Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt 22.6

Suo on suoma(a)laisille tuttu, metsä aivan arkinen asia. Kalasta siirtyy ojasta allikkoon puheissa aivan yhtä sujuvasti kuin käytännössäkin. Vaan minkälainen kappale kaunista kotimaista luontoa mahtaa olla rääseikkö, jolle esi-isämme ovat keksineet noinkin ylevän ja runollisen nimen? Enää en arvaile. Nyt tiedän.

Aivan ilmiselvä rääseikkö levittäytyi hevosmiesten tietotoimiston uutisoiman puronieriäapajan ja parkkipaikan välissä. Puusto edusti pysty- ja vaakasuorien mallien lisäksi näiden kaikkia välimuotoja, useimmiten nokkosesta koostuva aluskasvillisuus ulottui kainaloihin ja kaiken kruunasi infernaalinen itikkapaljous.

Mikään täysjärkinen elämänmuoto tuskin vapa(a)ehtoisesti lähtisi rämpimään moiseen pöpelikköön, joten mahdolliset kalat olisivat ainakin hyvässä turvassa. Liki umpeenkasvaneita suo-ojia ja yhden päälle sillaksi viritettyjä, nyt jo lahonneita parruja lukuunottamatta ei ihmisestä näkynyt merkkiäkään. Metsänpohjalla risteilevät polut tuomittiin eläinten tekosiksi: yhdeltä löytyi kauriin makuupaikka, jossa oli keskikokoisen sylikoiran verran irronnutta talvikarvaa. Mutaiselta penkalta löytyi vielä muutama sorkanpainallus. Viimeisen varmistuksen elinvoimaisesta kauriskannasta saimme, kun meinasin astua yhden päälle: suojaväriinsä luottava bambi kyyristeli saniaisten alla täysin huomaamattomana, aiheuttaen melkein sydärin sännätessään viime hetkellä karkuun omissa ajatuksissaan kulkevaa onkimiestä. Huikea juttu. Outi oli ohittanut vasan hetkeä aiemmin varmaan parin metrin päästä.

Välillä metsänväki vaihtui kulttuurimaiseman töyhtöhyyppiin ja kuoveihin. Illansuussa ruislintu lauloi kuin Eino Leinon runossa ikään (vähemmän runollisesti ja enemmän ornitologisesti suuntautuneille lukijoille kerrottakoon että ruisrääkän ääni on nariseva "krääk-krääk"). Ängelmät, käenkukat ja muut kosteiden lehtojen kukkijat olivat ilo silmälle ja sateen jälkeisen metsän tuoksu kerrassaan hieno.

Särki IV

Pinnan alla olikin vastaavasti tosi hiljaista. Itse asiassa koko puro alkoi vaikuttaa niin täysin elottomalta, että ensimmäinen särki oli iloinen yllätys. Neljännestä ei saanut enää revittyä samanlaista riemua, se jäi sitten sillä kertaa myös viimeiseksi kalahavainnoksi. Kaikkea kokeiltiin: virveliä, mato-onkea ja puskavapaa, luonnonsyöttiä ja puukalaa. Piikkimonnit, suutarit ja muut varasuunnitelmat unohdettiin vähin äänin ja nieriöitä etsittiin loppuun asti. Muutama pikkunahkiaishavainnot osoittautuivat toiveajatteluksi, ja koko puro alkoi vaikuttaa vahvasti särkien yksityisalueelta.

Silti hirvikaksikon toivottaessa (onneksi matkan päästä) pimenevältä oraspellolta hyvää kotimatkaa, olimme yhtä mieltä siitä, että kannatti taas poistua kotoaan. Tuonnekaan hevonkuuseen ei olisi ikinä tullut eksyttyä ilman tätä kaloihin ja luonnon helmassa remuamiseen liittyvää aivovammaa. Metsäpurolla, merellä tai jossain muualla, aina on mahdollisuus uusiin ja yllättäviin kokemuksiin. Nyt palasimme monta elämystä eläväisempinä, ja ehkä tuonne joskus tulee palattuakin. Tuskin kuitenkaan puronieriää onkimaan.