Kuka omistaa kalan? 25.4.

Neiti kahdeksan vee tykkää pähkinöistä: sanaristikot, palapelit, arvoitukset, kompakysymykset, äärimmäisessä hädässä jopa matikankirjan lisätehtävät menettelevät. Päivänä eräänä muistui mieleeni "Einsteinin arvoituksena" tunnettu dilemma. Tehtävään annetaan seuraava alkuastelma:

1. Samalla kadulla on viisi taloa, joista jokainen on eri värinen. Jokaisen talon omistaja on eri kansallisuutta.
2. Talojen omistajista jokainen juo eri juomaa, polttaa eri merkkistä savuketta ja omistaa eri eläimen.
3. Kenelläkään ei siis ole samaa eläintä, kukaan ei juo samaa juomaa, polta samaa savukemerkkiä eikä ole samaa kansallisuutta kuin toinen

Ja seuraavat faktat:

• Britti asuu punaisessa talossa.
• Ruotsalaisella on koiria.
• Tanskalainen juo teetä.
• Vihreä talo on valkoisen talon vasemmalla puolella.
• Vihreän talon omistaja juo kahvia.
• Henkilö, joka polttaa Pall Mallia, kasvattaa lintuja.
• Keltaisen talon omistaja polttaa Dunhillia.
• Henkilö, joka asuu keskimmäisessä talossa, juo maitoa.
• Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa.
• Henkilö, joka polttaa Blendiä, asuu kissan omistajan naapurissa.
• Henkilö, jolla on hevonen asuu sen naapurissa joka polttaa Dunhillia.
• Henkilö, joka polttaa Bluemastersia, juo olutta.
• Saksalainen polttaa Princeä.
• Norjalainen asuu sinisen talon naapurissa.
• Henkilöllä, joka polttaa Blendiä, on naapuri joka juo vettä.

Kysymys kuuluu: kuka omistaa kalan?

Tarinan mukaan tämä arvoitus olisi lähtöisin Albert Einsteinin aivoista, mikä tuntuu ihan mahdolliselta. Usein lisäksi mainitaan, että 98% maapallon väestöstä ei sitä pystyisi ratkaisemaan, mikä on jo paljon kyseenalaisemman kuuloinen fakta - mekin saimme neiti kahdeksan veen kanssa murrettua tämän yhdessä illassa, ja suurin osa ajasta kului legoukkojen kansallisuuksia mallaavien lippujen askarteluun maalarinteipistä ja hammastikuista sekä valistukseen tupakanpolton haitoista. (Onkohan legojen ja muovieläinten käyttäminen fuskaamista? Vai päinvastoin erittäin keksiliästä ja luovaa ongelmanratkaisua?) Kokeilkaa pois, oikea vastaus postauksen lopussa kuva-arvoituksen muodossa.

Jos ajatus sakkaa, eikä arvoituksen ratkaisemisesta tule oikein mitään, voi sukeltaa oikein syviin vesiin pohtimaan kysymystä "Kuka omistaa kalan?" Onko saalis kalastuslupansa lunastaneen onkijan omaisuutta? Kuuluuko se meressä uidessaan Suomen valtiolle? Ahdin lahja, Jumalan luoma, osa Gaiaa tai jotain muuta suurempaa kokonaisuutta? Vai kuuluisiko kala yksinkertaisesti itse itselleen?

Tällaiset onkijan metatason pohdinnat käynnistyivät edellisen siikareissun jälkeen, kun saalista peratessa neiti kahdeksan vee marssi mielenosoituksellisesti ulos keittiöstä, ilmoittaen ettei halua edes kaloille tehtävän pahaa. Kalojen perkaaminen ei yleisesti ottaen ole kovin mieltäylentävää puuhaa, ja todennäköisesti jälkikasvun hillitön mielenkiinto raatoja kohtaan olisi selvästi häiritsevämpää kuin tällainen varatunut suhtautuminen. On hienoa huomata, että neiti kahdeksan veestä on kasvamassa tiedostava, ajatteleva, lempeä ja empaattinen ihminen. Perheessä, jonka ruokavalioon kala kuuluu, tässä oli kuitenkin ilmeinen ongelma. Edes kaupan siikamurekepihvit eivät kasva pakastealtaassa, ja toisaalta kotitekoinen versio maittoi lopulta aivan yhtä hyvin kuin kaupallinen verrokki. Prosessin alkupäähän tutustumiselle oli siis ilmeinen tilaus, mikäs sen parempi (teko)syy lähteä kalaan.

