Mutta kun yhtälöön lisätään auringonnousu hiljaisella Vanhiksella, lepakot ynnä muut rantojen yökyöpelit alkuperäisasukkaat, hyvät ja runsaat eväät sekä laadukas seura kiireettömässä ilmapiirissä, voi kysymyksiin vastata myöntävästi. Karpin onginnassa ehkä eniten viehättää sen dynaaminen tapahtumattomuus, innostuneen odotuksen ilmapiiri ja se, että suurimman osan ajasta ei voi eikä tarvitse muuta kuin odottaa että kala ehkä tulee ja nappaa. Siinä ehtii kerrankin pamista oikein ajan kanssa, rauhoittua ja olla vaan. Jos onkii karppia jo kolmatta vuotta näkemättä kalasta suomuakaan, täytyy tunnustaa itselleenkin, että matka on jo ajat sitten ohittanut tärkeydessä päämäärän.
Pohdin kesälomamatkan jälkeen, tulisiko kalasteluun intensiivisen parin viikon jälkeen luonnostaan hetken tauko. Sain vastauksen samalla kun Erik ilmoitti tulevansa käymään mantereella ja kyseli joutaisinko kalaan. Oli aika järjestää vuotuinen Karppien yö. Samalla alkuperäinen ajatus keskittää karpin hakeminen loppukesään unohtui vähin äänin.
Kuten alustuksesta ehkä jo kävikin ilmi, karppia ei näkynyt tai kuulunut. Spontaanius ja muutama illan mittaan tehty paikanvaihto eivät ehkä varsinaisesti sovi karpinpyynnin luonteeseen, mutta toisaalta edelleenkin kotisohvalta on turha päivitellä huonoa kalantuloa. Pakko on vain lähteä ulos, onneksi. En tiedä, voiko onginnan sanoa kehittyneen, jos karppia ei ole vieläkään kuulunut, mutta ainakin sälän ja säädön määrä on lisääntynyt. Lähinnä hauen jerkkikalastusta harrastava Erik pyörittelikin silmiään itsevalaiseville kohontikuille, jälkiruoan hajuisille karppimämmeille ja viisimetriselle kelaonkivavalle. Ensimmäistä kertaa tavaroitten kantamisessa hyödynnettiin rehellistä rinkkaa, ja vain osittain siitä syystä että pakkaaminen organisoitiin huonosti ja kiireellä. Ensi kerralla homma on ehkä mennyt taas vähän eteenpäin ja jotain uusia kujeita keksitty, mutta ensi kertaa tuskin tarvitsee odottaa ensi kesään asti.
 |
| Ålandian viikinki ja Saalis |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti