Yhden avannon sankarit 1.4

Aprillipäivänä tunnetusti kaikenlainen huijaaminen, jäynääminen ja muu nenästävetäminen on oikein luvan kanssa sallittua. Mikäpä siis sopivampaa kuin lähteä narraamaan kaloja ja samalla polkaista uusi kalastuskausi käyntiin ennätysaikaisin. Talvikalastus ei ole tätä ennen kuulunut sitten poikavuosien ajanvietteiden joukkoon, joten siiman päähän valikoitui tehtävään edes jotenkuten soveltuvina turskapilkkien sukuhaaran pienimpiä edustajia - toisaalta juksaaminen sopi valittuun linjaan kuin nenä päähän.

Pilkkireissua oli koetettu viritellä talven mittaan jo pariin otteeseen ilman mainittavaa menestystä. Nyt kuitenkin viimeiset puuttuvat elementit - kaira ja auto - saatiin mummolasta neiti 6 veen synttäreitä juhlimaan saapuneiden isovanhempien mukana. Reissun jonkinlainen punainen lanka oli saada pilkkimisestä isille ja neiti 6 veelle uusi, toivottavasti myönteinen elämys. Kaikenlaisista ehdotetuista kokoonpanoista mukaan valikoitui lopulta perheen meikäläisen lisäksi perheen naisväki kokonaisuudessaan, mikä on jo moneen kertaan testattu ja lähes aina täysin toimimattomaksi todettu yhdistelmä. Yksi mies ei kerta kaikkiaan riitä pitämään perheen kahta naista tyytyväisenä. Kohdetta tiedusteltaessa mutisin kolmen viikon parraskasvatusprojektin seasta jotain "Airiston" suuntaista.

Naisväen mielikuvissa Airisto sijoitettiin ilmeisesti jonnekinpäin läntistä Uuttamaata, jonnekin suunnilleen Porkkalan tienoille. Niinpä samaa tahtia autoa ja Turkua erottavien kilometrien kanssa hupeni myös kärsivällisyys ja huumorintaju, pissahädän käyttäytyessä täsmälleen päinvastoin. Koska matkaan päästiin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä ja perillä tuloksettomaan vessanetsintään sekä yleiseen verbaaliseen jalanpoljentaan hupeni hyvä tovi, jäi aikaa jäällä vastaavasti niukemmin.

Mutta reissun todellinen nautinto oli vasta alkamassa. Edelliskohtaamiseni kairan kanssa oli jostain kaukaa lapsuudesta, jolloin olimme yhdessä pikkusiskon kanssa varmaan koko iltapäivän puurtamisen tuloksena saaneet yhden ainoan reiän mökkirannan jäähän. Mutta olihan niitten aikojen jälkeen tullut kaurapuuroa syötyä ja hauista kasvatettua, keväinen merijää ei varmasti olisi sama asia kuin Kallaveden lopputalven reilusti puolimetrinen jääkansi ja kairakin olisi varmaan jossain vaiheessa teroitettu. Itsepetosta oli vielä helppo jatkaa viilaamalla kairaa edellisiltana entistä parempaan iskuun. Totuus kuitenkin paljastui noin kahdessa sekunnissa: se oli tylsä kuin saapas. Jo ammoin alkanut urakehitys kalastusvälineestä urheiluvälineeksi oli saanut autotallin pimeydessä vietettyjen vuosien aikana ruman käänteen ja kaira oli muuttunut silkaksi kidutusvälineeksi. Ainut mieleeni juolahtanut kalastuksellinen käyttötarkoitus oli verkonpaino, mutta epäilen tokkopa se toimisi siinäkään. (Meri)härkäpäisesti päätin kuitenkin tehdä jäähän reiän vaikka silkkaa itsepäisyyttäni. Suurimman osan työstä teki loppujen lopuksi kalastuspuukkoni, jossa sentään oli se kairasta täysin uupuva ominaisuus - terä. Mielipuolisesti hakkaamalla sillä sai nakerrettua jäästä irti ärsyttävän pieniä, sellaisia maksimissaan snapsilasiin sopivia jääpalasia irti. Janne Marttiini olisi varmaan ylpeä jos saisi tietää miten monikäyttöisiä firmansa tuotteet ovatkaan. Lopulta avannon pohjalta alkoi pulputa merivettä, ja fiilis oli kuin olisi löytänyt vähintäänkin öljylähteen. Onnistuisen ilo vaihtui aika nopeasti toteamukseen, että vesi puppusi suunnilleen sormen mentävästä aukosta, ja avannon laajennus pilkkimiskelpoiseksi täytyisi tehdä +1 -asteisessa vedessä. Lopulta, noin tunnin riehumisen jälkeen, jäässä oli reikä. Yksi ainoa. Naisväki oli onneksi viihtynyt hyvin rantakallioista ja kevätauringosta nautiskellen. Evästauon jälkeen pääsimme kokeilemaan kalojen ruokahalua, tosin kädet tärisivät vieläkin rasituksesta niin paljon, ettei toukan pujottamisesta koukkuun meinannut tulla mitään. Lopulta neiti 6 vee pääsi koettamaan keittiönpöydän reunalla moneen kertaan kuivaharjoiteltua pilkkimistä ihan oikean avannon äärellä, ja jaksoi tsempata toisenkin minuutin ennen kuin rantakallioitten houkutus vei voiton. Rehellisesti sanottuna en itse onnistunut yhtään sen paremmin, vaikka hieman pitempään jaksoinkin pilkkiä nykytellä. Ehdin jo ääneenkin suunnitella toisenkin avannon kairaamista, mutta siinä vaiheessa perheen järjen ääni onneksi muistutti, että kotimatkallekin pitäisi jossain vaiheessa suoriutua.

Siis munat pataan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Tällaisen reissun kuka tahansa järkevä ihminen merkitsisi kalastuspäiväkirjaansa luultavasti korkeintaan pitkällä miinusmerkillä, mutta onneksi minä en  olekaan ihan järkevä. Kaikki olivat nimitttäin viimeistään paluumatkan munkkikahvipaussin aikana yhtä mieltä siitä, että reissu oli alun vastoinkäymisistä huolimatta oikein onnistunut. Jos reissun antia koettaisi summata, kertyisi:

Plussapuolella:
+Taas yksi hieno mesta (Airisto), jonne en ilman lajikalastukseen liittyvää aivovammaa olisi varmaan ikinä tullut lähteneeksi.
+Taas yksi uusi kalastusmenetelmä (pilkkiminen), jota en luultavasti olisi tullut kokeilleeksi. Uusista asioista innostuminen on hieno juttu ja pilkkikärpänen pääsi siinä määrin puraisemaan, että kyllä kevään halvennusmyynneistä täytynee väijyä uutta kairaa.
+Neiti 6 vee sai mieleisensä retkipäivän, jolla on uskoakseni kaikki ainekset säilyä aivojen muistilokerossa vaikka aikuiseksi saakka.
+Yhdessä voitetut vastoinkäymiset lujittavat parisuhdetta ;)
+Ensi kerralla tänne tullaan koko viikonlopuksi.
+Hieno tarina, joka hymyilyttää jo nyt, ja luultavasti vain paranee vuosien mittaan. Ja tämä liittyy sujuvasti samaan jatkumaan muitten lajikalastajien kirjoistusten kanssa, joita ennen omaa reissua tuli lueskeltua.

Miinuspuolella:
-Härkäsimppu jäi saamatta, mutta onpahan vielä yksi uusi elämänpinna jäljellä kotoisilla vesillä. Kulinaristinen härkisliemi kalakeittoon jäi sekin nyt kokematta, mutta raistisilmamyrkytyksen jälkeen olisin voinut syödä vaikka pakasteseitipakettien pahvikuoret.

Pilkkikausi taitaa jäädä tällä erää tähän, mutta jatkoa seurannee joskus ensi talvena. Seuraavaksi suunnataan sitten varmaan siikarannoille avaamaan avovesikautta.
EPILOGI
Myöhemmin samana päivänä kävimme sisällöltään suunnilleen seuraavanlaisen keskustelun neitin 6 veen kanssa.
Neiti 6 vee (kaikella kuusivuotiaan vilpittömyydellä): "Taisit isi saada tänään retkellä opetuksen"
JG: "Minkä opetuksen?"
Neiti 6 vee: " No sen, että vaikka olisi kuinka kaunis* kala, niin kyllä silti tärkeintä on vessa"

Alaviite *: Kalojen, ja etenkin härkäsimppujen, kauneusarvoista oli ennen reissua käyty hyvin kiinnostavaa ja avartavaa ajatustenvaihtoa.