Tällä kertaa pysyttiin kuntarajojen kotoisammalla puolella, tarkoitus oli testata uusi töröpaikka Keravanjoen Helsingin puolelle jäävältä osuudelta. Tämänkin pienen särkikalan kanssa on tullut joskus hajoiltua aika lailla, mutta tällä kertaa hommaan tuntui löytyvät jonkinlainen viisastenkivi, ainakin hetkeksi. Ensimmäiset töröt nousivat kohon kera, mutta sitten tuli kokeiltua myös törön täsmäongintaa, osapuilleen Wesa Karsikkaan
unelmahommeja-blogissa kuvatulla tavalla. Metkaa touhua! Aurinko paistoi, joku jokivarressa soitti Kipparikvartetin ikivihreimpiä ja sorsat pluttasivat kaislikossa - kaikin puolin leppoisaa. Töröjäkin kertyi reilusti enemmän kuin koko tähänastisella kalastajantaipaleella yhteensä. Kahlailun lomassa heitin syvempään kohtaan mäskit houkuttelemaan turpia. Turpamäskeiltä nousi särkiä ja salakoita, mutta eipä tuo haitannut. Alavirrasta löytyi kyllä niin turvan oloinen paikka, että tänne voisi palata, jos turvattomuus alkaa jossain vaiheessa haitata.
Myöhemmin illalla virtaa tuntui olevan vielä kivennuoliasjahtiin. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sen verran han
kala laji on perinteisesti ollut. Aluksi puro olikin täysin kalattoman oloinen, mitä nyt muutamia pikkukaloja puikki valoa pakoon välivedestä. Sitten pohjalla erottui iso pitkulainen hahmo. Hauki? Made? Vaiko valtava nuoliainen? Mato eteen, koukutus ja rantautus, kuvaus ja palautus takaisin - anteeksi häiriö.
Ainakin saaliillisesti paras reissu kolmesta sijoittui tällä kertaa ihan kotinurkille. Kyllä joskus kannattaa tarkentaa katse lähelle. Alkukesällä virinnyt ajatus koettaa lyödä oma viimekesäinen, edelleen säälittävän vähäinen vuodariennätys, on ainakin pari akelta lähempänä. Ajatuksena oli päästä kesän aikana kahdenkymmenen lajin tuntumaan, katsotaan kuinka käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti