Hankoniemelle suuntautuvan työkeikan kylkiäisenä tuli mahdollisuus kokeilla Itämeren kalaston mereisimpien edustajien narraamista. Koska matkan painopiste oli muualla kuin kalastuksessa, päätin rajallisen aikaresurssin takia kerrankin keskittyä johonkin, tässä tapauksessa etsimään rantavesistä siloneulaa. Tvärminnen eläintieteellisen aseman akvaarionäyttely tosin sai allekirjoittaneen välittömästi lipsumaan valitusta linjasta: jos särmäneula, härkäsimppu tai kampela osuisi tielle, sitäkin olisi lupa yrittää. Ilta pimeni ja pimeyttä piisasi aivan eri tavalla kuin valosaasteisella pääkaupunkiseudulla. Vanhankaupunginlahden masentavaan sameuteen tottuneelle veden kirkkaus oli huikea, vaikkei epäilemättä vielä likikään varsinaisten valtamerten tasoa. Mereistä elämääkin piisasi, tosin pääasiassa selkärangatonta sellaista. Pintavedessä keijuvien korvameduusoitten aavemaiset hahmot ja taskulampun valokeilassa vaaleanpunaisina heijastuvat leväkatkarapujen verkkosilmät olivat kuin näkyjä toisesta maailmasta - ja sitähän ne tosiaan olivatkin. Kaloja näkyi lähinnä ruovikkoisen lahden puolella, ja ne olivat uneliaita ahvenia tai vähän rauhattomampia särkiä. Joku yksinäinen kolmipiikkikin yllätettiin yöuniltaan, mutta muuten kaikki simppumaiset tai kivinilkkamaiset muodot osoittautuivat toiveikkaiden lajikalastajanaivojen kuvitelmiksi. Kaikki lupaavannäköiset siloneulamaiset pätkätkin olivat lopulta lehtiruoteja, jouhilevää tai muuta roskaa, jota tämä kala niin onnistuneesti jäljittelee. Olemattomasti saaliista huolimatta ei ollenkaan huono reissu, hienoja muistoja.
 |
| Näkymä ulkoilmatoimistosta. Huonomminkin voisi olla. |
 |
| Aseman seinältä bongattu. |
EDIT. Myöhemmin kuulin, että samoihin aikoihin jossain päin Hankoniemellä oli ollut varsinaiset putkisuukalojen ja kampelanpoikasten kokoontumisajot. Taas oli mies väärässä paikassa väärään aikaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti