Mutuilua 22.10

Jonnekin syyskuu oli kadonnut, pimeä laskeutui jo ilta toisen perään aiemmin ja yöt alkoivat olla kylmiä. Ennen pikkukalojen totaalista katoa piti ennättää edes muutamaan kertaan vesille. Tällä kertaa tuulen suunta vaikutti suotuiselta, ja Särkiniemen tutut ja tuntemattomat apajat kutsuivat onkijaa. Näkyvyys oli hyvä, tuulesta tai aallokosta ei ollut haittaa, ja vaatteet pitivät kylmän loitolla, mutta kalojen vähyys alkoi jossain vaiheessa oikeasti hämmästyttää ja vähän ärsyttääkin. Olisin ollut ihan iloinen jopa kolmipiikistä.

Valokeilassa näkyi harvakseltaan nukkuvia ahvenia tai mustatäplätokkoja, joiden kummankaan houkutteleminen yöpalalle ei yleensä onnistu. Välillä valopiirin laitamilla näkyi arkoja hahmoja, arvatenkin kuoreita, mutta näiden koukuttaminen yöllä vaatii kokemukseni mukaan paitsi taitoa, myös tuuria (tai sitten en vaan osaa). Vähintään yhtä arkoja olivat kertaluokkaa pienemmät hahmot, joiden arvelin olevan mutuja. Yksi suostui sentään vahvistamaan uumoiluni - kiva, näitä ei etelän vesiltä ole liiaksi tullutkaan.