Pitkävartinen, punainen ruusu rannassa! Tähän täytyy liittyä kiinnostava tarina, mutta millainen?

Fillari suuntasi jälleen kohti Lauttasaarta - peräkärry painoi ylämäissä niin, että yhdistelmää kiskova kaurapuuromoottori olisi ollut syytä vaihtaa kertakaikkiaan isompaan koneeseen. Järkevistä rengaspaineistakin olisi varmaan ollut apua. Runsaanpuoleisen puuskutuksen säestyksellä saavuimme perille. Auringonpaiste ja leppoinen merituuli loivat hyvät lähtökohdat luksusluokan kevätretkelle. Kun Outi noin tunti meidän jälkeemme saapui rantaan, oli ensimmäinen siikakin jo ylhäällä.

Ensimmäisen kalan kilistellessä kelloja tarjosin neiti kahdeksan veelle mahdollisuutta kelata saalis maihin. Tähän mennessä lähinnä mato-ongella kalastellut tyttö kelasi puolikiloisen perussiian rantaan kuin ei olisi ikänään muuta tehnytkään. Papituksen ja verestyksen ajaksi poistuttiin kyllä takavasemmalle, eikä saaliin esittely kamerallekaan oikein kiinnostanut, mutta kellojen hälyttäessä seuraavan kalan merkiksi neiti pyysikin itse päästä uudestaan vavan varteen. Loppureissun ajan kiinnostus kalantuloa kohtaan kasvoi silminnähden. Saalin tosin jäi tällä kertaa näihin kahteen

Toinen siika oli ilmeiseti jossain vaiheessa paennut verkosta

Siikareissu lapsen kanssa on temmoltaan aika erilainen kuin aikuisten versio - jälkimmäisellä ei kenelläkään ole yleensä kauhea kiire leikkiä piilosta, hippaa tai esitellä mitä jännää tuon kiven takaa löytyi. Ilmeisen hyvä tilaisuus myös kertoa kaikki Kevätpörriäisestä ulkoa opetellut vitsit - pakoon pääsee vain kallioilla kompastellen tai uimalla. Aikanaan herkut, lautapelit ja muut ässät oli lätkitty pöytään, ja neiti kahdeksan vee halusi lähteä takaisin kotiin. Ehkä neiti ei ole kalastuksesta yhtä täpinöissään kuin isänsä, mutta innostus ja hyvä meininki levisi kyllä molempiin ja retkestä jäi taas mukava muisto.

Kevään rytmit ovat kiivaita: västäräkit ja valkovuokot viestittivät että viikossa oltiin jo huimasti lähempänä kesää. Vieressä onkineet nostivat kuulemma pelkkiä kiiskejä, ahvenia ja särkikaloja rantaan, joten voi olla, että ensi viikonloppuna on jo vähän myöhä veneettömien siikareissuille. Sillalta nousi jo silakkaa ihan kivasti, ehkä on aika vaihtaa lajia.

Kotona siiat jalostettiin taas kala-aterioitten raaka-aineeksi. Luonnonkalojen syömiseen liittyvät eettiset ja ekologiset kysymykset ovat suuruusluokaltaan pienempiä kuin kotieläinten tehotuotantoon liittyvät, mutta perusluonteeltaan samanlaisia. Neurotieteilijät taittavat edelleen peistä, missä määrin eläimet tuntevat kipua, kärsimystä ja pelkoa. Lähisukulaistemme simpanssin, koiran tai vaikka sian kohdalla itse kenenkin omat kokemukset lienevät aika hyvin suuntaa-antavia, kalan kohdalla moni asia on perustavanlaatuisesti erilailla, eikä vastaaminen ole yhtä helppoa. Vastuullinen kalastaja toki huolehtii, ettei saalis tarpeettomasti kärsi, riippumatta siitä otetaanko se eräksi vai päästetään takaisin. Sekin on plussaa, jos touhu suurinpiirtein läpäisee kotona maailman menoa viattoman naiivista vinkkelistä tarkastelevan Samu-Sirkan seulan.

Arvoituksen oikea(?) ratkaisu. Saksalainen omistaa kalan - vetäköön tästä kukin omat johtopäätöksensä.