Vielä on kesää jäljellä 19.-20.8

Kuten moni muukin, mekin suuntasimme koilliseen, Myllykosken Ponnin karppilammelle kokeilemaan kalaonneamme. Tällä kertaa harvinaisen moni muukin oli saanut saman päähänpiston, koska lammella kisaittiin samaan aikaan ilmeisesti paikallisen onkiseuran isännöimät mittelöt, ja porukkaa oli vallan paljon. Kuulemma tieto kisojen ajankohdasta oli kyllä etukäteen kaikkien saatavilla, muistaakseni viivytysviraston kellarissa, arkistokaapin alimmassa hyllyssä käytöstä poistetussa vessassa, jonka ovessa lukee "Varokaa pantteria". Emme sentään olleet yksin ihmettelemässä onkihifistelyn määrää, lammelle olivat lajikalastusaikein suunnanneet myös Jyväskylästä lähtöisin oleva kalastajakaksikko Tarmo ja Liisa. Sopu sijaa antaa, ja pohtiessamme ääneen leirin sijoituspaikkaa meidät ohjattiin ystävällisesti vastarannan ottipaikkojen ääreen. Hyvä suunnitelma on joustava, emme mekään halunneet ruuhkassa onkia ja toisaalta ymmärrän myös, ettei kukaan vähänkään vakavissaan kilpaongintaan tai rentoutumiseen suhtautuva halunne naapuriinsa pikkuoravien huutosakkia. Onkitonttimme näytti ensi silmäyksellä pahasti heinittyneeltä sampien suosikkimestaksi - kyllä siitä varmasti joku joskus oli sampia saanut, ehkä samaan aikaan kun koko kalaryhmä oli kehittynyt... (Vakavasti puhuen: paikka olisi vaikkapa keväällä saattanut olla aivan mainio, mutta vesikasvillisuuden rehottaessa se ei oikein vakuuttanut sammen sielunelämään virittäytyneen onkijan mieltä.) Tunne jämäpaikasta vain vahvistui illan mittaan, kun vavoissa ei satunnaista räpellystä enemmän elämän merkkejä kuulunut. Kommenteista päätellen kovin vaikeaa oli muillaikin. Onneksi kalareissut ovat paljon muuta kuin pakkoa saaliin saamisesta - nytkin mieli lepäsi ja arkihuolet lensivät mäskien seuraksi pohjamutiin. En taida olla riittävän analyyttinen osatakseni selittää, mitä alkuyön hiljaisten, sinisten tuntien aikana korvien välissä tapahtuu, mutta se mikä kenties kalastamisen haasteellisuudessa hävitään, saadaan olemisen helppoudessa ja luontevuudessa korkojen kera takaisin. Vaikutus yleiseen hyvinvointiin taitaa kuitenkin olla vahvin rantaan ajava tekijä, olipa reissun konkreettinen tuotos graavikalaa lautasella, rukseja pinnalistalla tai ykkösiä ja nollia blogosfäärissä. Lopulta väsymys voitti kuuhulluuden, ja makuupussi kutsui jo hieman väsähtänyttä onkijaa.

Yksi ammattimaisimman näköisistä kuvistani esittää sorvaa - miten siihen pitäisi suhtautua?

Hälärien volyymit oli varmuuden vuoksi säädetty kaakkoon, joten koko lampi kuuli varmasti noin 4:50, että meillä oli kala kiinni. Joku kohtuullisen kokoiselta vaikuttava eväkäs oli hotkaissut boiliet yöpalakseen. Oma toiminta oli sen verran unenpöpperöistä, että kalan jäi lopulta kunnolla tartuttamatta ja myös saamatta. Samalla sählingillä tuli kuitenkin herättyä sen verran perusteellisesti, että saattoi jäädä rantaan testaamaan aamusyöntiä. Nyt meno oli jotain aivan muuta kuin illalla: sorva, ahven, sorva, sorva ja jotain isompaa - hyvän kokoinen suutari - lisää sorvia, ahvenia ja turpa! Sitten kevyempi setti meinasi hypätä jorpakkoon löysälle säädetystä baitrunnerista huolimatta - iso karppi oli kelpuuttanut tarjouksen. Kala porhalsi täysin pitelemättä ties minne, ja huomattavasti kevyemmille kaloille mitoitetulla välineistöllä varustettu onkija olisi yhtä hyvin voinut pyytää kauniisti kalaa kiertämään pahimmat pöpeliköt. Lopulta kala jurotti keskellä vitaikkoa ja välillämme oli peräkärryllinen ärsyttävän sitkeitä vesikasveja. Köydenveto tuntui alusta pitäen epätoivoiselta ajatukselta, lopulta karppi sai tarpeekseen, pinnassa pyörähti leveä, ruskea kylki, ja setti tuli koukkua kevyempänä rantaan. Epäilemättä Crocodile dundee -tyylinen sukellus jorpakkoon olisi saattanut muuttaa lopputuloksen - huomasin ainakin harkitsevani vakavasti seuraavalla kerralla vaikka uivani kalan irti rehuista. Ehkä parempi että ajatusta ei kisaajien epäilemättä suureksi riemuksi tullut toteutettua - mutta ehkä ensi kerralla? Oman ennätyskalan karkuuttamisesta olisi kai pitänyt olla edes vähän harmissaan, mutta en osannut. Mikä voima! Huima juttu kerta kaikkiaan. Reissu oli ollut jo parempi kuin kohtuudella voi pyytääkään.

Sampia pääsimme näkemään kisaajien vapauttaessa sumppujensa sisällöt takaisin lampeen. Hienon näköisiä otuksia. Loppureissusta ongimme muutaman tunnin puolenpäivän aikoihin sampipaikoilla saamatta tärppiäkään, mutta yksi yllätys Fortunalla oli vielä päivälle: evämerkin perusteella Jake -niminen sampi oli varmaankin sumpussa vietetyn yön jälkeen kääntynyt vikasuuntaan ja jäänyt jumiin lumpeikkoon. Sammen ruumiinrakenne ei oikein taida taipua pikkutarkkoihin manöövereihin, joten nappasin kalaa pyrstönvarresta kiinni ja nostin sen pois pinteestään. Sovelletulla niska-pers-otteella heivasin kalan selvemmille vesille, toivotin mukavat matkan ja pikaiset jälleennäkemiset. Palaamme vielä...

AIka harvasta paikasta lienee mahdollista saada samaan aikaan sorva ja turpa

PS. Matkan varrella Helsingistä Myllykoskelle ja takaisin on monta persoonallista taukopaikkaa. Ja kuten elämässä yleensäkin, tauot ovat usein mieleenpainuvampia kuin itse matkanteko. Suositeltavia ainakin seuraavat: Antik-Anna Café - viehättävä ja pittoreski kahvila-antiikkikauppa. Kauniisiin esineisiin mieltyneille pysähdys tosin saattaa koitua ennakoitua kalliimmaksi. Pukaran Paroni - ainakin lapsellisille suositeltava peuhupaikka, iktyologisesti suuntautuneille ihmeteltäväksi akvaarion verran Afrikan hautavajoamajärvien kaloja. Mehiläispesä - mekaaninen Waterworld -flipperi ja 3/4 ruokalistan "kasviruoka-annoksista" todellisuudessa kana-aterioita - siis ehtaa ysäriä (ellei jopa kasaria), mutta missä muualla pääsee seuraamaan kahvia hörppiessään oikean mehiläispesän elämää ikkunana takaa?