 |
| Vimpa viimein |
Vanhakaupunginkosken suvanto kuhisi taas kalaa ja rannat pyytäjiä. Oikein kansainvälisessä venäläis-kiinalais-turkkilaisessa seurassa pääsin itsekin kokeilemaan onneani vimman pyynnissä. Molemmin puolin kohdekaloja nosteltiin Pornaistenmuurille, joten usko omaankin onnistumiseen oli kova. Ensimmäinen hahmoltaan ja elkeitään vimmaksi etätunnistettu kala ravisteli itsensä kuitenkin irti nostossa. Uutta matoa koukkuun pujotellessa mietin että alkaapa koukku olla jo aika kämäisen näköinen. Kun toinen vimpa karkuutti itsensä, meni koukku vaihtoon manailun ja oman jääräpäisyyden voivottelun säestyksellä. Tällä kertaa vedenhaltijat olivat niin höveleitä, että antoivat vielä kolmanen vimpan, joka nyt tulikin ihan ylös asti. Aika helpolla se loppujen lopuksi taas tuli, kyllä näitä täytyy yrittää saada lisääkin.
Vimpojen kanssa samaan aikaan syönnillä olivat lahnat, näiden lopetettu aloittivat särjet ja pasurit murkinoinnin, ja viimeisenä aamupalapöytäänsä tulivat ahvenet ja kiisket. Hämmentävä vuosi, kun Suomen yleisin kala liittyy saatujen lajien listalle vasta järjestysnumerolla 7. Ahventen koko Vanhiksella oli enemmän kuin kohdallaan; sitäkin pahemmalta tuntui, että ne olivat
myrkyllisinä syömäkelvottomia. Aamuyhdeksään mennessä syönti tuntui hyytyvät täysin, mikä oli ihan sopiva aika poistua itse aamispöytään.
Vimpojen kanssa samaan aikaan syönnillä olivat lahnat, näiden lopetettu aloittivat särjet ja pasurit murkinoinnin, ja viimeisenä aamupalapöytäänsä tulivat ahvenet ja kiisket. Hämmentävä vuosi, kun Suomen yleisin kala liittyy saatujen lajien listalle vasta järjestysnumerolla 7. Ahventen koko Vanhiksella oli enemmän kuin kohdallaan; sitäkin pahemmalta tuntui, että ne olivat myrkyllisinä syömäkelvottomia. Aamuyhdeksään mennessä syönti tuntui hyytyvät täysin, mikä oli ihan sopiva aika poistua itse aamispöytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti