Kotivesillä 7.10

Ei sitä aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Usein kotivedet toimivat ainakin ajatusten tuulettamiseen ja suoritusmentaliteetista vapaaseen kalasteluun vähintään yhtä hyvin kuin kaukaisetkin kankkulankaivot, eikä elämä lyhene matkoissa kuin tovin.

Silti lähivesilläkin voi olla ennenkokemattomia mestoja. Lauttasaaren Länsiulapanniemi oli itseltäni jäänyt jo vuosien ajan katsastamatta, mikä oli suorastaan häpeällistä ottaen huomioon, paljonko niilläkin rannoilla oli tullut kalojen perässä koluttua. Metron ja fillarin yhdistelmä kiidättivät kalastajan yhdessä hujauksessa rantaan. Kiire selvästi oli ollutkin, jopa siinä määrin että lamppu oli unohtunut matkasta. Onneksi joskus ennenkin on pitänyt pärjätä sillä mitä on, ja kännykästä löytyi kohtuullinen valo yöllisiin seikkailuihin.

Heti ensimmäisestä rannasta löytyi kivisimppu - laji, joka aivan liian kauan onkin onnistunut väistelemään meikäläistä. Välivedessä uivat pikkukalat vaikuttivat kolmipiikeiltä, mutta eihän ihminen sitä usko ennen kuin on testannut. Ihan kiva ranta, joskin pään kokoiset musareet laittoivat jalat koville. Kuin olisi kävellyt pirunpellossa tai rakkakivikossa, paitsi että kivet olivat vielä levän ja veden voitelemia. 

Paikanvaihto Kasinonrantaan eli Hevosenkenkälahden uimarannalle tarjoili päällisin puolin ihan kivan näköisen, mutta kaloista totaalisen aution hiekkarannan. Särkiniemen kohdalla vesi oli niin kertakaikkisen sameaa, että matka jatkui.

Seuraavassa paikassa vesi oli taas kirkasta, ja jonkin aikaa kahlailtuani alkoi kalojakin näkyä. Tokkomainen hahmo sai hetken epäilemään mustatokkoa, mutta niin vain sieltä nousi rakkain vihakalani, mustatäplätokko. Illan huipennus tapahtui pian sen jälkeen, kun yllätin uniltaan hieman isomman kalan. Piruuttani tarjosin tälle särjelle toukkaa, ja yllätyksekseni se ampaisi kiinni. Vielä suurempi oli yllätys, kun punasilmäisen darrakudan sijaan kuiville nousi kotimainen barrakuda, kuore. Kyllähän näitä kuulemma muutkin ovat saaneet öisin lirkkimällä, mutta ensimmäinen tämä minulle oli. Nyt kun niitä älysi katsella, niitä näkyi kohtuullisen paljonkin hieman syvemmässä vedessä. Harmittavasti kamera hyytyi ennen kuin ehdin saada saaliista edustavan kuvan, mutta aivojen muistilokeroon se tallentui onneksi vahvasti. Eläköön kotivedet!