12 tunnin kalareissu 1.7

Autoilun ja kalastuksen yhdistäminen on joka kerta varsinaista jaakobinpainia. Myönnettävähän se on, että auto helpottaa valtavasti eri lajisten sinttien saavuttamista, mutta toisaalta tieto suhailun ympäristövaikutuksista haukkaa osan harrastuksen rentoutusarvosta. Suuri osa kalastajista mieltänee itsensä ainakin sanan jossain merkityksessä luonnonystäviksi, mutta aikamoinen pokerinaama saa olla, jos moista titteliä sovittelee harteilleen ajeltuaan satoja kilometrejä koukuttaakseen jokusen sintin omaksi huvikseen. Ainakin omat askeleeni nousevat aavistuksen kevyemmin, jos kalapaikoille pääsee ilman kohtuuttomia hiilidioksiidipäästöjä. Toki omatuntoa voi näppärästi huijata yhdistämällä autoiluun sukulointia ja muuta kesälomailua, ja laittamalla reitti kotiinpäin kulkemaan muutaman kiinnostavan kalapaikan kautta.

Nätti!

Tyypillinen nieriäpuro

Ensimmäinen etappi matkalla etelään tuli vastaan parin tunnin ajon jälkeen Jyväskylän tienoilla. Levinneisyyskarttoja tutkimalla selviää, että kaupungin pohjoispuolella on ainakin joskus esiintynyt puronieriöitä. Ensimmäinen puro yllätti laskemalla läheisen järven sijaan siitä pois. Päällisin puolin paikka näytti kohtuulliselta, mutta ei ihan täysosumalta. Kalastona purossa oli tukevasti särkiä, mikä taitaa myös olla ihan tyypillistä ei-ihan-puronieriäpuroille. Ajatus matkan jatkamisestakin kävi mielessä, mutta päätin kokeilla vielä toisenkin puron matkan päässä. Kohde oli luonteeltaan reilusti metsäisempi, ja jo ensimmäinen kokeilu siltarumpuun tuotti tummanpuhuvan kalan, joka ikävä kyllä putosi nostossa takaisin. Kerrankin uskoin yhdestä kerrasta, koukku vaihtoon ja siltarummun toisesta päästä puronieriä penkalle. Alavirran puolelta löytyi vielä muutama nieriä lisää. Lähes jokaisessa syvemmässä montussa tuntui olevan joku kotona. Kovin paljon kauemmas tiestä en viitsinyt harhailla, sillä itikoitten määrä alkoi käydä sietämättömäksi ja lisäksi onnistuin kastelemaan kenkäni soistuneella joenpenkalla. Pikku vastoinkäymisistä huolimatta hieno pysähdys - itse päätelty ja löydetty paikka tuntui erityisen muikealta, vaikka jokivarren roskista päätellen ei meikäläinen ensimmäinen onkisälli purolla ollutkaan. Tästä syystä tarkat koordinaatit jääköön tässä kertomatta - toki jos paikka ei löydy omin neuvoin, voi laittaa viestiä tämän kirjoittajalle.

Toinen stoppi auringonlaskun aikaan oli kaikille jo varmaan tuttu Rutikan lampi Hausjärvellä. Erityisen sopiva oli viimeisessä risteyksessä ennen lampea ollut tienviitta "Monni 4". Monnejahan tänne oltiin tuntu hakemaan. Kyllä lammessa vaikuttaisi ruutanoitakin olevan, mutta melkein kaikilla lienee lähempänä parempia ruutanalampia kuin piikkimonnilampia. Monnit ovat mystisiä ja usein vaikeasti tulkittavia. Päätin varmuuden vuoksi virittää kaksi vapaa pyyntiin, kun kesken madon pujottelun huomasin että ensimmäinen koho oli painunut uppeluksiin. Ensimmäinen monni ei ollut edes irti, kun toinen koho oli yhtä upoksissa. Monnit tuntuivat hakeutuvan kohdalla silloin kun niille itselleen sopi, ja kaikenlainen meikäläiselle luonteenomainen ongen siirtely ja muu säätäminen lähinnä haittasi kalansaantia. Onneksi rannalla sai säheltää onkien, kalojen ja kameran kimpussa sydämensä kyllyydestä, ja lammessa pyyntivuorossa oleva setti sai pyytää rauhassa. Totta puhuen hektisen alun ja auringon laskun jälkeen tilanne rauhoittui selvästi, ja monneja tuli hämärän syventyessä enää yksitellen. Viisi monnia tuntui ihan sopivalta määrältä, ja onnistuttuani tässäkin paikassa kastelemaan kenkäni tuumasin että matka voisi jatkua.

Viimeinen pysäkki oli onneksi lähellä, Jokelan suutarilammikko oli ainakin juttujen perusteella sen luokan kalasoppa, että paljon yli viittä sekuntia ei pitäisi joutua vanhentumaan suutaritärppiä odotellessa. Se tuntui sillä hetkellä jo hieman hyytyneestä onkijasta ihan passelilta ajalta. Viiteen sekuntiin ei kuitenkaan tapahtunut mitään, eikä totta puhuen aika moneen seuraavaankaan. Omien kokemusteni mukaan suutareitten pitäisi syödä ihan sujuvasti vielä pimeässäkin, mutta ehkäpä Jokelan suutarilapsilla oli jo nukkumaanmenoaika. Tämä lienee reissun merkittävin kalastuksellinen saavutus - jäädä Jokelan lammilta ilman saalista.

Väsytti. Liikaa ajamista, liikaa rasvaista huoltsikkaruokaa, ehkä liikaa kahviakin. Kalastusta ei ollut liikaa. Sitä oli yli kahdentoista tunnin kalareissulle aika sopivasti. Enemmänkin olisi voinut olla. Mutta kahdentoista tunnin siirtoajoon sitä oli varmaan juuri sopivasti.