Ikävä kyllä lyhyellä varoajalla en saanut houkuteltua ketään mukaani rantaan. Kevätviikonloppuina ei Lauttasaaren siikarannoilla tarvitse kuitenkaan yksin olla, ja kalastajat ovat keskimäärin mukavaa ja joviaalia sakkia - vierustoverin kanssa voi hyvin jutella niitä näitä aikansa kuluksi. Siianonginta on ainakin oman kokemukseni mukaan lähes pelkästään odottelulaji: absoluuttiset totuudet kalojen oleskelusyvyyksistä ja -etäisyyksistä kestävät vain tunteja, ennen kuin parvet uivat toisaalle. Toki tietyt paikat ovat toisia enemmän kalojen suosiossa, suuria linjoja voi koettaa hahmottaa paikan päällä, eikä silloin kannata jääräpäisyyttään tai vääränlaisten välineitten takia pyytää sieltä missä kalat eivät selvästikään liiku. Yleensä ottaen siikoja ei kuitenkaan voi kiirehtiä, ja itselleen tekee palveluksen, kun järjestää olonsa sillävälin mahdollisimman viihtyisiksi. Hyvässä seurassa aika rientää itsestään, eivätkä mahdollisesti pitkiksi venyvät tärppivälit pääse häiritsemään. Edes munapatareissu ei jää kaivelemaan, jos päivä on mennyt mukavasti piknikin, muuttolintujen tarkkailun ja yleisen maailmanparantamisen merkeissä. Jonain päivänä toteaa perustavanlaatuisen muutoksen ajattelussaan, ja tärkeintä grammojen, kappalemäärien tai lajien sijaan onkin rento yhdessäolo ja kaikenlaisen suorittamisen hetkellinen unohtaminen.
Erityisenä keväisten siikarantojen ilmiönä ovat onkijoiden eläinystävät: räyhäkkäät lokit ja viekkaat varikset tulevat kärkkymään perkkeitä joskus läheltäkin, ja voisin vaikka vannoa, että samat yksilöt päivystävät tietyillä rannan osuuksilla keväästä toiseen - arkiset lintumme voivat olla ällistyttävän pitkäikäisiä, ellei jokin turma osu niiden kohdalle.
 |
| Varis. Kuvan varis ei liity tapaukseen. |
Muutama siika repussa päättyi tämäkin reissu. Sillalta näemmä nousi jo ihan mukavasti silakkaakin. Vieläköhän sitä ennättäisi kerran tänä keväänä siikaongelle vai pitäisiköhän jo vaihtaa lajia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti