Eläköön solidaarisuus 28.7

Mätäkuussa 2015 muuan kansanedustajan sosiaaliseen mediaan nakkaama kylmä kivi ja siitä syntyneet laineet ovat puhuttaneet kansakuntaa. Jottei jäisi epäselväksi: minun Suomeni on kansainvälinen, samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan ja 6-12 kuukauden palelu suomalaismetsässä rynnäkkökiväärin kanssa vie yleensä enimmät halut taistella yhtään minkään puolesta. Minun Suomessani aasialaistaustainen leidi voi termoskahvista ja porkkanakakusta koostuvien eväittensä jatkoksi kaivaa kalakukon - totta kai tämä tapahtui Kuopion junassa.

Vaikka vastakkainasettelun aika ei näemmä ole vieläkään ohi, ovat kalastajat oman kokemukseni mukaan yleensä joviaalia ja höveliä joukkoa. Ehkä luonnon helmassa ja mukavan harrastuksen parissa on helppoa olla ihmisiksi, ainakin mielikuvissa perinteinen mato-onkija taitaa olla rentouden perikuva.

Tällä kertaa onkija sidosryhmineen oli Ruoholahden kanavalla. Neiti kahdeksan vee otti pikkuveljensä kanssa rannan haltuunsa leikkiessään. Vastarannalla oli nuorisoporukka kal(j)assa - kerrassaan mainion näköinen kahden kivan, kesäisen aktiviteetin fuusio. Aika kului, onkijan rauhaa häiritsi vain muutama särki ja salakka, oli suoraan sanottuna ihan tosi hiljaista. Mutta kuten itse aikakin, myös kalantulo heikkous on suhteellista. Ensin koukkuun ja irrotusvaiheessa myös sormenpäähän tarrannutta mustatäplätokkoa manaillen irrotellessaan onkija kuuli takavasemmalta jonkun ihmettelevän ääneen keskivertosaaliista poikkeavaa mornaskonttia. Nuorisoporukka oli ilmeisesti vaikuttunut kalantulosta ja porukan ekstrovertein nuori neito oli lähetetty kysymään vastarannan Nuuskamuikkuselta parempia syöttejä heidän kinkkusuikaleittensa tilalle. Olihan onkijalla matoja vaikka muille jakaa, varsinkin kun oman nuorison nukkumaanmenoaika asetti aikaraamit omille onkimisille. Samalla tuli juteltua mukavia ja toivetettua kireitä siimoja.

Näitä on jostain syystä aina kiva onkia. Ja jopa saada. En osaa selittää.

Kun hippilinjalle lähdettiin, myös täplis päätyi poikkeuksellisesti kalalokin ruoansulatuskanavan sijaan takaisin kotikanavansa pohjaan miettimään kokemustaan. Meille kanava ei sillä kertaa suonut kummoisia saaliita, mutta mukavia kokemuksia siitäkin edestä. Alan pikku hiljaa uskoa, että Frank Martelan ajatuksissa (esim.) saattaa ollakin perää - hyvän tekeminen luo hyvää, paitsi toisille, myös itselle. Ollaan siis kivoja toisillemme (Toki varaan itselleni oikeuden olla rakastavan ja ymmärtävän lisäksi tarvittaessa myös sarkastinen ja kiukkuinen, jos joku perseilee ;).