoi pohjaongen solmun. Tai sitten vain kuvittelin koko jutun. Karppia ei näkynyt tai kuulunut, joten jossain vaiheessa vaan luovutimme. Itse jumitin paluumatkalla hetkeksi ruovikon laitaan, josta nousi nopeasti toinen pieni lahna. Jotenkin huvittavaa, että juuri lahnoja on meikäläisen kohdalle osunut valtaisat määrät tänä vuonna - liittynee käytettyihin menetelmiin (pohjaonki, tai koho-onki aivan pohjan tuntumassa) ja paikkoihin. Jännänä voisi pitää myös seikkaa, että Vanhikselta saamani lahnat ovat olleet hyvin samankokoisia, kuin samasta muotista - pienemmät ja isommat syönnöstänevät muualla. Hienoja uusia näköaloja vesiekosysteemiin! Jouduin luovuttamaan aiemmin kuin olin suunnitellut, jotta ehtisin kotiin vielä viimeisellä etukäteen katsomallani bussivuorolla - vasta pysäkillä selvisi, että kyllä ne yöbussit taisivat sittenkin kulkea, mutta se oli jo myöhäistä. Kalastuksen ulkopuolisista seikoista vastasi Erä ja ryyppäys -henkinen seurueeni vähintäänkin kiitettävällä arvosanalla. Näiden sankareitten mainittavimmat suoritukset illan aikana taisivat olla Netan ahven ja Erikin kiiski. Mutta mikä kalojen nostelussa kenties hävittiin, otettiin korkojen kera takaisin kisajuomakupin nostelussa. Väliajalla kahvia ja pullaa kaikille ;)

Paluu Niemenmäelle 28.6

Reissusta palattua pää oli aika tyhjä ajatuksista - kun ei muutakaan osannut miettiä, suunnistin muksujen kanssa Niemenmäkeen kokeilemaan, jos hopearuutanat olisivat kotosalla ja syönnillään. Leimu nukkui, mutta Taika keskittyi onkimisen sijaan ättäröimään ja murehtimaan kalantulon olemattomuutta. Kalaa tuli, tosin vain isin siimaan, eikä kaivattua merkkiä. Ensin lutakosta nousi varmaan elämäni pienin lahna (olin jo varma, että nyt se pasuri viimein nousi), sitten valtava särki. Näitten kahden lajin parissa kului sitten tovi jos toinenkin, tosin särkien koko pieneni nopeasti normaaliksi, kun taas lahnojen koon päinvastaista kehitystä tervehdittiin ilolla. Hopearuutanoista ei näkynyt merkkiäkään, ja mieleen hiipivät ne kymmenet (no, ainakin puolisenkymmentä) viime kesän reissua, jolloin ramppasimme Taikan kanssa lammikolla ilman hajuakaan ruutanoista. Viimeisellä reissulla todistimme, että kyllä niitä siellä kuin perunoita pellossa, kunhan vain tähdet sattuvat onnellisiin asemiin. Liekö aavistuksenomainen säänmuutos sadekuuron edellä aktivoinut kalat, sillä molemmat noin kahden euron kolikon kokoisen ruutanat nousivat molemminpuolin sadekuuron alkamisen. Leimu heräsi samalla kun siirsin rattaat sateensuojaan puun alle, ja säätäessä otti-ikkuna ilmeisesti umpeutui - ainakin sadekuuron jälkeinen kalastelu tuotti vain yhden normisärjen. Tämä viimeinen sai vapautensa takaisin, pari aikaisempaa särkeä, samoin kuin pienin lahna ja ruutanat pääsivät ravintoketjussa eteenpäin variksenpojan ja kalalokkien ravintona. Ihan hauskaa touhua tuo lintujen ruokkiminenkin, ei ihme, että monet harrastavat sitä sivusaaliillaan. Isot lahnat ja särki lähtivät mukanamme Viikkiin. Ehkä tämä reissu todisti, että kertaalleen saatu laji on paljon helpompi saada uudelleen, ainakin jos ensimmäinen kerta ei ole ollut silkkaa tuuria. Kyllä avain lajikalastuksen ytimeen on kalojen tuntemus ja tässä paikkatuntemus on mielestäni yleensä tärkein palikka - me siis olimme niinsanotuilla Tilkan lammilla Niemenmäen kaupunginossa, Pienen Huopalahden pohjoispuolella sijaitsevassa puistossa. Kaikki kalat nousivat pyöreänmallisesta lammesta, läheltä lampeen laskevan purosen suuta (vaikka varmasti muualtakin on mahdollista onnistua). Saalis 4 särkeä, 3 lahnaa ja 2 hopearuutanaa.

Karpataan taas! 21.6.

Jos koettaa etsiä karpinkalastuksesta tietoa, löytyy ainakin netistä lähinnä ruualla leikkimisestä kertovia kirjoituksia. Onneksi meikäläisen karpinkalastus on muutenkin aika amatöörimäistä touhua jopa Suomen, saati sitten maailman mittapuulla. Eilen olin taas Vanhankaupunginlahden karppien perässä illan. Saalis koostui jälleen lähinnä kiiskistä, muutama ahvenkin kävi ylhäällä, elämäni isoin sorvakin nappasi, muutama lahnanlitukka ja taas pieni turpa (joka pääsi jatkamaan kasvuaan, on se sen verran hieno laji). Mutta missä lie ovat edelleen kaikki pasurit? Yksi tärppi tuntui vahvasti karpilta, mutta pääsi tietenkin irti. Myös lahnojen tärpit saivat kuvittelemaan kaikenlaista, mutta hopeisen kyljen välähdys kavalsi lajin. Usko pohjaonkien tehoon nousi tämän reissun myötä - ne tuntuivat pyytävän ainakin tällä kertaa oikean suuntaista saalista paremmin kuin koho-onget, vaikka ehkä kappalemäärässä hävisivätkin koho-ongille. Onkikulkusten kilinästä tuli ehkä hieman myös ansiotonta arvonnousua, mutta ainakin uutuudenviehätyksen vallassa se tuntui jotenkin hienommalta kuin perinteinen kohon sukellus (ihan hieno hetki toki sekin). Jossain vaiheessa soitin Erikille ja tuli suunniteltua perinteistä yhteistä karppireissua - ehkäpä se nyt sittenkin toteutuu. Pari lahnaa ja ehkä karpin tärppi - suunta on siis hyvä.

Pikavisiitti 16.6

Välillä puseroon hiipinyt kisaväsymys on tiessään ja nyt yritetään täysillä karppia. Tänään kopaisimme Leimun kanssa eiliset mestat päiväunien aikana. Yhteensä vajaa pari tuntia hujahti rattoisasti reissussa, mutta siirtymiset ja säätämiset poislukien kalastusaikaa oli reilu tunti. Se tuotti saalispussiin kolme (vaikka olisin voinut rannassa vaikka vannoa että neljä) kiiskeä ja pienen lahnan - ensimmäisen laatuaan tänä vuonna. Vuodareita vaan ropisee. Pitäisiköhän kokeilla, montako vuodaria voi saada elisten metsästyksen yhteydessä... Tosin monet jäljellä olevat kohteet ovat sen verran erikoisia, ettei ihan hirmuisesti sattumasaaliita ole odotettavissa. Tosin vielä semmoisetkin suurharvinaisuudet kuin hauki ja pasuri odottavat ensimmäistä tilastomerkintää vuonna 2012. Lopuksi muutama satunnainen huomio: ranta oli yllättävän matalan tuntuinen. Harmi, ettei ole oikein mitään helppoa, nopeaa ja yksinkertaista tapaa saada selville sen tarkkaa pohjaprofiilia. Ja keltainen kohon antenni erottuu surkeasti ainakin kaikissa itse kokeilemissani olosuhteissa. Tästä lähdin taidan ostaa vain sellaisia fluoresoivan oranssilla/punaisella varustettuja kohoja. Keltaisella antennilla varustettu koho kyllä pyydysti eniten saalista, mutta se tuskin oli kohon ansiota. Kohoja ja erilaisia onkisettejä pitäisi muutenkin hommata lisää. Nykyinen valikoima on turhan suppea. Ja onget kannattaa välillä tarkistaa, ettei vaan ole kiiski imuroinut syöttiä, ja jumita tyytyväisenä pohjassa kohon värähtämättäkään. Nou karppi, mutta tulipahan käytyä ja mukavata oli. Kyllä se karppikin sieltä ehkä joskus vielä nousee. Hyvä vaan ettei liian helpolla tule, voipahan jatkaa jahtia täydellä höyryllä pitempään. Eka kerta on aina tutkimusmatkailua, kun laji on sitten saatu, katoaa väistämättä aina osa sen lumovoimasta. Karppi on noussut ehkä jo vähän erityisasemaan ennennäkemättömien eväkkäiden joukossa, joten ehkä sitä tulee pyydettyä sen ensimmäisen jälkeenkin.

Karppikuumetta 15.6

Aivan valtaisan suuri turpa.

Miksiköhän karpinkalastus on niin valtavan suosittua lajin kotikonnuilla Keski-Euroopassa? Yksi (ei tosin välttämättä se oikea vastaus) voisi olla, että karpinkalastus on niin kivaa! En ole kovin monta reissua elämässäni tehnyt edes jossain määrin vakavissani ja varta vasten karppia pyytääkseni, mutta ne harvat ovat kyllä olleet aina valioluokan reissuja - niin tämäkin. Lähdimme Taikan ja Sakarin kanssa viettämään perjantai-iltaa Kyläsaaren vesille eväkkäitä jahdaten. Ensin kokeilimme karppilammikon laskuojan laajentuman, josta ainakin ERÄ-lehden Jari Tuiskunen tiettävästi on näitä eväkkäitä joskus saanut. Me emme - särkiä, sorvia, ahvenia ja salakoita sen sijaan tuli jotakuinkin tasaisesti kaikkia. Pinnalla kelluva levämönjä ja kivenmurikoista koostuvat rannat tekivät kalastelusta sen verran epämiellyttävää, että vaihdoimme leirimme varsinaisen karppilammikon rantaan, laskuojan alkulähteelle. Tämä oli tällä kertaa täysi kaivo, uskomatonta. Lieneekö viime vuonna suoritettu saman paikan mäskäys viikon ajan tosiaan opettanut niin tehokkaasti sorvat, lahnat, pasurit ja muut kokoontumaan alueelle, että eroa oli kuin kivellä ja pörssillä. Tyhjänpyyntiä emme kovin kauan jaksaneet (vaikka ohjeisohjelmaa olikin rasittavuuteen asti) joten vaihdoimme paikkaa vielä kerran, nyt meren rantaan Vanhankaupunginlahdelle, aivan Vanhankaupunginsuvannon tuntumaan. Täältäkin on luotettavien lähteiden mukaan karppia tavattu. Meidän onkiamme syötiin sopivasti - ei koko ajan, mutta ihan riittävästi - lähinnä ahventen ja ennen muuta kiiskien toimesta. Joku särki, salakka ja kivana bonuksena turpa piristivät iltaamme. Kuten yllä jo vähän annoinkin ymmärtää, keskittyi kalastuksen luonne neiti viisi veen kanssa ensimmäisen puolituntisen paljon lähinnä ötököitten etsimiseen, piiloleikkeihin ja kivien pyörittelyyn. Kyllä se meille aikuisille ihan urheilukalastukseksi meni, kun koetimme pitää yleisön tyytyväisenä ja samaan aikaan hoidella ongetkin pimenevässä illassa. Läheisellä piknikpaikalla oli iso ja äänekäs seurua ghettoblasterin kanssa, mutta veikkaanpa, että meillä oli silti kovempi pöhinä. Kivaa taisi kaikilla olla, täytyy ottaa pian uusiksi. Niin, ettei pääasia(?) unohtuisi: nou karppi. Mutta sorva ja turpa vuodareiksi. Ei huono sekään.

EDIT: koko saalis 11 kiiskeä, 6 (+/-1) särkeä, 5 (+/-1) ahventa, 4 salakkaa, 3 sorvaa ja 1 turpa

Kuhakalassa aamulla 11.6

Illan kuhankalastelu jäi väliin, joten aamuinen ketunlenkki työmatkalla vei tällä kertaa Kyläsaareen. Sää oli hieno ja jigittely sujui kuin tanssi - vain partnerit puuttuivat. Ihan yksin ei kalassa tarvinnut olla, lähistöllä oli sakkia selvästi jotain onkimassa. Vapoja oli joku ukolla rannassa pystyssä kuin keväisessä siianonginnassa konsanaan. Arvoitukseksi jäi, mitä nämä pyytivät. Jotain petokaloja kai, koska heittoverkkokin taisi pyytää täkyjä. Kuhanpyynti alkoi kyllä kypsyttää pahasti. Kai tässä pitää vaan jättää kuha-apina keikkumaan kyydissä epämääräiseen tulevaisuuteen ja suunnata katseet karppiin. Ehkä se kuhakin antautuu keskikesän reissulla jostain muulta kuin Helsingin vesiltä.

Tutkimusmatkailemassa kotinurkilla 10.6

Tänään sain viimein aikaiseksi lähteä muksujen kanssa selvittämään, mitä merkkiä läheisessä ankkalammessa majailevat piikkikalat ovat. Jostain olin saanut päähäni, että ne olisivat kymmenpiikkejä, vaikka todennäköisyys varmaan puhuisi kolmipiikkien puolesta. Vesi oli pitkän poutajakson jälkeen tosi kirkasta ja aurinko paistoi keskipäivällä niin kirkkaasti kuin kuvitella saattaa. Eipä ihme, että kalat olivat arkoja ja säikkyjä kuin mitkä. Nyt välineet olivat kunnossa, mutta yrityksistä huolimatta madonpätkä ei maittanut - kymmenpiikin todennäköisyys nousi ainakin omissa kirjoissani 75%:iin - kyllä kolmipiikit olisivat sen madon imuroineet kiduksiinsa, sen verran ahneita otuksia ovat. Nou kala, joten täysi varmuus jäi vielä saamatta. Ehkä joskus kesälomalla, jos inspiraatio iskee.

Helpolla annettiin 9.6

Tenavien kanssa ulkoilemassa ja tällä kertaa Koetilan lammelle onkien kanssa. Pakan alimmainen otti lukua, joten periaatteessa edellytykset keskittyä kalastamiseen olivat hyvät. Ikävä kyllä lähtö oli ollut sen verran pikainen, että varustekassiin olivat jääneet edellisreissun kuhakamat. Pyyhe kehään -mieliala alkoi jo hiipiä, kun onkilaitteet ja pienet lirkkikoukut olivat kaikki poissa. Taikan saaliiksi ihan tositarkoituksella pyrkivät allikkosalakat saivat kuitenkin kokeilemaan, josko mukana olisi jotain edes jotain kelvollista välinettä. Setti ei varsinaisesti vakuuttanut # 20 koukku oli kiinnitetty 0,25 mm Firelineen lukkoleikarin välityksellä ja syötiksi tökätty puolimätä madonpätkä. Pilvinen sää ei sekään helpottanut näköongintaa, eikä puhelimeen puhuminen ainakaan nostanut saaliinsaamisen edellytyksiä. Mutta niin vaan vastoin kaikkea todennäköisyyttä yksi allikkosalakka ripustautui vuodariksi alta aikayksikön. #32 koukulla ja kunnollisella syötillähän tämä olisi ollut ihan liian helppoa! Vaikea kuvitella, että tästä lajista tuli vuosi sitten ensiyrittämällä pummi. Näköjään se ensimmäinen yksilö on aina vaikein ja sen jälkeen lajin kuin lajin vaikeustaso helpottaa. Silti saaliinsaamisen edellytykset olivat niin hukassa, ettemme jääneet yrittämäänkään ruutanoita, vaan määräsin kamat kasaan ja lähdimme jäätelölle.

Kuhastusta - vaiko linnustusta 8.6.

Tänään nuoriherra herätti vanhempansa kärsimysaikaisin aamulla, joten sain väsymyksestä huolimatta kammettua itseni alkuperäissuunnitelman mukaisesti aamukalaan Töölönlahdelle. Sää oli  oikein lämmin, tyyni ja aurinkoinen, mutta Kuhakiven ympäristössä ei muita näkynyt - läheisellä laiturilla kyllä näkyi joku heittelemässä. Ehkä muut kalastajat vain ovat fiksumpia, ei sieltä mitään kuhaa tullut ainakaan minulle. Vesi oli tosi matalalla, lisäksi ärviää ja karvalehteä oli niin pirusti, että suurin osa alueen pohjasta oli ihan jigittelykelvotonta. Olisikohan pitänyt kokeilla vaikka vaapulla... Tai sitten kahlata reilusti syvemmälle, jotta olisi säästynyt veivaamasta pyyntöjään puolimetrisessä rantamatalassa. Joka tapauksessa usko omaan tekemiseen rapisi kovasti, kun joka heitolla oli lähes välittömästi tukko rehuja koukussa. Ainoat merkittävämmät tapahtumat olivat, kun jigi osui törmäyskurssille tiiran kanssa (onneksi jälkimmäinen suoritti viime tingassa väistöliikkeen) ja siima osui törmäyskurssille sorsan kanssa (tällä väistäminen ei onnistunut, mutta matka jatkui onneksi ilman seuraamuksia). Sorsan törmäys siimaan sai hetkeksi kuvittelemaan ison kalan tärppiä, mutta kun ei niin ei. Seuraavaksi pitänee suunnata kuhaan muille vesille, vaikka siellä Kyläsaaressa ranta vaikutti paljon otollisemmalta. Ja ehdottomasti kahluukamat mukaan, tai kumpparit vähintään.

Isi itiöitten kanssa iltakalassa 4.6

Nyt viimeistään taisi tulla se hulluus todistettua. Joku voisi hankkia meikäläiselle paidan klassisella "Kalahullu"-painatuksella ja ehkä laittaa "Kala" sulkeisiin. Olimme siis muksujen kanssa iltasella Vanhiksen suvannolla kalassa. Taikasta on kasvanut viime kesän kalassa raahaamisen johdosta mainio kalakaveri, joka viihtyi ja jaksoi kalassa aivan meikäläisen veroisesti. Meikäläisen kisakestävyyttä nakersi paitsi aikainen herääminen, myös rinnuksissa roikkuva nuoriherra, joka parhaansa mukaan sabotoi kalastusta, raapi kaulaa kuin pillastunut kissalauma ja oli ylipäänsä tiellä. Vaan nuorena se vitsa on väännettävä, ja kyllä poitsusta vielä kunnon onkisälli tulee, jos on tullakseen. Päivitetään tilannetta muutaman vuoden päästä. Olosuhteet eivät ehkä olleet otollisimmat mahdolliset, Vanhis oli, päivän teeman mukaisesti, täysin kuollut. Olimme aluksi Arabianrannan puolella laiturilla ongella, mutta saalis jäi yhteen Taikan salakkaan. Kuhanjigaajat näyttivät saavan kyljestään kiinni jääneitä lahnoja ja ehkä muitakin särkikaloja. Joku väijyi näitä ruovikon reunassa selvästi tositarkoituksella. Kaiken kaikkiaan liikkeellä oli hirveästi joukkuetta. Seuraavaksi siirryimme muurille, johon mahtui yllättävän kivasti. Ahti antoi molemmille ahvenet, joista omani tosin päätyi pienenä takaisin. Taikalta karkasi nostossa vielä toinen salakka, itse sain kiiskestä vuodarin. Vaihdoimme paikkaa vielä kerran, mutta hiekkaranta vaahteroitten alla oli aivan onnettoman matala. Ainaskin Amorphiksen keikka kuului komeasti lahden yli. Kiva reissu, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Kevät ja alkukesä on ollut niin viileä, että kuhakelkkaan voisi vielä ehtiä - täytynee kokeilla sitä Töölönlahtea vielä tässä.

Ruoholahden kanava - ahventerroria 4.6

Kuinka väsynyttä asteikolla 4-10 on saada saaliiksi ahvenia? Lajikalastajan mielestä se lienee noin 9 (särki on 10). Tätä lajia oli tarjolla aamukalassa Ruoholahden kanavalla, niin koho-, kuin pohjaongellakin. Suuri osa toinen toistaan pienemmistä sinteistä lensi takaisin kasvamaan, mutta pussillisen kookkaampia otin eräksi asti. Muuta saalista tuli yksi salakka. Missä kaikki ihanat pasurit ja lahnat? Mustatäplätokot ja kivinilkat? Särjet, nyt oikeesti! Homma näyttää pikkuhiljaa lipuvan myös vuodareitten kalastuksen suuntaan, kun jäljelläolevat elikset alkavat vaatia tiedonahaun ja raatamisen lisäksi matkustelua, tuuria tai molempia. Kotirannoilta on eliksinä saatavissa enää karppi, kuha ja siloneula, keväällä siika ja tuurilla teisti, kampela yms. Kanavalla oli tyyntä ja aurinko lämmitti mukavasti, vaikka sää olikin vuodenaikaan nähden pirun kylmä. Kahdeksan maissa joku pyöräilijä tuli juttelemaan ja ihmettelemään niitänäitä kalastuksesta, mikä on oikeastaan aina positiivista. Töissäkin arvostus on tainnut nousta aamuisten kalareissujen myötä.

Kuhanpolttoheavya 3.6

Illalla uuden kuuman vihjeen perässä Verkkosaaren ja Kyläsaaren rantaan kuhaa jahtaamaan. Ensin kävelin sorkat napsuen metrosillan alle, mutta pohja vaikutti siellä mudalta, eikä paikka muutenkaan vaikuttanut ihan niin lupaavalta kuin kartasta atrkasteltuna. Kaivoin aivojen muistilokerosta viime kesän muistoja Kyläsaaren rannoilta ja suuntasin kohti kivisempiä rantoja. Siellä olikin jengiä kuhaa jigaamassa, joku oli saanut ihan mitallisen kokoisen ylös ja näin toisen ottavan eräksi pienen, mahdollisesti alamittaisen kalan. Siis oikea vuoden- ja vuorokaudenaika, paikkakin oikea ja vieheetkin niin kohdallaan kuin voi kohtuudella vaatia. Ei vaan kuha osunut omalle kohdalle. Tärpeiksi tulkitut tapahtumatkin taisivat olla vain vesikasveja. Muutama jigi jäi pohjaan, mutta saipahan siihen hintaan kohtuullisen mielenkiintoisen kalastuskokemuksen, kun taustalla oli Sonispheren soundtseck: pilvinen kesäkuun ilta, tyynehkö Vanhankaupunginlahti - ja taustalla pauhaa Metallica.

First things first 2.6

Hieman maastontiedustelua Nokian suunnalla: kalavehkeet olivat takakontissa ennen muuta sulkavaa ja hieman myös toutainta silmälläpitäen. Virallisesti olimme katsomassa siskonpoikaa ja niinhän siinä kävi, että pieni ihmisenalku vei nyt voiton limaisista kaloista, eli koko päivä meni kyläillessä, eikä paluumatkalle kaavailtua ylimääräistä ketunlenkkiä Siuron suuntaan lopulta ollut mahdollista toteuttaa. Kyllä ne särjet ovat siellä tallella vielä ensi keväänäkin. Eikä sieltä kumminkaan olisi puolessa tunnissa mitään sulkavaa tullut. Mutta näppärää, että sisko on valinnut asunpaikakseen lajikalastuksellisesti noinkin keskeisen mestan. Sulkavan ja toutaimen lisäksi voisi sukulaisvisiitillä periaatteessa kuitata vaikka kuhan, ankeriaan ja puronieriän, kunhan tietäisi paikat ja pysähtelisi matkalla. Mitä enemmän lajikalastusta olen harrastanut, sen vakuuttuneemmaksi olen tullut paikkatiedon tärkeydestä: väärässä paikassa kalastamalla saa vain vääränlaisia kaloja, oikeassa paikassakin saa usein vääränlaisia kaloja, mutta joskus sentään oikeitakin. Nyt sentään on saanut taas vaihteen silmään harrastuksessa. Kuhaa voisi vielä koettaa, ja Ruoholahden kanavan monimuotoisissa vesissä tekisi kovasti mieli käydä ihan hupimielessä.

Vielä kerran tytöt, pojat ja silakat 1.6

Tänään taas Lauttasaaren sillalla Netan kanssa tarkastamassa silakkatilanne ja pitämässä yllä teoreettista toivoa kilohailin saamiseen. Silakoita tulikin, ainakin pussin pohjan peitoksi (kilohailitilanne täytyy vielä tarkistaa, mutta tuskinpa). Selvästi paras sesonki oli jo loppumassa, ja jäljellä oli enää rääppiäiset. Vai lieneekö sittenkin ollut kyse vain väärästä paikasta tai yrityksen puutteesta. Sää oli eläimellisen kylmä ja tuulinen (nythän oli kuitenkin kesäkuu ja pitäisi olla kesä!) - muutaman hetken seisoskelu sillalla jäädytti kalastajat ihan kohmeeseen. Termoskahvi, ehkä rommilla terästettynä, olisi voinut pitkittää sessioita, mutta nyt luikimme etuajassa töihin sulamaan.

EDIT: Ainiin, nou kilohaili. Mutta tulipahan taas silakoita, kun sana leviää ja tututkin alkavat tilata tätä meren herkkua (mieluiten valmiiksi perattuna, tietenkin).