Aatosta oli kulunut jo kymmenen päivää, mutta silti seuraavana päivänä oli joulu taas. Tällä kertaa tosin Joulupukin tuomisten sijaan toivottiin Ahdin lahjoja, ja halutuimmat paketit olivat limaisia ja piikkisiä. Oli vuoden ensimmäisen kalareissun aika.
Auton nokka suunnattiin kohti Airiston syvänteitä. Kaira ja jäänaskalit kulkivat mukana varmuuden vuoksi, mutta jo lähtiessä oli liki varmaa, ettei niitä tällä reissulla tarvittaisi: edellispäivän talvimyrsky oli epäilemättä viimeistellyt sen mitä vuodenvaihteen suojasäiltä ja vesisateilta mahdollisesti oli jäänyt. Jäältä pilkkiminen oli kirjaimellisesti
sula mahdottomuus; onneksi laituripilkille pääsee jäätilanteesta riippumatta ja Airisto Strandin laiturit tunnetusti lepäävät aivan riittävän suurten syvänteiden päällä. Naparetkeilijän varustus arktista -1 celsiusasteen pakkasta vastaan ei tuntunut yhtään liioittelulta, kun siihen yhdisti 12 metriä sekunnissa puhkuvan pohjoistuulen. Edellispäivän myräkän jälkeensä jättämät vaahtopäät keikuttivat laitureita välillä siihen malliin että hätäisempi olisi kehitellyt menosta jo meritaudin ja pikkuhiljaa lautojen pintaan jäätyvät pärskeet pitivät huolen riittävän seikkailullisesta tunnelmasta.
|
Kuoreella liikkeelle. Näitä riitti jatkossakin. |
Syvyyksiä lähdettiin luotaamaan kahden virvelin voimin - pilkkivavan käyttöön en keksinyt siihen hätään oikein mitään syytä kun koneonget kerran olivat mukana. Virvelillä pyynnöt sai kelattua nopeasti pohjasta ja ilman pelkoa jään reunaan osumisesta saattoi pilkin yläpuolella uittaa vaikka millaisia himmeleitä. Monta minuuttia ei elämä ehtinytkään lyhentyä, ennen kuin ensimmäinen kala nousi syvyyksistä. Sivutapsiin napannut potra kuore - mukava yllätys, ensimmäinen merinorssini, aikaisemmat tuttavuuteni lajin kanssa ovat olleet selvästi vähävartisempien sisävesimuotojen kanssa. Kuoreet iskivät oikein joukolla sivutapseihin, kunnes lopulta koukussa oli selvästi jotain muuta - ahven. Saaliin merkki vaihtui ahveniksi, yllättäen yhteen sivutapsiin unohtunut hapsujigi tuntui maittavan paljon paremmin kuin madot ja toukat. Ote vavankahvasta alkoi jo hieman kiristyä ja huhut pohjakalojen kollektiivisena uudenvuodenlupauksena aloittamasta syömälakosta kävivät kuumina, kunnes Airiston ison laiturin päästä lopulta nousi kaikkien merenalaisten missikisojen voittaja, lehdistön suosikki ja yleisön lemmikki, härkäsimppu.
|
Ruma on, mutta joku voisi sanoa samaa härkäsimpustakin |
Puheet eläinten kauneusarvoista, erityisesti niiden puutteesta, tahtovat aina nostaa niskavillat pystyyn. Toki kuoreessa helmiäishohteisine, hienostuneen liiloine ja turkoosine sävyineen on herkkää keijukasmaista kauneutta ja ahven vihreässä, punakoristeisessa raitanutussaan on itseoikeutettu meren sympaattinen tonttu-ukko, mutta kyllä vain tämä mörököllikin oli omalla tavallaan huikean hieno, ja myös kaunis, tuttavuus. Ainakaan itse en voinut kuin ihailla suunnattomia rintaeviä, joiden muoto ja kuviot olivat kuin joltain eksoottiselta perhoselta. Hakematta tuli mieleen myös edellispäivänä muksujen kanssa SeaLifen akvaariossa porukalla ihasteltu härkiksen trooppinen sukulainen, siipisimppu.
Olen jo jonkin aikaa odotellut, koska rannoilla tulisi ihan sattumalta vastaan muita kalabongareita. Olin taipuvaisempi lyömään vetoa Helsingin keväisten siikarantojen tai vaikka Vanhankaupungin suvannon puolesta, mutta alkuvuotinen Airisto ei selvästikään ole vallan epätodennäköinen paikka bongata myös skenejulkkiksia:
Heittokala Tarantellan tiimi oli myös laitureilla hoitelemassa vuodareita pois päiväjärjestyksestä. Antti valotti vähän simppujen suosimia mestoja, ja evästauon jälkeen olikin Outin aika nostaa oma simppunsa laiturille juuri nuotitetuilta jalansijoilta. Tämä yksilö tulkittiin jälkeenpäin naaraaksi, ja ilmeisesti kutenut yksilö oli silkkaa valtavaa päätä ja ruipeloa pyrstöä. Tultuaan pyydetyksi se kakisti ulos aikaisemmin hotkaisemansa tuoreehkon saaliin, ilmeisesti hietatokon. Ahne tapaus.
|
Pelkkää päätä ja häntää |
Auringon laskiessa vielä kolmas simppu kelpuutti syötin. Tekniikkana
tuntui toimivan parhaiten pilkkityylinen yhdessä paikassa pompottelu, suhteellisen
rauhallinen käsiala ja ajoittainen paikan vaihto metrin parin matkan pitkin laituria. Pilkkeinä pelasivat niin
pieni Stingsilda-tyylinen turskapilkki kuin peruspilkkien prototyyppi iso Hopeasiipi. Aikaa ja kärsivällisyyttä peliin, kyllä ne siellä ovat! Illalla posket hehkuivat ja huoltoaseman penkki keinui, merituuli oli taatusti puhaltanut edellisvuoden päänsisäiset pölyt ja lukinseitit ulapalle. Kotimatkalla autossa risteilivät mukamasfilosofiset pohdinnat kaloista, reissuista ja elämästä yleensä.
|
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. |
Hieno startti, tsemii loppuwuodelle 2015
VastaaPoistaTänks Weksu ja kiitos samoin!
VastaaPoista