Särkiä ja salakoita 19.5

Onkipaikka maalle päin

Vuosi toisensa jälkeen olen uskotellut (valehdellut) itselleni, joskus kanssaeläjillenikin, ettei seuraavan vuoden toukokuu kertakaikkiaan voi enää olla tätä hullumpi. Todellisuuteen tällä on ollut suunnilleen yhtä paljon vaikutusta kuin jos olisin suureen ääneen toivonut olevani seuraavana keväänä miljoona tsiljoona euroa rikkaampi. Ellei tsiljoona sitten ole tosi pieni summa.

Sama veteen päin

Kalaorientoituneelle toukokuu lienee paras mahdollinen (ainakin monipuolisin) kuukausi vuodesta, siispä viemättömät roskat, paluuta suunnitteleva lentsu ynnä muut maalliset murheet hetkeksi syrjään mielestä, muksut bussiin ja mars ongelle. Päivällisen voisi ihan hyvin kuitata eväillä ja hyvä seura takaisi kokonaisvaltaisen viihtymisen.

Paikaksi valikoitiin Viikinrannan ns. vanhan vedenpuhdistamon oja, luonnonsuojelualueen rantaa Vanhankaupunginlahteen hiljakseen ties mistä virtaileva uoma. Edellisvisiitistä oli vierähtänyt jokunen vuosi, ja epäilemättä ajan kultaamien muistikuvien mukaan sekä oja että rannat olivat olleet vähemmän umpeenkasvaneita, eikä tulvaniityillä ollut yhtä paljon kosteita ansakuoppia. Pinnan alla oletusarvoisesti uineet pulskien kutusärkien parvet olivat nekin vaihtuneet pikkusormen mittaisiin salakoihin. Kylmän veden särki alkaa kaikesta hypestä päätellä olla sen verran kovan luokan ruokakala, että kulinaristipiireissä sitä roskakalaksi haukkuva saanee varautua kuuntelemaan herjoja kehnoista kokkaustaidoista ja yleistä kiusantekoa kunnes lopulta puuskahtaa Hyvä on, hyvä on, särki on hyvä ruokakala. Voi kiesus, te olette kyllä kaikki yksiä sontiaismolottajia! Alkuperäinen suunnitelma nauttia ilmaisesta lähiruoasta kariutui lopulta kohdekalojen vähyyteen ja salakat alennettiin pakastelokeroon ankeriassyöteiksi.

Sorsat pluttaavat heinikossa, neiti 8 vee luontokuvaa

Kaikki tuntuivat nauttivan hommasta, mitä nyt matojen pujottelulta ja kalojen irrottamiselta tilannetta ehti havainnoida. Kolmivuotiaan nuorenherran ensimmäinen saalis ui kovasta yrityksestä huolimatta edelleen, mutta vanhemmat lapset kyllä nostelivat reilun nipun salakoita ja vähän niukemmin särkiä, aikuisetkin ehtivät ehkä jokusen eväkkään onkia siinä vaiheessa kun nuoriso siirtyi leikkimään niitylle hippaa.


Onginta loppui aikanaan kun matojen lisäksi oli tuhottu molemmat onkilaitteet, mutta kukaan ei sentään koukuttanut itseään, pudonnut ojaan tai juonut enemmän kuin oman painonsa verran mehua. Nyt vain odotellaan neiti kahdensan veen ottamien kuvien vääjäämätöntä vaikutusta, eli Google Analyticsin raporttia blogin suosion räjähdysmäisestä kasvusta lähialueen kalastuksesta kiinnostuneiden ekaluokkalaisten pikkulikkojen keskuudessa. Mikä tämän jälkeen tarkoittanee valtaosaa lähialueen ekaluokkalaisista pikkulikoista. Mahtavia nuo muksut, vai mitä?

Tässä jutussa on kalankuvia vain mäskipussin kyljestä ikuistettuna