Isojen suutareitten jäljillä 25.6

Uudenmaan pienet suutarit olivat jo pariin otteeseen tänä kesänä osoittautuneet meikäläistä ovelammiksi vastustajiksi, joten nyt piti kokeilla, olisivatko Savon isot suutarit kenties nälkäisempiä (tai tyhmempiä). Kohteeksi valikoitui Kuopion keskustan Valkeisenlampi, jossa tunnetusti elää isoja suutareita (ja epäilemättä pieniäkin, mutta en ole koskaan itse saanut tai omin silmin nähnyt alle voipaketin kokoista yksilöä). Muu kalasto koostuu hauista, ahvenista, särjistä ja salakoista. Joskus lampeen on istutettu kirjolohia, siperiansampia ja ties mitä mornaskontteja, mutta matkalla lukemani tieto lampea nykyisin kansoittavista ruutanoista oli itselleni uutta. Virittelin pohjaonget kivilaiturille ja nakkasin mäskit ulpukkameren rantaan. Ajan kuluksi heittelin hetken pehmovaappua hauen toivossa, mutta ilta tuntui olevan toisaalta jo liian pimeä hauelle mutta edelleen liian valoisa suutareille. Ainakin se oli liian tyyni, hyttysiä nimittäin kerääntyi hetkessä piinallisen paljon onkijan seuraksi. Taisin olla kelaonkineni sen verran eksoottinen ilmestys, että sain hyttysten lisäksi muutamaan otteeseen seuraa kaupungin yöstä palailevista kulkijoista. Jossain vaiheessa tyynen vedenpinnan läpi näkyi liikettä - suutarimaisen tukeva olemus, mutta suurisuomuinen kylki ja pitkä selkäevä. Ehdin jo epäillä jonkun istuttaneen lampeen pieniä karppeja kunnes aivot nyrjähtivät oikeaan määritykseen. Ruutanahan se oli. Kultakalan kokoisiin lampiruutanoihin tuttuneelle täysin käsittämättömän kokoinen otus. Ikävä kyllä lähempään tarkasteluun se ei suostunut, mutta ainakin etämäärityksellä lammen ruutanakannan olemassaolo tuli vahvistettua. Isoja ruutanoita Kuopion seudulla havittelevalle lienee kyllä tarjolla helpompiakin paikkoja, niistä toivottavasti enemmän joskus toiste päivitettyjen kokemusten kera. Ilta Valkeisenlammella tarjosi tällä kertaa lähinnä kokemusta, rannalla asti taisi käydä kalakukkokaupungin tyyliin sopivasti yksi kukkoahven, ja niinpä suutaripiina jatkuu.