Talvi oli harvinaisen pitkä ja kevät jossain kaukana poissa. Jossain huhtikuun alkupuolella alkoi vahvasti tuntua, että valo tunnelin päästä on säästösyistä kokonaan sammutettu. Sitten yhtäkkiä vesisateet sulattivat penkat ja lämpöaalto toi kevätkukat ja muuttolinnut nurkille liki yhdessä yössä. Kevään kiri oli niin nopea, että vielä kohmeiselta kalamieheltä kesti toinenkin hetki tajuta, että siikaahan tässä pitäisi lähteä yrittämään.
Siianonginta on ainakin konseptitasolla kuulostanut leppoisalta istuskelulta, joka antaa harvinaisen hyvät mahdollisuudet lintujen tarkkailuun, valokuvaamiseen, evästelyyn, yleiseen luonnon helmassa remuamiseen ja muuhun kalastuksen oheistoimintaan. Ajattelin, että tämä saattaisi vedota jopa kalastuksesta sinänsä piittaamattomiin tuttuihini, mutta joko aikataulut menivät kerrassaan ristiin tai sitten nämä osoittautuivat liian vastustuskykyisiksi ehdotuksilleni herätä ennen kukonlaulua jäädyttämään itseään hyisen meren ääreen. Lopulta kuitenkin yksihenkiseksi supistunut retkikunta suuntasi ennen työpäivän alkua kohti Lauttasaaren siika-apajia. Puheet lajin alati kasvavasta suosiosta olivat valmistaneet henkisesti siihen, että yksin ei rannalla tarvitse olla, mutta enpä olisi ehkä silti laittanut lanttejani likoon sen puolesta, että arkiaamuna jo ennen kuutta Sisä-Hatun siikamontun ranta olisi miehitetty. Vanhemmat herrasmiehet saivatkin muutaman meikäläisen mittapuulla järkyttävän kokoisen siiankörilään, mikä valoi uskoa omaankin tekemiseen. Ryssänkärjen rannassa joku perhomies koukutti ilmeisesti meritaimenen. Omaan säkkiin kertyi tällä kertaa vain kokemusta, tosin siinä vaiheessa kun työt kutsuivat, aloin olla jo ihan tarpeeksi jäässä luovuttamaan toistaiseksi.
Kalastus- ja työpäivän yhdistämisen huono puoli ilmeni viimeistään kotimatkalla, kun hampaisiin asti kalavehkeisiin aseistautuneena piti poiketa kauppaan. Vavat sojottivat repusta kuin antennit, välillä alkoi tuntua, ettei olisi voinut herättää enemmän huomiota vaikka olisi virittänyt niiden väliin "katsokaa minua" -kyltin. Ei auttanut kuin nöyrtyä tässä varustuksessa kaupan kalatiskille ostamaan soppatarpeita. Pyrkikää välttämään vastaavaa, arvon lukijat. Tai älkää ainakaan tulko tänne kommentoimaan, kun toivutte puujalkavitsiyliannostuksesta, teitä on varoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti