Joku Ilmatieteen laitoksella sai epäilemättä selville, että juuri tänä kesänä neiti kahdeksan vee piti opettaa uimaan. Säät eivät edes pikkulasten mittapuulla ole olleet uimakelpoiset, meriveden lämpötiloista puhumattakaan. Silti kesälle suunniteltu maakuntamatka Suomenlahden hienoimmille hiekkarannoille päätettiin toteuttaa, voisihan siellä vaikka kahlata.
Kahlaamisesta olivat vähintään yhtä innoissaan myös aikuiset, ja odotukset mereisten lajien suhteen korkealla. Outi ennätti napata ensimmäisen kolmipiikin ja siloneulan Lappohjan rannasta jo ennen kuin meikäläinen sai kahluusaappaat jalkaansa. Vauhdikkaan alun jälkeen tahti hyytyi - itsekin onnistuin lottovoittajan tuurilla kauhaisemaan yhden kotimaisen merihevosen sukulaisen rantavedestä, mutta suurin osa päivänselvistä keskenkasvuisista siloneuloista muuttui haavittaessa selittämättömästi levänkappaleiksi. Kolmipiikkien lisäksi rantamatalissa pyöri parvi sillikalan oloisia sinttejä - koska yhtään ei saatu tarkistettavaksi, raati päätti niiden olleen ilman muuta kilohaileja. Yöllä hiekalla näkyi torkkuvien ahventen lisäksi pieniä kiiskejä ja hyvin epätokkomaisesti pakenevia tokkoja - yksi satimeen jäänyt paljasti syyn outoon käytökseen osoittautumalla viisisenttiseksi mustatäplätokoksi. Kampelalitka pyydysti kiiskejä ja valtavan siimasotkun.
|
Tyyni aamu Lappohjassa |
Padvan ranta ei kalastuksellisesti tarjoillut mitään ikimuistoista, tuuli kovaa ja lännestä. Muutamia henkitoreissaan viruvia kolmipiikkejä tuli käsin pyydysteltyä. Rantojen vertailu oli kyllä kiinnostavaa: Lappohjassa kahluusyvää vettä riittää varmaan satakunta metriä rantaviivasta (minkä jälkeen se ilmeisesti putoaa äkkijyrkästi noin 15:een metriin), Padvan profiili oli selvästi nopeammin laskeva. Lappohja on todella hienojakoista hiekkaa, Padvassa on seassa karkeampaa ainesta ja ihan kunnon musareitakin. Molempien vesi on kirkasta ja puhdasta, kyllä merikalojen kelpaa. Koulujen kesäloma-aika vain ei taida olla optimaalinen kalasteluajankohta hiekkarannoilla(kaan), uimareille viileän puoleiset vedet ovat ilmeisesti silti turhan lämpöisät useimpien kalojen pirtaan. Mutta me palaamme vielä!
|
Tuulinen aamu Padvassa |
Kun kalastelut eivät aina (useimmiten, koskaan) mene käsikirjoituksen mukaan, voi onneksi kehitellä kaikenlaista mukavaa oheistoimintaa. Neiti kahdeksan vee varmisti pikkuveljensä kanssa, että hiekkalinnoitusten teko, leväkasojen tonkiminen ja kaarnalaivojen uittelu pitivät yllä mukavaa tunnelmaa. Outilla oli kuitenkin hihassaan reissun todellinen ässä: gyotaku.
Linkistä voivat kiinnostuneet perehtyä aiheeseen syvällisemmin, mutta lyhyesti kysymyksessä on menetelmä jäljentää saaliskalan kuva musteen ja sopivan mehmeän paperin avulla. Vaatimaton kiiskikin koki huiman arvonnousun kotimaisen kalastustaiteen eturiviin.
|
Varoituksen sana on paikallaan... Lappohjasta, tekijä tuntematon (ei, se en ollut minä) |
|
Ahvena |
|
Sorva |
|
Pari kiiskeä, toinen muistaakseni neiti kahdeksan vee, toinen allekirjoittaneen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti