Tällä kertaa Pohjois-Savon suutarit ja ruutanat saisivat minun puolestani olla rauhassa sukulaisvisiitin ajan, ja päätin keskittyä petokalojen virvelöintiin. Tämä jos mikä oli paluuta juurille: lähiseudun lammet ja järvet muodostivat kalastusuran alkuaikojen näyttämön, ja pääosaan haettiin nimenomaan haukea. Yleensä kalansaanti oli hankalaa tai vielä hankalampaa, mikä oli varmasti vain hyvä asia, sillä ei se vaikeus ole kalavesien vaihtamisella muuttunut.
Oli virkistävää pitkästä aikaa heitellä uistinta lumpeikkojen ja kaislikkojen reunassa. Homma oli dynaamista, keskittyminen ihan toista luokkaa kuin joskus onkihommissa ja hetkenä minä hyvänsä saattoi kuvitella vesipedon haukaavan uistimeen kiinni. (Oikeasti metsälammilla oli itikoita enemmän kuin lapissa, soutu-uistelu hieman liian navakassa tuulessa uskomattoman rasittavaa ja lusikka oli koko ajan jossain pusikossa kiinni.) Pommi-Valkeinen, Mustinlampi, Koiralampi ja Kallavesi. Haukia tuli nähtyäkin, mutta yksikään ei suostunut tulemaan ylös asti. Uistinta pienentämällä tapahtui väistämätön, eli ahvenet ilmoittautuivat joukolla sivuosumiksi - parhaimmat taatusti isompia kuin osa nuoruusvuosien hauista.
Kotikulmilla hauettomuuteen korpeentuneena suunnistin tutuille piikkikala-apajille kymmenpiikkejä väijymään. Pikkukalojen vähäisyyteen löytyi selitys tiirailemalla puron kirkkaaseen veteen - haukihan siellä. Taas tuli oltua rutkasti merta edempänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti