"Kiinnostaisko turpakeikka Keravalla?" (Koska miten muutenkaan voisi kaveriaan kysyä onkimaan turpia Keravanjoelle? Ei kumma kyllä kiinnostanut, ainakaan niin paljon että olisi mukaan päässyt.)
Haukea Mätäjoelta vai mitä? Viimeisimmän päivityksen jälkeen pajatso oli aika tyhjä uusia vuodareita miettiessä. Teoreettinen mahdollisuus pikkuhaukeen ei rehellisesti sanottuna ihan hirveästi innostanut. Sen sijaan mahdollisuus isoihin särkikaloihin kiinnosti, varsinkin kun aikaisemmin kesällä oli tullut bongattua varsin turvallisen oloisia paikkoja (Huomasin myös tälle reissulle orientoituessa, että turpa tarjoaa Suomen kalaston joukossa aivan omaa luokkaansa olevat mahdollisuudet toinen toistaan köyhempiin puujalkavitseihin.)
Kissanruokaa, pakastemaissia ja ihan oikeaa onkikaupan valmismäskiäkin. Kaikkea tätä lensi maitokahvin väriseen jokeen kalojen nautittavaksi, houkutellen ainakin särkiä ja salakoita syömään. Ehkä koho-onki oli väärä lähestymistapa, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut kikkailla pohjaonkien kanssa, vaikka ne pusikkoon oli tullut raahattua.
Jokivarressa tuli vastaan pari joviaalia noin kymmenvuotiasta onkisälliä, jotka olisivat auliisti vieneet meikäläisen omille, kuulemma vielä reilusti paremmille apajilleen. Ikävä kyllä kohdelajit eivät tällä kertaa oikein kohdanneet, ja olin jo varusteiden puolesta niin fakkiutunut turvanonkija, että jouduin kieltäytymään kutsusta. Harmi, saalis tuskin olisi voinut muutamasta salakasta ja särjestä ainakaan heikestyä, ja porukalla on yleensä rattoisampaa ongiskella. Raittiin ilman, pyöräilyn ja hyttysten lisäksi ilta tarjosi joukun mestoja, joihin ei liene suurempaa tarvetta palata ainakaan turpaa onkimaan. Sattumalta Vanhiksen suvannolta ongitun turpaeliksen ja muutaman yhtä tuurikaloina tulleen kohtalotoverin myötä ei selvästi kannata vielä sovitella harteilleen suuren turpa-asiantuntijan viittaa - tähänkin lajiin täytynee paneutua joskus tulevaisuudessa syvällisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti