Varmaan ensimmäistä kertaa koetilan lammella oli muitakin kalassa - laituria miehitti kaksi nuorta kalamiehen alkua, jotka toivottivat joukkomme tervetulleiksi apajilleen. Säädön määrä toki nelinkertaistui normaalitasosta (Muistutetaan tässä vielä lapsimatematiikan tärkeimmistä laskusäännöistä, joiden mukaan kaksi päätä keksi kolme kertaa niin paljon säätämistä kuin yksi, ja yksikin pää säätää kolme kertaa niin paljon kuin mahdollista). Siimasotkuja, hajoinneita onkilaitteita ja elämää suurempia kalajuttuja. Viimeksi mainituille tuli kyllä myös katetta kun uusi kalakaverimme tempaisi lammesta pari hurjan kokoista ahventa - mahtaa lammen allikkosalakoita nykyisellään ahdistaa. Itse keskityin onkimaan kukkoahvenia, kuten myös neiti kahdeksan vee. Onneksi kalojen irrotteluun ja matojen pujotteluun tottuneita avuliaita herrasmiehiä oli oikealla ja vasemmalla. Lopulta vapa nytkähti lupaavasti ja siiman päässä oli iso hopearuutana - itse asiassa varmaan isompi kuin kaikki aikaisemmat hopearuutanani yhteensä (Tämä kuuloistaisi paljon vakuuttavammalta jos kaikki ne aiemmat hopsut eivät olisi olleet aivan onnettomia sinttejä).
Allikkosalakkaa ei ollut mitään suurempaa tarvetta edes yrittää, samoin piikkikalat jäivät aivan suosiolla toiseen kertaan. Olihan mukava onkia kerrankin itseäänkin innostuneemmassa seurassa. Ahvenen niskojen taittaminen peukalolla, verestys kiduskaaret katkaisemalla ja madon pujottaminen koukkuun jättäen kärki näkyviin olivat nuortenmiesten kirjoissa suuren kalastajagurun suuria viisauksia - eihän tuollaisesta voi olla herkistymättä. Ajattelin muuten vastedes käyttää johdonmukaisesti kaikista muista kuin punavalkoisesta perinne-essokohosta nimitystä "mestarikoho".
 |
| Ei huono tämäkään |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti