Simppujen jäljillä. Myös SaminSyötti 8.5

Illan ratoksi päätin käväistä katsomassa, olisiko Seurasaaressa tyrkyllä simppuja tai tokkoja. Viime vuosina siellä on näkynyt lähinnä mustatäplätokkoja, eikä tällä kertaa ei tosin niitäkään, koska näkösyvyyn oli n. 2 cm.

Fongaushommissa on hyvä olla syöttipuolella lierojen lisäksi joskus jotain muutakin repertuaaria. Ikävä kyllä tätä nykyä Helsingissä sekä honkkarit että erikoisliikkeet tuntuvat muuttaneen joukolla jonnekin kehäteiden varteen tai muualle hevonkuuseen epäilemättä halvempien neliöhintojen huokuttelemina. Vaikka mielellään roponsa kantaisikin alan liikkeeseen, se oli nyt sen verran hankalaa, että kärpästoukat tuli tilattua matkahuollon välityksellä suoraan kasvattajalta, tässä tapauksessa SaminSyötiltä. Toimi muuten kaikin puolin tyyliikkäästi.

Vimmaista yrittämistä 6.5

Vanhankaupunginkosken suvanto on juuri sopivan pitkän pyöräilymatkan päässä, jotta matka käy kuntoilusta, mutta sinne viitsii silti lähteä. Sää oli mukavan aurinkoinen, joten aamutuimaankaan ei tarvinnut yksin kalastella. Ja kalaakin oli, tunnissa oli kaikki madot vaihdettu särkiin. Vieressä kalastellut onkisälli kertoi hieman huonolla suomella saaneensa kolme vimpaa, joten ihan pieleen ei menty ajoituksen tai paikan suhteen. Muutenkin aamu vastasi aika hyvin omia kokemuksiani vimman pyynnistä: toinen toistaan pienempien särkien irrottelua. Ensi kerralla vähän isommilla madoilla ja koukuilla varustautuneena pystynee välttämään ainakin muutamat pienimmät kokoluokat. Panostaminen mietovirtaisempiin kohtiin muurin reunaa voisi olla myös hyvä liike. Omien vähäisten kokemusteni mukaan nätti sää ei välttämättä ole paras mahdollinen vimman ongintaan, mutta toisaalta yhden pinnakalan onginta ei välttämättä anna kummoista näkemystä kohdelajin sieluelämästä - ehkä tänä keväänä on viimein aika syventää omaakin tietämystä vimman pyynnistä. Paras aikahan pitäisi olla vasta edessäpäin.

Kuusi siikaa, kolme särkeä ja säähavaintopallo 4.5

Yleensä toukokuussa on ollut niin kiire muitten lajien perään, että loppua kohden paranevaksi mainostettu siikakauden ehtoo on jäänyt aina kokonaan kokeilematta. Tänä vuonna oli selvästi tehty jo niin monta asiaa oikein siikaongella, että kautta päätettiin venyttää ihan viimeiseen saakka. Vesi oli noussut ja sää taas raa'anpuoleinen. Totesimme hetken epäröinnin jälkeen, että perinteisillä siikamestoillamme ei ollut mitenkään inhimillistä kalastaa, vaan siirsimme leirille parisataa metriä toisaalle. Kyllä siinäkin oli salettiin joku joskus kalastanut ja saanutkin siikaa, jotka myös tunnetusti osaavat uida paikasta toiseen.

Ei UFO tai suokaasua, täytyy olla säähavaintopallo

Ensimmäinen kala tuli melkein välittömästi, mikä oli aivan olennaista lisäämään luottamusta uuteen mestaan. Seuraava kala tuli melkein täsmälleen samasta kohtaa kuin ensimmäinenkin, ja kun kellot soivat kolmannen kerran samassa vavat, alkoivat meilläkin kellot soida. Lopulta kaikki vavat pyysivät niin pienessä sumpussa kuin oli ilman siimasotkuja oli mahdollista. Isoimman siian mahasta löytyi tokkoja, pienempien joko katkoja, pikkusimpukoita tai ei yhtikäs mitään.

Sitten se tapahtui. Särki. Sen jälkeen emme siikaa enää saaneetkaan. Kausi oli päättynyt. Vai oliko, asia saattaa vaatia lisätutkimuksia.

Ehdottomasti eksoottisimpana saaliina rannalta löytyi tyhjentynyt säähavaintopallo, jonka korjasimme lähimpään roskikseen lukuunottamatta mittausyksikköä joka kaiketi Sakun mukana päätyi takaisin Kumpulanmäelle.

Kal(j)amiesten ottihetki 23.4

Sikana siikaa, ainakin meidän mittapuulla

Edellinen reissu oli sen verran onnistunut, että Sakun ei tarvinnut pahemmin houkutella meikäläistä uusintareissulle viikkoa myöhemin. Vedenpinta oli edelleen alhaalla, mutta tuuli sen sijaan puhalsi täysin palkein jostain idän ja kaakon tienoilta. Rannassa tarkeni juuri ja juuri kun veti joka ikisen mukana raahaamansa vaatekappaleen ylleen.

Kalareissuilla ei ole tapana varsinaisesti dokata, mutta tällä kertaa kumpikin oli tahollaan päättänyt ostaa oluet mukaan reissulle. Olennaisempaan keskittyessä matojen elinvoimaisuus tuli tarkistettua vasta Larun metroasemalla - onneksi, sillä koko purkillinen oli tehnyt joukkoitsarin. Madonhakukeikka Taka-Töölöön söi kalastusaikaa melkein tunnin, mikä oli loppupeleissä ehkä pelkästään hyvä asia. Osa kanssakalastajista oli saanut tarpeekseen sekä palelusta että nihkeästä kalantulosta. Me kaiketi osuimme paikalle juuri kun iltasyönnin aikaikkuna avautui, ja viisi hyvänkokoista siikaa myöhemmin poistuimme hyvillä mielin saaresta.

Vuodesta toiseen 16.4

Kevät eteni kohisten ja veri veti siikaongelle. Mukaan lähti muutamat viime vuodet toisaalla vaikuttanut Sakari isänsä Riston kanssa. Jottei edellisreissun munapatailu jatkuisi, mentiin tällä kertaa kiltisti tutuille ja turvallisille luottopaikoille. Sen verran olosuhteiden pakosta kokeiltiin, että perinteinen aamukalastelu vaihtui parin tunnin iltakeikkaan töitten jälkeen. Lauttasaareen nykyisin ulottuva metro on kyllä tuonut saaren henkisesti paljon lähemmäs mannerta. Päätös kävellä metrolta pelipaikoille tuntui entistä paremmalta, kun rannassa luki kalastusseuran väliaikatietoja ruuhkasta.

Kalat pitäisi kuvata ennen verestämistä, ei näin

Ensimmäinen siika onneksi päätti rantautua melkein heti kun loppuseurue pääsi rantaan. Tätä seurasi pari muutakin hyvänkokoista kalaa. Myöhemmin perkuuvaiheessa kaikkien mahoista paljastui merisukasjalkaisia (Hediste diversicolor), eli juurikin niitä monisukasmatoja, joita siiat kuulemma kilpaa tankkaavat näin kevätaikaan hiekkapohjilta. Reissun eväspuoli oli hoidettu sen verran täysipainoisesti, että olimme vähintään yhtä hyvin syöneitä kuin siiatkin. Vedenpinta oli melkein puoli metriä normaalia alempana, joten yllättävän bonuksena kivikosta löytyi jonkun sinne kadottama meritaimen(?)lusikka!

Kausi käyntiin 15.4.

(Teeskennelläänkö kaikki ettei 2017:ta tapahtunut? Siis blogin osalta, ei siinä muuten mitään suurempaa vikaa ollut. Sitä tavanomaista: kevällä vähän siian ongintaa, sitten silakkaa, kesällä särkikaloja, tokkoja kampeloitten sijaan ja kauden ehtoolla siperiansampi uutena eliksenä. Odotettavissa aiempaa niukempaa kirjoittelua ja reilusti heikompia kuvia, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle ja heikkolaatuinenkin sisältö on parempi kuin sen puute. Siispä eespäin.)

