Nimensä mukaisesti kalastuspäiväkirjaan tallennetaan paitsi kaikki mainitsemisen arvoiset reissut, myös ne, joista ei välttämättä kertynyt mainittavaa kerrottavaa jälkipolville. Merkinnät säilyvät sitten jossain, jos ja kun niihin haluaa palata. Ainakin onnistuneitten reissujen olennaiset elementit säilyvät toki muistissa muutenkin, mutta esimerkiksi tarkka ajankohta voi hämärtyä pahastikin ajan saatossa. Pieleen menneet reissut haalistuvat yleensä vielä paljon nopeammin ja oikeastaan aika armeliasta, että ihmisen muisti toimii näin.
Tälle päivälle osui vaihteeksi rosvosektori. Vanhoja lähikalapaikkoja - ehkä Vanhankaupunginsuvantoa ja -lahtea lukuunottamatta - ei ole tullut ikävä, koska vaihtareina sai liudan vanhoja pyhiinvaelluskohteita. Tänään suuntasin fillarin Ruoholahden uima-allasarkkitehtuurin sympaattisten kaakelitalojen keskellä lillivän kanavan rantaan ajatuksena päivittää tiedot sen lajiston koostumuksesta. Pettymys oli karvas, kun sinetöidyssä, avaamattomassa matopurkissa ei ollut ketään kotona. Hetken aikaa jaksoin houkutella kaloja näyttäytymään tempomalla pelkkää pilkkiä, mutta yksikään ei ollut kyllin tyhmä nappaamaan. Poikkeuksellisen kirkas vesi mahdollisti paitsi kalojen tarkkailun, myös näkymät aina pohjaan asti. Kanava oli ainakin omiin ennakkokäsityksiini verrattuna yllättävän matala, mikä tietysti sinänsä on kiintoisa havainto. Ja kyllä niitä kalojakin siellä näytti olevan, ahvenia ja jotain särkikaloja ainakin, uusi yritys joskus toisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti