lauantai 24. elokuuta 2013

40! 11.7

Kalastuspäiväkirja näyttää olleen pitkähköllä kesälomalla - nyt kesäloman mentyä, lienee soveliasta vähän päivittää kesän tapahtumia. Mikäs siinä, kun on jotain kirjoittamisen arvoista.

Kivennuoliaisen myötä allekirjoittaneen elikset suomalaisesta kalafaunasta siirtyivät uudelle kymmenluvulle 40+. Isot Pojat tunnetusti pyytävät vastaavia ja vielä isompiakin lajimääriä kalenterivuodessa, mutta meikäläisen kapasiteetilla voi vain tyytyväisenä myhäillä, kun lajit on saanut kasaan tähänastisen elämän varrella. Vaikka jokainen uusi laji on ollut muikea tuttavuus ja paljon enemmän kuin pelkkä pinna lisää lajilistaan, on tasakymmenissä tiettyä symboliikkaa ja siksipä lienee paikallaan naputella sen kunniaksi hieman tavallista pitempi vaikerrus Kalastuspäiväkirjaan.

Kuinka kaikki alkoi.
Tämä nurkka näyttää jo aika tarkkaan pyydetyltä
Oli kesäinen päivä 7.7.1996, kun keksin lajikalastuksen. Kotiin jaettavan Savon Sanomien (ja ymmärtääkseni aika monen muunkin sanomalehden, esim. Hesarin) välissä ilmestyi tuolloin mainos, joka leppoisan lomakauden henkeen kalasteli lukijoitten huomiota esittelemällä sivun verran Suomen kaloja. Vastoin alakulman ohjeita en ripustanut sivua kesämökin huussin seinälle, vaan aloin hetken mielenjohteesta värittää mustiksi saamiani kaloja. Jossain vaiheessa sattumalta saatujen uusien kalalajien mustaaminen muuttui enemmän tai vähemmän määrätietoiseksi uusien lajien hakemiseksi. (Vielä hauskempi tietysti olisi ollut, jos uudet lajit olisi saanut esiin niistä mustista silueteista, vaikka raaputtamalla kuin Ässä-arvassa. Olisikohan tässä kaupallista potentiaalia?) Jonkin aikaa harrastus jäi elämän muilta kiireiltä vähemmälle, mutta viimeiset kolme vuotta on uusia lajeja etsitty ja saatukin mukavasti.

Se on siinä, 40. suomalainen kalalaji
Kolmas kerta toden sanoo
Kivennuoliainen välttelin meikäläistä hyvällä menestyksellä jo kolmatta vuotta. Paikka ja tekniikka olivat olleet tiedossa jo pitkään, mutta ajoitus taisi tökkiä. Ehdin itse käydä samoilla mestoilla kahdesti aiemminkin, pimeään mieltyneitten nuoliaisten kannalta sopivan synkkään, mutta aivan turhan sateiseen ja tulvaiseen syysaikaan. Nyt olin jo hyvissä ajoin päättänyt muuttaa lähestymistapaani ja panostaa mahdollisimman vähäsateiseen aikaan, jolloin vesi olisi toivottavasti matalalla ja kirkasta. Heinäkuussa alkoi pimeyttä piisata uskoakseni kivennuoliaisille riittävästi, joten siinä vaiheessa kun intuitio viestitti oikean ajankohdan olevan käsillä, piti laittaa kotoapoistumislupa-anomus vetämään. Hyvissä ajoin suunnittelemalla saa auton yleensä jostain lainaksi tai kyydin muuten järjestymään pitkän matkan kalareissuille - hetken mielenjohteen ilmeisin huono puoli kävi selväksi marssiessani lähimpään vuokraamoon. Autonvuokra ja bensat kustansivat karvan verran alle satasen, joten ehkä viisigrammaiseksi arvioimalleni nuoliaiselle tuli kilohintaa huikeat 19 830 euroa. Onneksi ei tullut useampaa, olisi loppunut rahat kesken, kuten entinen mies totesi laskettuaan Lapin lohensa kilohinnan. Itse onnistuin tosin puolittamaan kilohinnan onkimalla vielä toisen nuoliaisen, joka antautuikin paljon helpommalla kuin lajinsa ensimmäinen edustaja. Näinhän se yleensä menee - kun ensimmäinen lajinsa edustaja on kuivilla, tempun toistaminen on kuin taikaiskusta helpompaa. Oliko se sitten kaiken vaivan ja rahanmenon arvoista? Tuskin minun sitä tarvitsee kertoa. Lajikalastajat tietävät että kyllä se oli, ja muut voivat pyöritellä silmiään ja kiittää onneaan, etteivät ole sortuneet tähän nimenomaiseen hullutukseen.

Kukaan ei ole niin kateellinen kuin metsästäjä - paitsi kalastaja
Usein kalastajia pidetään kateellisuuteen ja kyräilyyn taipuvaisena joukkona - eikä ehkä ihan aiheetta. Siksi onkin ollut ilahduttavaa seurata lajikalastusharrastuksen myötä itänyttä uudenlaista ja avointa kalastuskulttuuria, jossa ihan kysymättäkin jaetaan toisille tietoa lajien pyyntipaikoista ja -menetelmistä. Risto Hiekkavirta kitetytti taannoin facebookin Fongaus -ryhmässä ajatuksen niin hyvin, että lainaan sitä tähän: "ajatuksena on. että laitetaan kalapaikat kiertoon. on paljon innokkaita varsinkin nuorempia, vielä kenties kokemattomia kalamiehen alkuja, joilla intoa on, mutta ei aina niitä "tietäviä" oppaita. varsinkin meillä vanhemmilla konkareilla on se pinttynyt periaate, et perkele, tää paikka pidetään omana tietona. sitten joskus, kun vapa on vaihtunut harppuun, ja tuolta jostain katellaan niille omille vanhoille hyville paikoille, ei siellä olekkaan ketään. emme me niitä mukaan saada. joten jatkajia tarvitaan. ei merestä kalat lopu". Tähän minulla ei taida olla oikeastaan mitään olennaista lisättävää. Tässä voisi olla myös hyvä hetki kiittää blogeihinsa kirjoittelevia muita kalastajia: sekä faktatiedon että inspiraation lähteenä Juha Salosen "Elämä minun silmin (Taimen minun silmin)", Vesa Karsikkaan "Unelmahommeja", Antti Saarikosken "Heittokala Tarantella" ja Kalakerho Siloneulan blogi olivat aikoinaan vertaansa vailla - nykyään hyviä blogeja on toki muitakin, facebookin Fongaus -ryhmä ja -sivu ovat aktiivisia ja lajikalastukseen törmää painetuissa edioissakin. Itsekin voin tämän kivennuoliaispaikan jakaa eteenpäin, joten jos kyseinen laji vielä puuttuu, rohkeasti vaan kysymään koordinaatteja.

Illan toinen
Fongaus on suurempaa kuin kalastus
Tämä on facebookissa toimivan Fongaus -sivuston otsikko, jonka moni muukin lajien perässä juokseva kalamies varmasti allekirjoittaa. Koko fongaustouhu on ainakin Suomessa vielä nuori kalastusmuoto, mutta laji saanut paljon näkyvyyttä ja vauhdilla uusia ystäviä. Siinä sivussa se muokkaa koko kalastusharrastusta ja yleisemminkin suhtautumista kaloihin ja vesiluontoon. Kalamaratonin tulosten uutisointi muistuttaa pääkaupunkiseutulaisia (ja nykyisin myös Kotkalaisia ja Joensuulaisia) ainakin kerran vuodessa (tai sprinttimaraton mukaanlukien, kahdesti) paikallisen vesielämän monimuotoisuudesta. Mustatäplätokkoja onkimalla ei tätä vieraslajia kenties hävitetä vesistämme, mutta lajin nimikko-onkikisan tarkoitus lienee ollutkin tehdä haitallinen vieraslaji yleisemmin tunnetuksi ja siinä myös onnistunut. Lajikalastajien kasvava joukko on sekä kirjoituksillaan että epäilemättä myös ääneen vaahtoamalla ihan huomaamattaan nostanut lähipiirinsä tietoutta kotimaamme kalastosta ja sen ominaispiirteistä. Vielä toistaiseksi lajikalastajat - esimerkiksi allekirjoittanut tämän kivennuoliaisen tapauksessa - saavat tietoa ja ideoita harrastukseensa viranomaisten raporteista, mutta suunta saattaa jo olla kääntymässä, kuten taannoinen, pitkälti harrastajavoimin toteutettu Vantaan pienvesien kalaston kartoitus osoitti. Lintuharrastajat tuottavat jo tutkijoiden käyttöön valtavat määrät dataa lajiston esiintymisestä, muutoksista, fenologiasta ja monista muista ilmiöistä. Ehkä jonain päivänä myös suomalaisten lajikalastajien havaintojen pohjalta laaditaan artikkeleita kansainvälisiin tieteellisiin sarjajulkaisuihin ja niitä käytetään vesistöihin liittyvän päätöksenteon tukena.

3 kommenttia:

  1. Mitään pois ottamatta ja lisäämättä. Jäätävän hieno teksti! Onnea uudsta eliksestä, joko viisipiikki on plakkarissa?

    VastaaPoista
  2. Tänks! Viisipiikki tosiaan vielä puuttuisi ja kun nyt mainitsit, parin viikon päästä sunnuntaina 8. päivä saattaisin olla muutenkin Lohjan suunnalla liikkeellä - jos viisipiikin onginta vuodariksi kiinnostaa ja päivä suinkin natsaa, liity toki seuraan.

    VastaaPoista
  3. Yhdyn täysin Juhan sanoihin!

    VastaaPoista