Perinteitä noudattaen avovesikausi käynnistettiin siikaa onkimalla. Intoa oli niin paljon, että ensimmäiset heitot piti viskata Leuttasaaren Takaniemen ohi uiskentelevien jäälauttojen sekaan. Mukaan lähti ihan yhtä pahoista tärinöistä kärsivä lankomies Juha, joka oli keksinyt hienon kalastusharrastuksen vasta edellisvuonna. Nuoriso oli mukana vallan paljon, omasta takaa neiti 11 vee ja 6 vee nuoriherra, sekä molemmat serkkupojat.

Nuoretmiehet rannassa

Kuten tällaisen opastetun reissun käsikirjoitukseen kuuluu, munat menivät pataan ja parranpärinää paikan suhteen käytiin koko aika mikä rannassa viihdyttiin. Mainittavampana saaliina kuolleen loki pääkallo (ei onneksi siiman päässä). Mutta kyllä keväinen merenranta on vaan hieno paikka, tätä lisää!

Vielä on kesää jäljellä 19.-20.8

Kuten moni muukin, mekin suuntasimme koilliseen, Myllykosken Ponnin karppilammelle kokeilemaan kalaonneamme. Tällä kertaa harvinaisen moni muukin oli saanut saman päähänpiston, koska lammella kisaittiin samaan aikaan ilmeisesti paikallisen onkiseuran isännöimät mittelöt, ja porukkaa oli vallan paljon. Kuulemma tieto kisojen ajankohdasta oli kyllä etukäteen kaikkien saatavilla, muistaakseni viivytysviraston kellarissa, arkistokaapin alimmassa hyllyssä käytöstä poistetussa vessassa, jonka ovessa lukee "Varokaa pantteria". Emme sentään olleet yksin ihmettelemässä onkihifistelyn määrää, lammelle olivat lajikalastusaikein suunnanneet myös Jyväskylästä lähtöisin oleva kalastajakaksikko Tarmo ja Liisa. Sopu sijaa antaa, ja pohtiessamme ääneen leirin sijoituspaikkaa meidät ohjattiin ystävällisesti vastarannan ottipaikkojen ääreen. Hyvä suunnitelma on joustava, emme mekään halunneet ruuhkassa onkia ja toisaalta ymmärrän myös, ettei kukaan vähänkään vakavissaan kilpaongintaan tai rentoutumiseen suhtautuva halunne naapuriinsa pikkuoravien huutosakkia. Onkitonttimme näytti ensi silmäyksellä pahasti heinittyneeltä sampien suosikkimestaksi - kyllä siitä varmasti joku joskus oli sampia saanut, ehkä samaan aikaan kun koko kalaryhmä oli kehittynyt... (Vakavasti puhuen: paikka olisi vaikkapa keväällä saattanut olla aivan mainio, mutta vesikasvillisuuden rehottaessa se ei oikein vakuuttanut sammen sielunelämään virittäytyneen onkijan mieltä.) Tunne jämäpaikasta vain vahvistui illan mittaan, kun vavoissa ei satunnaista räpellystä enemmän elämän merkkejä kuulunut. Kommenteista päätellen kovin vaikeaa oli muillaikin. Onneksi kalareissut ovat paljon muuta kuin pakkoa saaliin saamisesta - nytkin mieli lepäsi ja arkihuolet lensivät mäskien seuraksi pohjamutiin. En taida olla riittävän analyyttinen osatakseni selittää, mitä alkuyön hiljaisten, sinisten tuntien aikana korvien välissä tapahtuu, mutta se mikä kenties kalastamisen haasteellisuudessa hävitään, saadaan olemisen helppoudessa ja luontevuudessa korkojen kera takaisin. Vaikutus yleiseen hyvinvointiin taitaa kuitenkin olla vahvin rantaan ajava tekijä, olipa reissun konkreettinen tuotos graavikalaa lautasella, rukseja pinnalistalla tai ykkösiä ja nollia blogosfäärissä. Lopulta väsymys voitti kuuhulluuden, ja makuupussi kutsui jo hieman väsähtänyttä onkijaa.

Yksi ammattimaisimman näköisistä kuvistani esittää sorvaa - miten siihen pitäisi suhtautua?

