Kesäloma vei lomalaisia alavirtaan Leppävirran reittiä. Vielä kauempana alavirran suunnalla olivat ainoat tietämäni asialliset säyneapajat, mutta kukaan ei onneksi kieltänyt niitä yrittämästä myös muualta kuin tunnetuilta ottipaikoilta. Toki näistä lähtökohdista säyneenonginta eteni kuten olettaa sopi, särkiä ja salakoita nostellen. Jossain välissä herra kuusi vee halusi kokeilla onneaan, ja pääsi harjoittelemaan vastanykäisyn oikeaa ajoitusta salakoitten kanssa. Hyvin käynnistynyt leppoisa särkikalojen onginta keskeytyi kuitenkin äkisti ja tylysti kun joku salakkaa selvästi isompi vesipeto nykäisi vavan kaksinkerroin. Kunnon paniikkihan siitä kehitettiin, hyvä ettei onki, poika ja kaikki muukin irtonainen lentänyt partaan yli. Iskä vähän auttoi, ja ihme kyllä ohut siima, pikkuruinen koukku ja tavallinen mato-onki kestivät kaikki, vastapelurin alkaessa osoittaa väsymisen merkkejä. Kaikki edellisen tarinan lukeneet tietävät missä haavi edelleen oli (me emme näköjään opi nopeasti), joten taas saatiin kikkailla saalis laiturille ilman turhia apuvälineitä. Tällä kertaa ei sentään tarvinnut pelätä petokalan 700 hammasta, sillä saalis osoittautui noin puolikiloiseksi ahveneksi, jonka sai napattua kuiville niskasta tarraamalla. Sanomattakin lienee selvä, että saamamies poseerasi ylpeänä suurkalansa kera, sillä suurihan tuo meikäläisten mittapuulla oli. Saaliin tainnustus, verestys, perkaus, dokumentointi ja raportointi sukulaisille ulkoistettiin toki sujuvasti.
 |
| Herra kuusi veen suurimus |
Säyneonginta jatkui hetken vielä seuraavana päivänä Konnuskoskella. Pikainen kopaisu keskellä päivää ei toki kerro koko kuvaa paikan potentiaalista, mutta meille virta luovutti muutamia edellisiltaista pienempiä ahvenia. Säyneenpyynti jatkui siis samoilla linjoilla kuin edellispäivänäkin,
Kesäloma vei lomalaisia alavirtaan Leppävirran reittiä. Vielä kauempana alavirran suunnalla olivat ainoat tietämäni asialliset säyneapajat, mutta kukaan ei onneksi kieltänyt niitä yrittämästä myös muualta kuin tunnetuilta ottipaikoilta. Toki näistä lähtökohdista säyneenonginta eteni kuten olettaa sopi, särkiä ja salakoita nostellen. Jossain välissä herra kuusi vee halusi kokeilla onneaan, ja pääsi harjoittelemaan vastanykäisyn oikeaa ajoitusta salakoitten kanssa. Hyvin käynnistynyt leppoisa särkikalojen onginta keskeytyi kuitenkin äkisti ja tylysti kun joku salakkaa selvästi isompi vesipeto nykäisi vavan kaksinkerroin. Kunnon paniikkihan siitä kehitettiin, hyvä ettei onki, poika ja kaikki muukin irtonainen lentänyt partaan yli. Iskä vähän auttoi, ja ihme kyllä ohut siima, pikkuruinen koukku ja tavallinen mato-onki kestivät kaikki, vastapelurin alkaessa osoittaa väsymisen merkkejä. Kaikki edellisen tarinan lukeneet tietävät missä haavi edelleen oli (me emme näköjään opi nopeasti), joten taas saatiin kikkailla saalis laiturille ilman turhia apuvälineitä. Tällä kertaa ei sentään tarvinnut pelätä petokalan 700 hammasta, sillä saalis osoittautui noin puolikiloiseksi ahveneksi, jonka sai napattua kuiville niskasta tarraamalla. Sanomattakin lienee selvä, että saamamies poseerasi ylpeänä suurkalansa kera, sillä suurihan tuo meikäläisten mittapuulla oli. Saaliin tainnustus, verestys, perkaus, dokumentointi ja raportointi sukulaisille ulkoistettiin toki sujuvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti