Aikaa edellisestä päivityksestä on vierähtänyt luvattoman kauan. Osasyy asioiden jamaan lienee, ettei raportoitavaakaan ole liiemmin ollut. Tarinatynnyrin pohjaa ruoppaamalla jotain sentään jää haaviin, joten aloitetaanpa.
Joskus kaikki menee kuin Strömsössä, joskus päin mäntyä niin että kaarna vain ropisee. Vaikkei se erilaisia hyperbolia vilisevistä blogikirjoituksista ehkä kovin selkeästi ilmenekään, aika usein todellisuus on jotain ääripäiden väliltä. Tällä(kään) kertaa seurassa tai säässä ei ollut moittimissa, sen sijaan (särki)kalojen ruokahalussa oli rutkasti toivomisen varaa. Vanhankaupunginlahden seudun yleensä sangen kalaisat vedet olivat liian kylmiä/lämpimiä/odottivat vielä kevätkutuisten lajien saapumista/kudun jälkeen jo autioituneita/liian aurinkoisen/pilvisen/tuulisen/tyynen sään johdosta muuten vain heikko esitys.
Lajimääräkilpailun ylivoimainen voitto meni neiti yhdeksän veelle, joka taituroi kuiville kämmenensä kokoisen pasurin - koko muun porukan kalansaalis hyytyi sormenmittaisiin salakoihin. Eniten koko iltamasta taisi kuitenkin hyötyä Simppu -kissa, joka sai ruokavalioonsa kaivattua vaihtelua kotimaisten pikkukalojen muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti