Vanhus ja meri 26.6

Kallaveden mittapuulla keskikohtalainen järvenselkä levittäytyy edessä syvänsinisenä. Tuoksuu järvelle. Tarkoitus olisi uistella. Lasikuituinen suotuvene on sama, jolla mummokin aikanaan lähti kalaan. Ja sai: ahvenia, muikkuja, kiiskiä, särkiä, lahnanparkkeja (=pasureita), mutta myös haukia, kuhia, mateita, taimeniakin. Meikäläiselle mökkirannasta avautuva järvi oli aina täysi kaivo. Joskus vaahtosammuttimen kokoisena muistan kyllä laiturilta nostaneeni mato-ongella ensimmäiset särkeni ja ahvenani, mutta virvelillä en tainnut saada sieltä koskaan mitään. Eikä ihme - syvyyskarttaa tutkimalla selviää että koko heittokantaman päässä mökkirannasta oleva kaistale järveä on tasamatalaa, metrin ja puolentoista syvyistä, hiekan ja pienehköjen kivenmusareitten luonnehtimaa pohjaa. Ei kaislikoita, ei vitaikkoja, ei hakoja, ei oikeastaan mitään miksi kalat siellä pysähtyisivät. Lisäksi aika usein virvelikokeilut tehtiin nuoruuden innolla mahdollisimman aikaisin alkukeväällä, heti jäiden vähän rannasta raotuttua ja kalastuksen vieroitusoireiden ollessa pahimmillaan. Sen jälkeen paikka todettiin taas kalattomaksi ja katseet suunnattiin jonnekin muualle. Mummo souteli verkkonsa kotirantaa kauemmas ja taisi olla muutenkin kaikin puolin etevämpi kalastaja.

Ei sieltä kumminkaan mitään tule. Ei ole koskaan ennenkään tullut. Lähdetään nyt kumminkin, kai se kuuluu ikään kuin asiaan. Eivät ole hetkeen päässeet haukipelit veteen. Toiseen vapaan nykymuodin mukainen lötkövaappu, muksut valitkoon toisen. Viitsisikö sitä laittaa edes peruketta? Nyt jotain ryhtiä tähän hommaan, teeskennellään nyt vaikka että ollaan tosissaan.

Kalastuskokemusta ja vesistönlukutaitoa on ehkä kertynyt nuoruuden päivistä, ja kokka suunnataan suoraan keskellä selkää nököttävälle matalikolle. Hetken aikaa nykyaikaisilla gps:llä varustettu seurueemme arpoo karikon tarkkaa sijaintia, mutta onneksi joku avulias on tökännyt juhannuskoivunsa lähimmäksi pintaa ulottuvan kiven koloon. Pian alle metristä vettä on joka puolella veneen ympärillä. Kuusamon Proffa jää pohjaan ja peruke antaa viehelukon kohdalta periksi.

H****tti, sinne jäi. Uutta kuvaa vaan pyytämään, vuoroon paukaijavärinenTomic. Eipä tälläkään ole mitään saatu, toisaalta eipä ole kauheasti viime vuosina yritettykään. Jaaha, aika kääntyä kohti kotirantaa. Homma etenee aika lailla käsikirjoituksen mukaan. Mitäs nyt? Pohja? Sukellusvene? On se kala.

Yhtäkkiä toiseen vavoista tärähtää kunnolla. Vastaisku myöhästyy täysin, mutta onneksi liikkeessä oleva vene pitää huolen kalan tartuttamisesta. Aika isolta tuntuu, ja näyttääkin siinä vaiheessa kun liki metrin mittainen selkä nousee veneen viereen.

Äkkiä haavi. Missä se nyt on... Siellähän se varmaan on, edelleen, paikallaan eteisessä. Nojallaan paperikoria vasten.

Hetken aikaa sihtailin haukea ja koetin keksiä, miten haukifanit niitä nostelevat paljain käsin niskasta ylös. Hauki ei lähentelyistä innostunut, vaan painui syvyyksiin. Pasurinonkijan perilliset panikoituivat ajatuksesta siinä määrin, että jotain muuta piti keksiä. Ainut mieleen juolahtanut ajatus oli ottaa mallia Hemingwayltä, ja uittaa saalis purren rinnalla maihin. Ernestihän oli tiettävästi itsekin kova kalamies, kaipa hän tiesi, mitä laittoi romaaninsa Santiagon tekemään. Meikäläisestä on tosin vielä vähän matkaan vanhaan kuubalaiseen kalastajaan, eivätkä edes kuopiolaiset viittaa Kallaveteen merenä, joten ehkäpä saisimme uiteltua saaliimme rantaan ilman haiden väliintuloa. Matka kotirantaan oli koko ajan raukeammaksi käyvää haukea perässä taluttaen yllättävän pitkä. Rannassa riisuin kengät ja hyppäsin polvenkorkuiseen veteen uittelemaan saaliin lopulta maihin. Hurjan kokoinen otus se oli. Kommentit petokalakantojen perimän vaalimisesta, isojen yksilöiden säästämisestä ja isojen haukien kieltämättä hivenen kuivakasta esityksestä lautasella huutoäänestettiin nopeasti kumoon - tämä kala otettaisiin eräksi.

Kuinka iso se sitten lopulta oli? Haavi on sentään yleensä aina matkassa kun sille oletettavasti on käyttöä, puntaria sen sijaan en ole varmaan 15 vuoteen enää kuljettanut mukana. Jälkikäteen hieman harmittaa ettei kalaa tullut mitattua - metri tuskin meni rikki, mutta lähelle päästiin. Haukipinna joka tapauksessa voitaneen tämän kauden osalta katsoa enemmän kuin saaduksi.