Kalabongauksesta ja siitä bloggauksesta

Joskus tuli tässäkin blogissa yritettyä selittää lajikalastuksen viehätystä järkisyillä. Toisinaan varmaan itse kukin tuntee tarvetta selitellä ulkopuolisen silmin älyvapaita tempauksiaan hieman yhteiskuntakelpoisemman kuuloisiksi. Luonnontuntemusta, omien rajojen kokeilua, havaintoja kalatutkimuksen käyttöön - kyllähän te tiedätte. Mutta ei kalabongaus, tai edes vapaa-ajan kalastus, ole järkevää. Pohjimmiltaan siinä on kyse vilpittömästä kiinnostuksesta ja toisinaan voimakkaistakin tunnereaktioista. Mahdolliset järkisyyt ovat toki plussaa, mutteivät mitenkään välttämättömiä. Vaikea harrastuksen hienoutta onkin avata jollekulle, joka ei jaa intohimoa kalastukseen - yhtä vaikea kuin allekirjoittaneen on nähdä vaikkapa kieltenopiskelun, totoamisen tai villapaitojen tekemisen mahtavuutta. Näen toki järkiperusteet, mutta en voi sanoa suorastaan syttyväni innosta. Lajikalastusta tuli aikanaan kokeiltua, se kolahti ja teki selvää jälkeä.

Miksi blogi? Yksi syy oli säilöä muistot mukavista (kuten myös niistä luonnetta kasvattaneista) reissuista muistinmenetyksen varalle, kuten blogin nimikin jo kertoo. Lisäksi kirjoittaminen on kuten mikä tahansa muukin taito: rutiini säilyy tekemällä, paljon tekemällä saattaa tapahtua jopa kehitystä. Usein blogitekstit ovat käytännössä olleet tajunnanvirtaa: kirjoitus kalareissun tapahtumista tuoreesta muistista suoraan bloggerin alustaan, kuvien lisäys, oikoluku, esikatselu ja julkaisunapin painallus. Ainakin omasta mielestäni parhaissa teksteissä on ollut joku muukin idea, ja ne ovat saattaneet vaatia pitkäänkin kypsyttelyä. Joskus hyviä ideoita blogikirjoitusten sisällöksi on jäänyt käyttämättä, kun niitä ei minkäänlaisilla järkevillä aasinsilloilla ole saanut nivottua osaksi tarinoita.

Nuorempana tehtyjen vaellusretkien peruskala, harjus

Lopuksi - harrastuksen kallistuminen perinteisestä kalastuksesta lajikalastuksen puolella olisi saattanut jäädä tapahtumatta tai ainakin ollut paljon möykkyisempi taival ilman toisten lajikalastuskirjoittelua. Kaikkihan hyvin kirjoitettuja kalajuttuja mielellään lukevat, mutta jutut loppuvat äkkiä, jos kukaan ei kirjoita. Itse opin valtavasti lajikalastuksen paikoista, tekniikoista ja myös asennepuolesta muilta, ehkäpä joku on oppinut tästä blogista jotain uutta tai saanut edes hyvät naurut. Nykyisin jopa lajikalastusblogeja on useita ja kaikki sivupalkissa mainitut ovat mielestäni suositeltavia. Alkuaikojen innoittajina toimivat varsinkin seuraavat neljä:

Kalakerho siloneulan blogin jutut ja kuvat, viimeisimpänä aluevaltauksena vielä videot, saavat kerta toisensa jälkeen tietoverkon muut sisällöt ja myös kotimaiset paperimediat näyttämään kakkosdivarin pelaajilta. Nykyisin sisältö on aika paljon isojen särkikalojen ongintaa, mutta etenkin kalamaratonjutut tarjoavat paljon puritaanisimmallekin fongaajalle. Tsekkaa-Jos-Et-Usko (TJEU): Jollei elämää suurempi, niin ainakin elämän kokoinen kalamaratonraportti 2012.

Weksu Karsikkaan Unelmahommeja on harmillisesti hiljentynyt jo parisen vuotta sitten, mutta arkistot ovat vertaansa vailla oleva suomalaisen lajikalastajan aarreaitta. Kuten monet muutkin nautittavat asiat elämässä, lukukokemus on parhaimmillaan suurina annoksina. Blogin saavutusten joukkoon voitaneen lukea myös (TJEU) sulkavan nostaminen tavoiteltujen arvokalojen joukkoon.

Antti Saarikosken Heittokala Tarantella lähtee kalaan vahvasti asenne ja innostus edellä. Vaikeita hetkiä on jokaisen kalabongaajan taipaleella, jolloin voi onneksi ammentaa vähän toisten tinkimättömästä asenteesta omaan tekemiseensä. TJEU sitkeän uurastuksen ansaittu päätös.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Suomen lajikalastuksen monitoimimies ja Duracelltyyppi Juha Salosen Fongausta ja kalastusta ympäri Suomen (tunnetaan myös aikaisemmilla nimillään Elämä minun silmin ja Taimen minun silmin). Elämänmakuista meininkiä, edustavana esimerkkinä (TJEU) tuoreehkon isän kalareissu tyttärensä kanssa.

Kalahatun nosto teille kaikille.

Joskus olen miettinyt, monessako maassa on Suomen kaltaista lajikalastushörhöjen yhteisöä. Englanninkielisen kulttuuripiirin alueella ainakin näyttäisi jokusia olevan (muut taitavat olla allekirjoittaneelle ylittämättömän kielimuurin takana), mutta se ei toki vähennä kotoisen lajikalastuskulttuurin arvoa. Vielä 15 vuotta sitten harva oli tullut ajatelleeksi koko harrastusta, nykyään kalamaratonit vetävät väkeä yhteensä satamäärin, aiheesta on julkaistu jo kaksi kirjaa ja edelleen joka vuosi keksitään uusia kujeita.

Mutuelis nousi myös aikoinaan Lapista

Itsellä uusien lajien etsiminen on jo vuosikausia ollut harrastuksen keskiössä. Pohjimmiltaan siinä lienee kyse jonkinlaisesta löytöretkeilystä, uusista haasteista ja rajaseudusta. Samalla on ehkä oppinut jotain yleisiä lainalaisuuksia kaloista ja saattanut vahingossa kehittyä jopa vähän etevämmäksi kalastajaksi. Ei 50 suomielistä lopulta mitenkään mahdoton saavutus ollut - jos se onnistui tällaisella koheltamisella ja häröilyllä, onnistuu se ihan varmasti keneltä tahansa muultakin.