|
Aivan valtaisan suuri turpa. |
Miksiköhän karpinkalastus on niin valtavan suosittua lajin kotikonnuilla Keski-Euroopassa? Yksi (ei tosin välttämättä se oikea vastaus) voisi olla, että karpinkalastus on niin kivaa! En ole kovin monta reissua elämässäni tehnyt edes jossain määrin vakavissani ja varta vasten karppia pyytääkseni, mutta ne harvat ovat kyllä olleet aina valioluokan reissuja - niin tämäkin. Lähdimme Taikan ja Sakarin kanssa viettämään perjantai-iltaa Kyläsaaren vesille eväkkäitä jahdaten. Ensin kokeilimme karppilammikon laskuojan laajentuman, josta ainakin ERÄ-lehden Jari Tuiskunen tiettävästi on näitä eväkkäitä joskus saanut. Me emme - särkiä, sorvia, ahvenia ja salakoita sen sijaan tuli jotakuinkin tasaisesti kaikkia. Pinnalla kelluva levämönjä ja kivenmurikoista koostuvat rannat tekivät kalastelusta sen verran epämiellyttävää, että vaihdoimme leirimme varsinaisen karppilammikon rantaan, laskuojan alkulähteelle. Tämä oli tällä kertaa täysi kaivo, uskomatonta. Lieneekö viime vuonna suoritettu saman paikan mäskäys viikon ajan tosiaan opettanut niin tehokkaasti sorvat, lahnat, pasurit ja muut kokoontumaan alueelle, että eroa oli kuin kivellä ja pörssillä. Tyhjänpyyntiä emme kovin kauan jaksaneet (vaikka ohjeisohjelmaa olikin rasittavuuteen asti) joten vaihdoimme paikkaa vielä kerran, nyt meren rantaan Vanhankaupunginlahdelle, aivan Vanhankaupunginsuvannon tuntumaan. Täältäkin on luotettavien lähteiden mukaan karppia tavattu. Meidän onkiamme syötiin sopivasti - ei koko ajan, mutta ihan riittävästi - lähinnä ahventen ja ennen muuta kiiskien toimesta. Joku särki, salakka ja kivana bonuksena turpa piristivät iltaamme. Kuten yllä jo vähän annoinkin ymmärtää, keskittyi kalastuksen luonne neiti viisi veen kanssa ensimmäisen puolituntisen paljon lähinnä ötököitten etsimiseen, piiloleikkeihin ja kivien pyörittelyyn. Kyllä se meille aikuisille ihan urheilukalastukseksi meni, kun koetimme pitää yleisön tyytyväisenä ja samaan aikaan hoidella ongetkin pimenevässä illassa. Läheisellä piknikpaikalla oli iso ja äänekäs seurua ghettoblasterin kanssa, mutta veikkaanpa, että meillä oli silti kovempi pöhinä. Kivaa taisi kaikilla olla, täytyy ottaa pian uusiksi. Niin, ettei pääasia(?) unohtuisi: nou karppi. Mutta sorva ja turpa vuodareiksi. Ei huono sekään.
EDIT: koko saalis 11 kiiskeä, 6 (+/-1) särkeä, 5 (+/-1) ahventa, 4 salakkaa, 3 sorvaa ja 1 turpa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti