keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Karpataan taas! 21.6.
Jos koettaa etsiä karpinkalastuksesta tietoa, löytyy ainakin netistä lähinnä ruualla leikkimisestä kertovia kirjoituksia. Onneksi meikäläisen karpinkalastus on muutenkin aika amatöörimäistä touhua jopa Suomen, saati sitten maailman mittapuulla. Eilen olin taas Vanhankaupunginlahden karppien perässä illan. Saalis koostui jälleen lähinnä kiiskistä, muutama ahvenkin kävi ylhäällä, elämäni isoin sorvakin nappasi, muutama lahnanlitukka ja taas pieni turpa (joka pääsi jatkamaan kasvuaan, on se sen verran hieno laji). Mutta missä lie ovat edelleen kaikki pasurit? Yksi tärppi tuntui vahvasti karpilta, mutta pääsi tietenkin irti. Myös lahnojen tärpit saivat kuvittelemaan kaikenlaista, mutta hopeisen kyljen välähdys kavalsi lajin. Usko pohjaonkien tehoon nousi tämän reissun myötä - ne tuntuivat pyytävän ainakin tällä kertaa oikean suuntaista saalista paremmin kuin koho-onget, vaikka ehkä kappalemäärässä hävisivätkin koho-ongille. Onkikulkusten kilinästä tuli ehkä hieman myös ansiotonta arvonnousua, mutta ainakin uutuudenviehätyksen vallassa se tuntui jotenkin hienommalta kuin perinteinen kohon sukellus (ihan hieno hetki toki sekin). Jossain vaiheessa soitin Erikille ja tuli suunniteltua perinteistä yhteistä karppireissua - ehkäpä se nyt sittenkin toteutuu. Pari lahnaa ja ehkä karpin tärppi - suunta on siis hyvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti