Hymyilevä mörkö 23.7

Lajikalastuksen suola - siis mauste, ei itse annos - on ainakin itselleni sen tarjoama, nähtävästi loputon sauma uusiin, yllättäviin ja usein absurdeihin tilanteisiin. Ilman kalabongailua en ikinä olisi hankkiutunut kotikaupungin ja -maan epämääräisiin kolkkiin mitä kummallisimpina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Joskus reissut ovat johtaneet kohtaamisiin toivotun otuksen kanssa, mutta usein sivuosumina on tullut erilaisia muita elämää rikastuttavia elämyksiä.

Munkan raggaritkin ovat ainakin muuminsa lukeneet. Puhelinkuva

Tällä kertaa tähtäimessä oli hoperuutana. Tällä hetkellä Viikin koetilanlammen kanta taitaa olla kaupungin vankin, mutta mieli halasi vaihteeksi jonnekin muualle, siispä suunta Niemenmäkeen. Lammet olivat päällisin puolin entisellään. Pullasorsia, uimareita ja eläkeläisiä väistellen löytyi lopulta kalaisa kohtakin. Alkuun lampi antoi toinen toistaan pienempiä särkiä, kunnes viimein selvästi erilainen, hötkyilemättömän määrätietoinen otti viestitti selvästi särkiä raavaamman hopearuutanan hyväksyneen tarjouksen.

Siihen olikin hyvä päättää kalastelu sillä erää. Viimeistään tässä vaiheessa oli selvää, että nelivuotiasta nuortaherraa houkuttelivat Munkkivuoressa enemmän kondiittoriset kuin kalastukselliset mahdollisuudet. Maailmankaikkeus osoitti jälleen huumorintajuaan, sillä perusbetoniselta Munkkivuoren ostarilta löytyi fiini Fazerin kahvila. Pienenä miinuksena munkit eivät kuuluneet valikoimaan