keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Maaston tiedustelua 30.5
Ei varsinainen kalastuskeikka, mutta jotain sinnepäin, joten kirjoitetaan nyt tänne. Edellisen reissun onnistuminen on edelleen ilmassa, koska tokon määritykselle ei ole tullut varmistusta. Olen kuitenkin aika varma, että liejutokko siirtyi pyydettyjen otusten listalle. Selkeän seuraavan päämäärän puuttuessa harrastus alkoi pahasti meanderoida. Mitään ilmeistä seuraavaa siirtoa ei nyt ole, jäjellä olevat uudet lajit joko eivät ole sesongissa, eivät esiinny kotivesillä (ainakaan pyydettävissä määrissä) tai ovat niitä kertakaikkisen ufoja tapauksia. Seuraavaksi täytynee odotella karppikauden alkamista, toivoa kuhan nousevan uistelemalla, että Annin sukumökiltä saisi mateen ja ehkä kivennuoliaisen ja kirjoeväsimpun, että sukulointikeikka Nokialla tuottaisi toutain- tai sulkavapinnan, että mahdollisella Ahvenanmaan retkellä matkaan tarttuisi kilohaili tai tuulenkala, että kesällä löytyy sopiva slotti lähteä jahtaamaan sulkavaa ja viisipiikkiä, että että merenrannalla törmäisi siloneulaan tai teistiin. Viimeksi mainittuja olimmekin tähyilemässä Laimun kanssa Lauttasaaren kärjessä. Ei liene mikään yllätys, ettei mitään näkynyt, mutta sopivan mereiseltä kyllä näytti. Alkuperäinen ajatus oli lähteä tarkistamaan puronieriätiedon paikkansapitävyyttä. Hyvä ettei lähdetty ajalemaan, vaikka tuosta paikasta on edelleen ihan hyvä tuntuma. Myös suunnitelma B kuhan jigaamisesta meni mönkään, kun ei löydetty pelipaikoille. Uusien eliksien saaminen alkaa olla niin työlästä, että vuodareitten kerääminen alkaa kummasti houkutella. Voisihan sitä lähteä ihan huvikseenkin kalaan, Ruoholahden kanava houkuttelisi kovasti monipuolisella lajistollaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti