Karppi! 17.8

Lajikalastajat korostavat usein harrastuksensa kaloja tasa-arvoistavaa vaikutusta. Totta onkin, että mahdollisimman suurta lajidiversiteettiä havitteleva saa hienoja elämyksiä sinteistä, joita ei ruokapöydässä tai perinteisen urheilukalastuksen piirissä juuri arvosteta. Samaan hengenvetoon on kuitenkin syytä todeta, että kyllä harvinaisuus- ja vaikeustaso vaikuttanee useimpien lajikalastajienkin ajatteluun, arvoasteikko vain saattaa olla toisenlainen kuin perusonkijalla. Joku ottaa elämäntehtäväkseen saada sulkavan, toisen ylevä tavoite on kampela ja kolmannen pyhä tehtävä pyydystää karppi.

Karppi ei ole turistionkijan laji, joku viisas on todennut. Kalojen vähäisyys, ennakkosyöttämisen tarpeellisuus ja lajin suosima pimeä vuorokaudenaika varmistavat, että sattumakarppin todennäköisyys muille kuin hannuhanhille on aika pieni. Turistikalasteluun - lyhytjänteiseen paikanvaihtoon ja muuhun soveltamiseen - on tullut ehkä itsekin sorruttua.

Nyt karppia koetettiin (taas) lähestyä kaikkia taiteen sääntöjä noudattaen. Ennakkosyöttäminen aloitettiin viikkoa etukäteen ja mestoille pyöräillessä hupenivat paitsi mäskisäkit, myös fillarin ja vyötärönseudun vararengas. Jottei mäskääminen menisi hukkaan, oli pyydetty ja saatu lupa tarvittaessa käyttää jopa viikonlopun molemmat illat karppia väijyen.

Mäskäysreissuilla pyörän peräkärryn kyydissä ulkoili usein jälkikasvu, mutta lauantaina se oli lastattu täyteen kalastusvälineitä ja muuta rekvisiittaa. Vähän ylläpitomäskiä, perään pari pohjaonkea boilieilla ja koho-onget maissisyöteillä. Eväsleipiä ja termariteetä. Laskeva aurinko, aavistuksenomainen suokaasun aromi, tuulessa huojuvat rantapusikot. Tätähän se taas oli. Tällä kertaa ongintaa kuitenkin säesti itikoitten tai kerttusten kuoron sijaan samaan aikaan järjestetty Weekend festival. Ilmeisesti päälava antoi meidän suuntaamme, sillä sekä musiikki että yleisön möykkä raikasi harvinaisen selkeästi Kyläsaaren yöhön. Saipahan ainakin kuunnella teknoa karppia onkiessaan - yhdistelmä oli niin pähkähullu, että hihittelin sille kuin vähä-älyinen moneen otteeseen illan aikana.

Kalojen suhteen ilta oli vaisu. Joskus aikaisemmin pitkäaikainen mäskääminen samoilla kohdilla oli tuottanut muovikassillisen sorvia, pasureita ja lahnoja, mutta nyt vain muutama yksittäinen kala nappasi vaniljamarinoituihin maissinjyviimme. Olipahan runsaasti aikaa pohtia, olisiko syöttimaissien mauste aito vanilja vai kenties sittenkin vaniliini  - ja muistuttaisiko näistä kahdesta Madagaskarilaisen orkidean siementen aromi vai puunjalostusteollisuuden sivutuote enemmän karpin luontaista mieliruokaa. Totta puhuen kalarintaman hiljaisuus ei varsinaisesti nostanut uskoa karpin saamiseen. Ajatukset alkoivat suuntautua jo salavihkaa tuleviin sessioihin kun alkoi tapahtua.

Allekirjoittanut ja kauden luultavasti hienoin saalis

Pimeää yötä valaisivat kilpaa festarialueen neonvalot ja veden pinnalla kelluvien kohojen valotikut. Yksi niistä alkoi vähän ennen puoltayötä liikkua selvästi jonkin muun kuin tuulen tai virtauksen voimasta. Pyysin Sakaria ottamaan kalan ylös, mutta vastanykäyksestä huolimatta koho jatkoi rauhallista seilaamistaan. Hetken aikaa vallitsi epätietoisuus, missä vavassa kala oikein oli - nykäisin ensiksi käteeni osunutta ja silloin kohoon tuli liikettä. Kättelystä asti oli selvää, että nyt oli kiinni joku pasuria väkevämpi kala. Ja tietysti se oli valinnut kaikkein hentoisimman ongen. Jännää siis riitti, ehkä liikankin kanssa. Kala kävi muutamaan otteeseen pyörähtämässä pinnassa, mutta lajista ei voinut olla varma. Jospa se olikin valtava lahna? Ruumiinmuoto ei kylläkään täsmännyt lahnaan, rantaan asti erottuneet suomut poissulkivat suutarin. Jossain vaiheessa kahlasin rantaryteikön reunaan, josta pääsin väsyttelemään kalaa suhteellisen selvillä vesillä. Haavikin ihme kyllä löytyi pimeydessä, ja lopulta haavitsin kalan saappaanjuuresta. "Karppi!" huusin yöhön, yhtä paljon toivomuksena kuin toteamuksena. Vasta rannassa oli pakko uskoa, että kyllä se karppi oli, kaunis ja juuri sopivan kokoinen suomukarppi. Kaksi vuotta kestänyt karppiprojekti oli saanut arvoisensa päätöksen. Festarialueelta kuului huikea hurraahuuto.

Konjakkeja kuksasta siemaillessa saimme vielä toisen lähdön. Tämä kala ei ikävä kyllä suostunut tulemaan rantaan saakka, mutta Sakari arveli otteiden perusteella senkin olleen karppi. Kyllä niitä siis siellä on, muitakin kuin tämä yksi. Kokemus oli oikein myönteinen, ja epäilemättä karppia tulee tämän jälkeenkin lähdettyä onkimaan. Karppiharrastuksen vähäisyyttä Suomessa on ihmetelty ihan aiheellisesti, mutta ainakin nykyisellään tie karpinonkijaksi tuntuu olevan niin kivinen, että vain kaikkein onnekkaimmat, taitavimmat tai itsepäisimmät jaksavat yrittää riittävän kauan päästäkseen hommasta jotenkin jyvälle ja saadakseen edes sen ensimmäisen kalan. Kiinnostavaa nähdä, miten tilanne kehittyy tulevien vuosien ja vuosikymmenten mittaan: tuleeko karpista haitallinen vierasaji, sopuisa uusi täysivaltainen jäsen suomalaiseen kalalajistoon, kalastajien uusi suosikkilaji vai jotain ihan muuta.