Useimmiten luonnon rytmit ovat hitaanpuoleisia, mutta ihmisen hämmentäessä soppaa saattaa muutoksia tulla hengästyttävään tahtiin. Viikin koetilan lampi taitaa olla ympäristöönsä sopien melkoinen (omatoimisten?) kalaistutusten koekenttä, niin vinhasti lajisto muuttuu. Joskus liitukaudella lammesta nousi harvakseltaan kämmenen kokoisia ruutanoita, vuosien mittaan lajivalikoima on tainnut käsittää jo puolisen tusinaa eväkästä.
Taannoin tuli pohdiskeltua, kuinkahan allikkosalakat pärjäävät aika isokokoistenkin ahventen kämppiksinä. Ilmeisen hyvin - ainakaan paahteisena heinäkuun päivänä lammikossa ei mitään muuta elävää tuntunut olevankaan. Epäilemättä hopearuutanat ja ahvenetkin ovat hengissä, mutta niiden tavoittaminen ainakaan keskellä päivää ei ottanut onnistuakseen.
Pikkukalasafaria jatkettiin vielä pyydystämällä kymmenpiikkejä kaiketi Viikinojaan kuuluvasta uomasta. Kaloja näkyi olevan kohtalaisen paljon, mutta lyhyellä vavalla niin kalojen kuin kalastajankaan hermot pettivät. Lopulta pitempi onkiviritys johti työvoittoon, ja samalla palautui mieleen, miksi edellisestä kymmenpiikkijahdista oli vierähtänyt jo vuosia. Ehkäpä tämän kauden aikana voisi koettaa lyödä oman säälittävän henkilökohtaisen vuodariennätyksensä - ei pitäisi olla vaikeaa, kun listalta puuttuu vielä sellaisiakin itsestäänselvyyksiä kuin mustatäplätokko, ruutana ja kiiski (!!! Miten tuo on edes mahdollista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti