Herranen aika mikä koskikala 11.8

Loppukesällä kalastusharrastus heräili horroksestaan, jossa se oli pitkään rauhattomana sätkinyt. Uusia seikkailuja suunnitellessa kohdekala vaihteli toutaimesta puronieriään ja viisipiikkiin. Lopulta pääosan esittäjäksi valikoitui arktinen tarponi, turbosärki toutain. Kohteeksi aikaisemmalta ekskursiolta tuttu Lempäälän Kuokkalankosket. Käytännön toteutuksena aamuvarhaisen juna ja loppumatka fillarilla toimi paljon paremmin kuin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt. Paikan suosio kyllä pääsi kyllä  vähän yllättämään: tullessani Herralankosken rantaan joskus seitsemän jälkeen sain hallita paikkaa yksinäni molemmat varustuksen purkuun kuluneet minuutit. Sitten rantaan ryntäsi kalastajia oikealta ja vasemmalta, vaikka oli arkimaanantai ja kaikkien kunnon ihmisten olisi kuulunut olla töissä tai muissa kunniallisissa askareissa.

Taktiikka oli kerrankin tarkkaan mietetty ja toteutus kuin suoraan oppikirjasta: hyvä paikka (Lempäälän Kuokkalankosket ja Herralankoski erityisesti ovat kenties Suomen kovin toutainapaja), ovela ajoitus aamuvarhaiseen arkipäivään (yön yli rauhoittuneet kalat ja kai useimpien kalamiesten lomakauden ulkopuolelle ajoitettu reissu), onnistunut viehevalinta (kölipainon kanssa nakeltu 2-koon hopeinen lippa), pitkät heitot kiviriutan taakse jäävään mietovirtaisempaan poteroon, uitto miedon ja nopean virran rajakohtiin ja ensimmäinen toutain kiinni, rantautettu ja vapautettu alta puolen tunnin. Eikä mikään särjenkokoinen juniori, vaan reilusti toistakiloinen mötkö. Kun sama toistui seuraavan puolituntisen aikana, ehdin jo ajatella, että tänään on toutaimen kilohinta Lempäälässä halpa, mutta eihän se sitten mennytkään enää käsikirjoituksen mukaan: toutsi sotki siiman kivikkoon, karkasi ja vei vielä supervibraxin lapsilleen naurettavaksi. Sen jälkeen ei koski enää yhtään toutanetta luovuttanutkaan, mutta ennakko-odotuksiin ja toutaimen haastavaan maineeseen verrattuna tämä tuntui silti liki helpolta. Molemmat kalat ottivat ihan Herralankosken laavun edestä, heitto hieman ylävirtaan, jossa ylävirrasta päin katsottuna oikeanpuoleinen virran haara osuu kiviriuttaan. Sen taakse jäävässä montussa tuntui olevan kaikenmallista kalaa piukassa.

Toutainten alkaessa esitellä luonteensa nirsompaa puolta, päätin puolivakavissani kokeilla sulkavan ongintaa koskipätkien väliin jäävällä alueella. Paikat eivät vaikuttaneet erityisen otollisilta, eikä kolmimetrinen matkavapa tarjonnut lähellekään riittävää ulottuvuutta, mutta  sorva sentään liittyi vuodarilistalle.

On se vaan komia köriläs

Molempien toutaimien ottivieheenä toiminut hopeinen Vibrax, tässä vielä riveissä.

Ennen paluumatkaa kävin testaamassa vielä Ylemmän Kuokkalankosken. Siellä sai puoliltapäivin olla aivan itsekseen, toutaimet sen sijaan olivat räiskeestä päätellen paikalla suurin joukoin. Siiman jatkoksi ripustautui kuitenkin vain ripakopallinen ahvenia ja Räsäsen haukannut pieni hauki, joka tuurilla tuli rantaan asti vaikka peruke välistä puuttuikin. Kenties aikaisemmin aamulla olisi toutaimen voinut saada täältäkin, sillä aamusyönti oli selvästi lopuillaan ja lounasaikaan mennessä toutsit rauhoittuivat täysin. Kaiken kaikkiaan mainio reissu, ymmärrän kyllä tämän jälkeen hyvin, miksi toutain on monien suosikkikala. Toivottavasti lajin voittokulku yhä merkittävämmäksi urheilukalaksi viiden-kuuden yleisesti pyydetyn petokalan rinnalle jatkuu.

Muutaman kauden vuodaritilastoista uupunut hauki. Edelliset hakit nousivat kuhaprojektin sivusaaliina, sen jälkeen onkin ongittu muunlaisia kaloja.

Nuoriherra ensi kertaa ongella 10.8

Viimeinen ilta kaksivuotiaana vaikutti jostain syystä hyvältä ajankohdalta toteuttaa painokkasti kärtetty onkireissu nuorenherran kanssa. Kohteeksi valikoitui kohtuullisen saalisvarman oloinen Tokoinranta, jonka leikkipuistossa isosiskokin viihtyi onkimisen ajan. Vavan pitäminen ja kohon uitto olivat selvästi elämyksellisiä, vaikka kumpikaan reissun särki ei suvainnutkaan haukata matoa niiden hetkien aikana jotka innokas kalastajan alku malttoi vapaa pitää hyppysissään. Ehkä hyvä niin - isinkin nostamina kalat olivat niin jänniä, että toisen
kohdalla nuorison pokeri petti täysin ja jännitys piti purkaa kirmaamalla päättömästi rantaa edestakaisin.

Särkiä. Nämä ovat kuulkaas jänniä fisuja.

Note to self: ensi kerralla onkipaikka, josta on hieman vaikeampi hukuttautua.

Tanskan tuliaisia 18.7

Jossain vaiheessa suunnittelua Jäämeren kalareissu muuttui komitean käsittelyssä perhelomaksi Kööpenhaminaan. Toiveikas onkija pakkasi tietysti matkavavan ja tukun kumimatoja mukaan, kalastuslupakin järjestyi harvinaisen kivuttomasti netistä. Eihän sitä koskaan tiedä.

Tanskalainen kivikkotokko. Olen ihan oikeasti pahoillani kuvan tasosta.

Portugalilainen ei-kivikkotokko. Pengoin tämänkin kuvan jostain arkistojen syövereistä, koska minä rakasten teitä, lukijani. Kumpaakin.

Kalastelu supistui lopulta yhteen pikaiseen sessioon Kööpenhaminan kanavalla, joka oli aivan turhan matala, liikennöity ja kansoitettu leppoisaan ongiskeluun. Onnistuin silti koukuttamaan muutaman tokon, joista yksi oli hyvin todennäköisesti kivikkotokko (Pomatoschistus pictus). Viime kesänä Portugalista saatu, kivikkotokoksi alustavasti määritetty kala lienee sitten jokin muu. Ravintolalaivan rannassa pyöri parvi kovasti keltin oloisia vauhtisukkuloita, mutta ne eivät olleet yhtään kiinnostuneita haukkamaan muovia. Eväsleipä oli valitettavasti siinä vaiheessa mennyt jo parempiin suihin, joten (paksuhuuli?)kelttipinna jäi vielä toistaiseksi uiskentelemaan Pohjanmereen. Köpis oli kyllä niin mukava kaupunki, että ties vaikka revanssiin tarjoutuisi mahdollisuus.

Vastalääkettä muuttohässäkkään 14.6

Muuttaminen on tunnetusti rentouttavaa kuin hammaslääkärillä käynti. Aivan erityisen hermoja hivelevää on muuttaa vanhempiensa 30 vuoden aikana 200 neliömetrin omakotitaloon hamstraama omaisuus kerrostalo-osakkeeseen. (Pyrkikää välttämään kuin ruttoa.) Ei siis ihme, että juhannusviikon talkoilun jälkeen omatkin hermoni olivat harvinaisen seesteisessä tilassa. Kuin viulun kielet.

Paras mieleen juolahtanut vastalääke oli iltayön onkisessio Kuopion Valkeisenlampeen istutettuja sampia tavoitellen. Jotain vankasta tutkimustyöstä ja asiantuntevasta otteesta kertonee, etten osannut edes arvailla, olisiko kylmän alkukesän jäljiltä vielä hyinen vesi sammille mieluisampi kuin edelliskertainen loppukesän lämmin, vai päinvastoin. Ainakin itselleni kylmä sää oli huomattavasti epämiellyttävämpi, enkä viitsinyt kovin pitkään rannassa palella. Muutamasta vavasta olivat silti madot kadonneet - sammetko asialla?

Kryptozoologisen seuran sulkavajahti 25.5

Kyptozoologia eli kryptoeläintiede tutkii kiistanalaisiksi jääneitä havaintoja eläimistä, joiden olemassaoloa ei ole pystytty varmuudella todentamaan. Tieteen kentässä se sijoittuu jonnekin homeopatian ja astrologian välimaastoon. Kuuluisimpia tutkimuskohteita ovat meri- ja järvihirviöt, kuten Nessie, Mokele mbembe ja Sulkava. Viimeksi mainittu on särkikalalaji, joka kansanperinteen mukaan elää siellä täällä Etelä-Suomen vesistöissä. Olennosta tunnetaan erilaisia tarinoita ja jopa silminnäkijähavaintoja, mutta sen olemassaolosta ei ole tieteen kannalta luotettaviksi katsottavia todisteita. Sulkavan mysteeriä on koetettu selittää lukuisilla teorioilla, joista tunnetuimpia ovat väärinmääritykset, kalavaleet, kesätoimittajat, keskustapuolue, noidat, joukkohysteria, maasäteily ja puput.

Urhea pseudotieteellinen tutkimusretkikuntamme suuntasi foliohatut keikkuen Pirkanmaan jumalattomille seuduille, joissa sulkavan väitettiin esiintyvän. Oppaaksi pakotettiin paikallinen alkuasukas Henkka, joka oli jokunen vuosi aikaisemmin naitettu retkikunnan johtajan siskolle. Lempäälän Herralankoskelle oli, epäilemättä sulkavahuhujen houkuttelemana, kokoontunut suurin joukoin muitakin iktyologeja.

Lähimmäksi myyttisen vesipedon pyydystystä päästiin särkikalalla, joka vasta jälkikäteen määritettiin säyneeksi. Lisäksi saatiin todisteita ahventen, sorvien ja kyljestään tarttuneitten salakoitten olemassaolosta. Toutaimen mahdollisuudesta saatiin epäsuoraa todistusaineistoa rantavedestä löytyneen kuolleen raadon muodossa.

Verifikationistinen tutkimusmenetelmämme ei tuottanut havaintoja sulkavasta, joten näiden näyttöjen pohjalta julistamme koko otuksen huuhaaksi. Mikäli tulevaisuudessa ilmaantuu uutta todistusaineistoa, harkitaan asian nostamista uudelleen tutkimuskohteeksi.

Onko se sulkava? Onko se toutain? No ei ole.

Nyt sitä saa 27.4

Alkutalven heikoille jäille kirmaajia, kevätterassilla räntäsateessa nautiskelijoita ja muita ympäristön ilmiöitä tulee toisinaan kahvipöydässä ihmeteltyä, mutta pakko on tunnustaa olevansa itsekin kalenterin orja - on todella vaikea kalibroida itsensä luonnon rytmiin, kun se on reilusti normiaikataulusta edellä. Vastaako 2014 huhti-toukokuun vaihde normaalivuoden toukokuun puoliväliä vai mitä? Ainakin siikarantojen autioitumisesta ja silakkamestojen kansoittumisesta päätellen sesonki veden alla on suunnilleen pari viikkoa aikataulussa edellä.

Hillittömästä suoltamisesta on ehkä suurin viehätys jo haihtunut, mutta kyllä holtiton kalantulo on silti mukava kokea kerran vuodessa. Ainakaan Sakun ei tarvinnut pitkään suostutella, kun ehdotti sunnuntaiselle silakkaongelle lähtöä. Joku muukin oli saanut saman ajatuksen, ja Lauttasaaren sillalla oli äkkiseltään laskien satakunta muutakin onkijaa. Pahimmassa ryysiksessä ei olisi löytynyt tilaa kahdelle onkisällille kuin kyynärpäätaktiikalla, joten valtavirrasta poiketen päätimme testata sillan pohjoispuolta. Sen minkä kenties auringonottomahdollisuuksissa hävisimme, voitimme miellyttävässä  väljyydessä - kalantulossa oli tuskin mitään eroa. Tunnissa saalista oli tullut jo niin paljon, että järki sanoi perkausurakan muuttuvan silkaksi kärsimykseksi saman menon jatkuessa - siispä terassille nauttimaan kaffesta, jäätelöstä, kevätauringosta ja kalajutuista.  Oheistoiminnassa vierähtikin sitten aikaa tuplasti se mitä kalassa.

Ainiin, ei löytynyt kilohailia tästäkään kassillisesta.

Hiljaiselon loppu

Lukija: Mitä helsvettiä, edellinen päivitys on huhtikuulta ja kohta on syksy! Etkö muka ole käynyt koko kesänä kalassa?
JG: No, tuota noin, on ollut kaikenlaista...
Lukija:  Seliseli, mitä tapahtui sille "rapska joka reissusta"-puheelle? Meillä oli diili: sinä tuotat blogiin mukamas mielenkiintoista sisältöä - tekstiä ja kuvia - ja minä olen olevinani kiinnostunut.
JG: OK, jospa pikakelataan kesän reissut kerralla, palataan päiväjärjestykseen ja teeskennellään ettei mitään koskaan tapahtunutkaan?
Lukija: Ihansama. Mutta olet velkaa ainakin kuvan suloisista kissanpennuista tai hymyilevistä pikkuvauvoista. Kalastamassa. Rasvakaloja.
JG: Hmm... Katsotaanpas mitä löytyy... Käykö huonolaatuinen kuva pienestä sorvasta?
Lukija: No, kai sekin on parannusta viime kuukausien tasoon.