Hälärien volyymit oli varmuuden vuoksi säädetty kaakkoon, joten koko lampi kuuli varmasti noin 4:50, että meillä oli kala kiinni. Joku kohtuullisen kokoiselta vaikuttava eväkäs oli hotkaissut boiliet yöpalakseen. Oma toiminta oli sen verran unenpöpperöistä, että kalan jäi lopulta kunnolla tartuttamatta ja myös saamatta. Samalla sählingillä tuli kuitenkin herättyä sen verran perusteellisesti, että saattoi jäädä rantaan testaamaan aamusyöntiä. Nyt meno oli jotain aivan muuta kuin illalla: sorva, ahven, sorva, sorva ja jotain isompaa - hyvän kokoinen suutari - lisää sorvia, ahvenia ja turpa! Sitten kevyempi setti meinasi hypätä jorpakkoon löysälle säädetystä baitrunnerista huolimatta - iso karppi oli kelpuuttanut tarjouksen. Kala porhalsi täysin pitelemättä ties minne, ja huomattavasti kevyemmille kaloille mitoitetulla välineistöllä varustettu onkija olisi yhtä hyvin voinut pyytää kauniisti kalaa kiertämään pahimmat pöpeliköt. Lopulta kala jurotti keskellä vitaikkoa ja välillämme oli peräkärryllinen ärsyttävän sitkeitä vesikasveja. Köydenveto tuntui alusta pitäen epätoivoiselta ajatukselta, lopulta karppi sai tarpeekseen, pinnassa pyörähti leveä, ruskea kylki, ja setti tuli koukkua kevyempänä rantaan. Epäilemättä Crocodile dundee -tyylinen sukellus jorpakkoon olisi saattanut muuttaa lopputuloksen - huomasin ainakin harkitsevani vakavasti seuraavalla kerralla vaikka uivani kalan irti rehuista. Ehkä parempi että ajatusta ei kisaajien epäilemättä suureksi riemuksi tullut toteutettua - mutta ehkä ensi kerralla? Oman ennätyskalan karkuuttamisesta olisi kai pitänyt olla edes vähän harmissaan, mutta en osannut. Mikä voima! Huima juttu kerta kaikkiaan. Reissu oli ollut jo parempi kuin kohtuudella voi pyytääkään.

Sampia pääsimme näkemään kisaajien vapauttaessa sumppujensa sisällöt takaisin lampeen. Hienon näköisiä otuksia. Loppureissusta ongimme muutaman tunnin puolenpäivän aikoihin sampipaikoilla saamatta tärppiäkään, mutta yksi yllätys Fortunalla oli vielä päivälle: evämerkin perusteella Jake -niminen sampi oli varmaankin sumpussa vietetyn yön jälkeen kääntynyt vikasuuntaan ja jäänyt jumiin lumpeikkoon. Sammen ruumiinrakenne ei oikein taida taipua pikkutarkkoihin manöövereihin, joten nappasin kalaa pyrstönvarresta kiinni ja nostin sen pois pinteestään. Sovelletulla niska-pers-otteella heivasin kalan selvemmille vesille, toivotin mukavat matkan ja pikaiset jälleennäkemiset. Palaamme vielä...

AIka harvasta paikasta lienee mahdollista saada samaan aikaan sorva ja turpa

PS. Matkan varrella Helsingistä Myllykoskelle ja takaisin on monta persoonallista taukopaikkaa. Ja kuten elämässä yleensäkin, tauot ovat usein mieleenpainuvampia kuin itse matkanteko. Suositeltavia ainakin seuraavat: Antik-Anna Café - viehättävä ja pittoreski kahvila-antiikkikauppa. Kauniisiin esineisiin mieltyneille pysähdys tosin saattaa koitua ennakoitua kalliimmaksi. Pukaran Paroni - ainakin lapsellisille suositeltava peuhupaikka, iktyologisesti suuntautuneille ihmeteltäväksi akvaarion verran Afrikan hautavajoamajärvien kaloja. Mehiläispesä - mekaaninen Waterworld -flipperi ja 3/4 ruokalistan "kasviruoka-annoksista" todellisuudessa kana-aterioita - siis ehtaa ysäriä (ellei jopa kasaria), mutta missä muualla pääsee seuraamaan kahvia hörppiessään oikean mehiläispesän elämää ikkunana takaa?