Hyvä päivä elää 6.1.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja kevyt merituuli saa aallot liplattamaan vasten laituria. Lokit lentävät yläpuolella, ulapalla saattaa hyvällä tuurilla nähdä vilauksen merikotkasta. Lomapäivää on tarkoitus viettää rennosti kalastellen. Kesästä meidät erottaa noin puoli vuotta ja viisikymmentä astetta. 

Tapahtumarikas vuosi 2015 tuli ajallaan päätökseensä. Alkusyksystä ei mukamas löytynyt sopivaa saumaa ankeriaan pyyntiin. Loppusyksystä tähdet eivät asettuneet yhtään sen suotuisammin linjaan, jotta säätila, työvelvoitteet ja perhearki olisivat mahdollistaneet piikkikampeloitten haeskelun, vaikka optioita riitti ennätyspitkään. Käytännössä varmaan joulukuun alkuun asti. Joku lähivesille tehty lamppukalastuskeikka taisi jäädä kirjaamatta blogiin, mutta mitään kiinnostavaa taatusti ei jäänyt pöytälaatikkoon.

Taaksepäin blogin sisältöä vilkuilleissaan viime vuosi näyttäytyy rasittavuuteen saakka positiivisena. Pahimmatkin limboilut jalostuivat korvien väliss turhautuneen sauhuamisen sijaan hienoiksi luontoeläyksiksi ja hienoiksi hetkiksi harrastuksen parissa. 

Ja juuri kun oli oppinut luontevasti sanomaan 2015, alkoi 2016. Ensimmäinen reissu sovittiin loppiaiseksi, vaikka siitä näytti ennakkotietojen mukaan kehkeytyvän vähintään talven toiseksi kylmin päivä. Kuka tahansa suurinpiirtein normaaleilla omaisilla varustettu onkija odottaisi tässä vaiheessa erilaisia mielenterveyden kyseenalaistavia kommentteja asiaankuuluvin, päähän koputtavin käsimerkein vahvistettuna. Epäilemättä Siperian opetustaitoihin luottava rakastava ja ymmärtävä lähipiiri tyytyi pakkaamaan matkaan ylimääräisen paketin nenäliinoja.

Suomen Antarktis-tutkimusasemalle komennukselle lähtevä saa kuulemma ottaa mukaansa kahdeksan kiloa henkilökohtaisia tavaroita. Rahti on kallista. Kai vaihtokalsareista voisi tinkiä pilkkivehkeiden verran, ja yöunista niiden testaamiseen tarvittavan ajan? Keskellä eteläisen pallonpuoliskon kesää olisi valoakin vuorokauden ympäri.

Oma retkikuntamme lähti valloittamaan hyistä eteläistä merta Airisto Strandin venesataman suunnasta. Menomatkalla tienvarsinäyttöjen pakkaslukemat eivät suostuneet laskemaan tiukasta tuijotuksesta huolimatta. Aamukahvit nautittiin sopivasti puolenmatkan tienoilla sijaitsevassa Haukanpesässä, mainio vaihtoehto ykköstien kulkijoille.

Perillä odotti yllätys: meri oli auki ja veden pinnasta nouseva höyry verhosi koko maiseman epätodelliseen utuun. Pakkasessa sumu härmistyi samantien, ja ilma oli täynnä pieniä hileitä, kuin pölyä. Laiturit olivat täynnä kuurankukkia ja kaikki mahdolliset pinnat viimekesän hämähäkinverkoista lähtien huurteen peitossa. Rannan puut olivat tykkylumen peitossa ja muutenkin meininki oli kaikin puolin talvinen.

Talven ihmemaa, merinäköala

-Hei Nanook, sitä tulee taas!

-Ai, mitä niin?

-No sitä valkoista juttua taivaalta, sitä mitä on vähän joka puolella

-Ai sitä.

...

-Hei Nanook!

-No mitä nyt taas

-Pitäisköhän meidän joskus keksiä joku nimitys tälle valkoiselle jutulle?

-Njää, mitä turhaan, mennään ennemmin vaikka pilkille.

Kauden ensimmäinen kala oli kiinni varmaan alle minuutissa, vaaksan verran pilkin yläpuolella sivutapsissa killuneeseen kärpästoukkaan ihastunut särki. Kaikin puolin valju ulkomuoto sai hetken epäilemään seipiä tai muuta erikoissärkikalaa. Mutta ei. Seuraavan minuutin aikana samaan tarjoukseen lankesi kuore. Härkäsimppu antoi odottaa itseään ehkä puolisen tuntia, ennen kuin siiman päässä tuntui raskas paino ja syvyyksien valtias nousi laiturille evät pörhöllään.

Viimeisten 40 miljoonan vuoden aikana monet eläimet ovat ehtineet sopeutua hyvin eteläisen napaseudun olosuhteisiin, mutta omaa luokkaansa ovat jääkalat. Elimistönsä jäätymisenestomolekyylien ansiosta ne  pysyvät pakastumatta jopa puolentoista pakkasasteen vedessä; veden jäätymisen estää sen suolapitoisuus. Kalamaailman pakkasnesteen toiminnasta ja  sovelluksista kiinnostuneet tutkijat pyydystävät niitä yleensä satojen metrien syvyydestä, juuri kukaan muu ei taida alueella kalastaakaan. Ammattimainen pyynti on kokonaan kielletty.



Karvanaama ja sarvipää



Simppuja piisasi, suurin osa vielä kutuun valmistautuvia naaraita, mahat mätiä pullottaen. Arvelimme, että pitkään lämpiminä säilyneet vedet olivat ehkä myöhäistäneet kutua. Itseään toteuttava lämpöenergia tuntui myös omassa kropassa: siellähän tarkeni. Epäilemättä avovesi lämmitti paikallisesti ilmaa, auringossa seisoskellessan ei pakkasta olisi uskonut olevan yli kymmentä astetta.



Silakan katoavaa kauneutta



 

Jossain vaiheessa simppusumpusta nousi yllätyksenä yksinäinen silakka – lajinsa ensimmäinen pilkillä saamani. Ehkä maailma koetti kovasti vihjata, että juuri nyt olisi erityisen hyvä sauma kokeilla montako eri lajia saa pyydystettyä kalenterivuoden aikana? Tiettävästi Airiston syvyyksissä viihtyvistä kivinilkoista ei yksikään ollut nälkäinen, yrityksistä huolimatta myös pinnassa nähdyt kolmipiikit jäivät kaikki mereen. Joutivat jäädäkin – lajimäärän maksimointi ei ollut millään muotoa pääasia. Välillä havaitsi keskittyneensä nauttimaan talviauringon säteistä tai tuijottamaan usvan hypnoottista tanssia pilkin lojuessa jossain pohjalla liikkumatta minuuttikaupalla.





Outin tyylinäyte



Kylmässä kropan energiankulutus on huimaa. Ainakin omin hevosvoimin, suksilla ja ahkiota perässään kiskoen liikkuneet naparetkeilijät olisivat voineet pakata evääksi suunnilleen pelkkää laardia ja laihtuneet silti väistämättä. Kai samalla logiikalla urheasti koko päivän arktisia oloja uhmannut onkija voisi nauttia kahvinsa pullan kera myös paluumatkalla? (Mahdollinen kalorianpuutos paikattiin paluumatkalla Kasvihuoneilmiön munkeilla. Kaikin puolin suositeltava paikka.)

Evästauon jälkeen kalojen eväät todettiin kohtalaisen kohmeisiksi. Väistämättä pakastuvien matojen ja toukkien käyttöominaisuudet eivät olleet kaksiset. Jossain vaiheessa onnistuin jättämään myös hyvin koko päivän pelanneen kuparinvärisen Kuusamon liukupilkin Ahdin valtakuntaa. Outin käytössä simppuja pyydysti vähintään vertailukelpoisesti nimetön hopeinen markettipilkki, ja pilkillä itsellään tuskin oli suurtakaan väliä, kunhan tarjous osui simpun kohdalle. Kovin paikallisia kalat kyllä tuntuivat olevan, kun laiturin uloin pätkä hiljentyi, syönti käynnistyi uudestaan vasta rannanpuoleiselle osiolle siirtymällä. Homma paketointiin hyvissä ajoin ennen kuin pilkkijät kokisivat syöttiensä kohtalon, reissun tavoitteet oli enemmän kuin täytetty.



Simput osaavat poseeraamisen taidon!

Suunnilleen tasan vuosi sitten vastaavalta reissulta palatessa pohdimme uudenvuodenlupausten luonnetta. Tyypillisesti luvataan jossain muodossa olla entistä tehokkaampi tai kieltäytyä jostain kivasta. Useimmiten itsekuri taitaa riittää korkeintaan talven loppuun, ja lunastamattomasta lupauksesta jää paha mieli ja pettymys. Voisiko vuodenvaihteessa luvata hampaat irvessä yrittämisen sijaan itselleen jotain hauskaa? Edellisvuoden vitsilupauksen jatkoksi ajattelin ihan tietoisesti lisätä tänä vuonna mielihyvänsävyistä toimintaa ilman tietoista hyötytarkoitusta – mikä sattuu olemaan sanakirjamääritelmä leikkimiselle. Aikuiset puhuvat yleensä mieluummin harrastuksista, mutta perusajatus on sama: toiminta kumpuaa ihmisestä itsestään, on sinänsä mieluisaa ja arvokasta. Vaikka sitten kalastelua rennolla asenteella ja ilman paineita. Sama pätee myös blogiin: jatkukoon se niin kauan kuin kirjoittelu on mukavaa, mikä aiherajaus huomioon ottaen ei pitäisi olla vaikeaa.
 

Mitä ihmeitä tai kauheuksia vuosi 2016 tuokaan tullessaan, tämän paremmin se tuskin voisi alkaa.



Reissun viimeinen härkäsimppu oli hieno, kirjavaeväinen valioyksilö