Seuraksi rantaan istumaan lähti ensimmäiselle kalaretkelleen neiti yhdeksän vee. Huima juttu, että vielä parisen vuotta sitten (2013-2016 = pari. Ei ihme, että joillain ihmisillä on parisuhdeongelmia) neiti kuusi veen kanssa olimme viikon tarkkuudella samaan aikaan pilkkineet puolimetrisillä kevätjäillä. Nyt ei jäistä ollut Lauttasaaren rannassa tietoakaan, vaikka illan usvainen viileys kyllä pyrki luihin jo ytimiin asti. Onneksi retkiseura piti huolen riittävästä taukoliikunnasta, eikä lintujen tarkkailun, piiloleikkien ja yleisen tutkimusmatkailun lomassa juuri jäänyt aikaa kuluttaa peffaansa rantakallioita vasten.
Kuten ylläolevasta voinee päätellä, kalastus oli tärkeysjärjestyksessä noin sijalla seitsemäntoista bussiaikataulujen seuraamisen ja seuraavan koulupäivän välissä. Selvästi perinne on neiti yhdeksän veelle tärkeä ja rakas, kalastuskomponentti kulkee mukana omalla painollaan. Siikojen haavimiseen ja kelaamiseen kyllä ryhdyttiin innokkaasti, molempia aktiviteetteja pääsi kokeilemaan kerran illan aikana.
Eväiden jälkeen neiti syventyi hetkeksi akuankkaansa ja isi sai hetken vain olla möllöttää. Se hetki oli juuri sopiva, akut oli ladattu ja mieli tyhjennetty tuijottamalla merelle. Kamera oli jäänyt kotiin, nämä mielikuvat jäivät vain pään sisäiselle kovalevylle. Onneksi ihmisen pään sisäinen tallennus toimii niinkuin se tekee: päällimmäiseksi tältä reissulta jäi mieleen lammikossa kastetun kumisaappaan läsähdys rantakalliota vasten säestettynä iloisella hihkaisulla "Minä leimaan tämän saaren kivaksi!"; rannassa suhteettoman paljon kyrsineet verkkomerkit "oman" onkitontin edustalla olivat viikossa unohtuneet totaalisesti.*
 |
| Laru rules - ok? |
*Saman kohot olivat saaressa vielä viikkoa myöhemmin, mikä mahdollista sekä muistamisen että unohtamisen toteamisen. Verkon sijaan ne tosin ilmeisesti kannattelivat välissään pitkäsiimaa - jälleen huomasi katselleensa maailmaa turhan ennakkoasenteellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti