Käsinkalastelua 11.9

Reilu kuukauden tauko kalastushommista ja nyt alkaa jälleen poltella päästä kokeilemaan onneaan. Välillä on elämässä pitänyt nostaa muita juttuja harrastustoiminnan edelle ja talvikauden ajan tämä marssijärjestys säilynee. Mutta jossain odottaa taas kevät ja sen myötä uusi kausi. Vanha ei toki ole vielä ihan kokonaan ohi, ja lähitulevaisuudessa siintää työreissu, jonka yhteydessä voisi koettaa kartuttaa kauden eliksiä muutamalla hienolla pinnalla. Tähän orientoiduttiin lähilutakolla lasten kanssa ulkoillessa. Lammikon piikkikalat olivat huomiotaherättävän vaisuja: ensin olin ylpeä saatuani tulitikun mittaisen kolmipiikin kiinni pelkällä paljaalla kädellä, kunnes totesin, että viisivuotiaan tyttönikin väijymiskyvyt riittäisivät tänään. En tiedä vieläkään, mikä kaloja vaivasi. Hapen vähyys tuntui uskottavalta, kun piikit roikkuivat pinnan tuntumassa vinottain ja rättiväsyneen oloisina, tai sitten jokin lähistöltä valunut kemikaali. Alajuoksulla päin kalat olivat ihan normaalin oloisia, eikä kolmipiikkejä ollut mitään jakoja koppaista mukaan pelkällä kouralla. Outo juttu. Saalis kolme kolmipiikkiä, lisääkin olisi varmaan tullut, mutta ei nyt huvittanut uittaa kättää vedessä, joka sai kalat noin huonovointisiksi.