Nuoriherra ensi kertaa ongella 10.8

Viimeinen ilta kaksivuotiaana vaikutti jostain syystä hyvältä ajankohdalta toteuttaa painokkasti kärtetty onkireissu nuorenherran kanssa. Kohteeksi valikoitui kohtuullisen saalisvarman oloinen Tokoinranta, jonka leikkipuistossa isosiskokin viihtyi onkimisen ajan. Vavan pitäminen ja kohon uitto olivat selvästi elämyksellisiä, vaikka kumpikaan reissun särki ei suvainnutkaan haukata matoa niiden hetkien aikana jotka innokas kalastajan alku malttoi vapaa pitää hyppysissään. Ehkä hyvä niin - isinkin nostamina kalat olivat niin jänniä, että toisen
kohdalla nuorison pokeri petti täysin ja jännitys piti purkaa kirmaamalla päättömästi rantaa edestakaisin.

Särkiä. Nämä ovat kuulkaas jänniä fisuja.

Note to self: ensi kerralla onkipaikka, josta on hieman vaikeampi hukuttautua.

Tanskan tuliaisia 18.7

Jossain vaiheessa suunnittelua Jäämeren kalareissu muuttui komitean käsittelyssä perhelomaksi Kööpenhaminaan. Toiveikas onkija pakkasi tietysti matkavavan ja tukun kumimatoja mukaan, kalastuslupakin järjestyi harvinaisen kivuttomasti netistä. Eihän sitä koskaan tiedä.

Tanskalainen kivikkotokko. Olen ihan oikeasti pahoillani kuvan tasosta.

Portugalilainen ei-kivikkotokko. Pengoin tämänkin kuvan jostain arkistojen syövereistä, koska minä rakasten teitä, lukijani. Kumpaakin.

Kalastelu supistui lopulta yhteen pikaiseen sessioon Kööpenhaminan kanavalla, joka oli aivan turhan matala, liikennöity ja kansoitettu leppoisaan ongiskeluun. Onnistuin silti koukuttamaan muutaman tokon, joista yksi oli hyvin todennäköisesti kivikkotokko (Pomatoschistus pictus). Viime kesänä Portugalista saatu, kivikkotokoksi alustavasti määritetty kala lienee sitten jokin muu. Ravintolalaivan rannassa pyöri parvi kovasti keltin oloisia vauhtisukkuloita, mutta ne eivät olleet yhtään kiinnostuneita haukkamaan muovia. Eväsleipä oli valitettavasti siinä vaiheessa mennyt jo parempiin suihin, joten (paksuhuuli?)kelttipinna jäi vielä toistaiseksi uiskentelemaan Pohjanmereen. Köpis oli kyllä niin mukava kaupunki, että ties vaikka revanssiin tarjoutuisi mahdollisuus.

Vastalääkettä muuttohässäkkään 14.6

Muuttaminen on tunnetusti rentouttavaa kuin hammaslääkärillä käynti. Aivan erityisen hermoja hivelevää on muuttaa vanhempiensa 30 vuoden aikana 200 neliömetrin omakotitaloon hamstraama omaisuus kerrostalo-osakkeeseen. (Pyrkikää välttämään kuin ruttoa.) Ei siis ihme, että juhannusviikon talkoilun jälkeen omatkin hermoni olivat harvinaisen seesteisessä tilassa. Kuin viulun kielet.

Paras mieleen juolahtanut vastalääke oli iltayön onkisessio Kuopion Valkeisenlampeen istutettuja sampia tavoitellen. Jotain vankasta tutkimustyöstä ja asiantuntevasta otteesta kertonee, etten osannut edes arvailla, olisiko kylmän alkukesän jäljiltä vielä hyinen vesi sammille mieluisampi kuin edelliskertainen loppukesän lämmin, vai päinvastoin. Ainakin itselleni kylmä sää oli huomattavasti epämiellyttävämpi, enkä viitsinyt kovin pitkään rannassa palella. Muutamasta vavasta olivat silti madot kadonneet - sammetko asialla?

Kryptozoologisen seuran sulkavajahti 25.5

Kyptozoologia eli kryptoeläintiede tutkii kiistanalaisiksi jääneitä havaintoja eläimistä, joiden olemassaoloa ei ole pystytty varmuudella todentamaan. Tieteen kentässä se sijoittuu jonnekin homeopatian ja astrologian välimaastoon. Kuuluisimpia tutkimuskohteita ovat meri- ja järvihirviöt, kuten Nessie, Mokele mbembe ja Sulkava. Viimeksi mainittu on särkikalalaji, joka kansanperinteen mukaan elää siellä täällä Etelä-Suomen vesistöissä. Olennosta tunnetaan erilaisia tarinoita ja jopa silminnäkijähavaintoja, mutta sen olemassaolosta ei ole tieteen kannalta luotettaviksi katsottavia todisteita. Sulkavan mysteeriä on koetettu selittää lukuisilla teorioilla, joista tunnetuimpia ovat väärinmääritykset, kalavaleet, kesätoimittajat, keskustapuolue, noidat, joukkohysteria, maasäteily ja puput.

Urhea pseudotieteellinen tutkimusretkikuntamme suuntasi foliohatut keikkuen Pirkanmaan jumalattomille seuduille, joissa sulkavan väitettiin esiintyvän. Oppaaksi pakotettiin paikallinen alkuasukas Henkka, joka oli jokunen vuosi aikaisemmin naitettu retkikunnan johtajan siskolle. Lempäälän Herralankoskelle oli, epäilemättä sulkavahuhujen houkuttelemana, kokoontunut suurin joukoin muitakin iktyologeja.

Lähimmäksi myyttisen vesipedon pyydystystä päästiin särkikalalla, joka vasta jälkikäteen määritettiin säyneeksi. Lisäksi saatiin todisteita ahventen, sorvien ja kyljestään tarttuneitten salakoitten olemassaolosta. Toutaimen mahdollisuudesta saatiin epäsuoraa todistusaineistoa rantavedestä löytyneen kuolleen raadon muodossa.

Verifikationistinen tutkimusmenetelmämme ei tuottanut havaintoja sulkavasta, joten näiden näyttöjen pohjalta julistamme koko otuksen huuhaaksi. Mikäli tulevaisuudessa ilmaantuu uutta todistusaineistoa, harkitaan asian nostamista uudelleen tutkimuskohteeksi.

Onko se sulkava? Onko se toutain? No ei ole.

Nyt sitä saa 27.4

Alkutalven heikoille jäille kirmaajia, kevätterassilla räntäsateessa nautiskelijoita ja muita ympäristön ilmiöitä tulee toisinaan kahvipöydässä ihmeteltyä, mutta pakko on tunnustaa olevansa itsekin kalenterin orja - on todella vaikea kalibroida itsensä luonnon rytmiin, kun se on reilusti normiaikataulusta edellä. Vastaako 2014 huhti-toukokuun vaihde normaalivuoden toukokuun puoliväliä vai mitä? Ainakin siikarantojen autioitumisesta ja silakkamestojen kansoittumisesta päätellen sesonki veden alla on suunnilleen pari viikkoa aikataulussa edellä.

Hillittömästä suoltamisesta on ehkä suurin viehätys jo haihtunut, mutta kyllä holtiton kalantulo on silti mukava kokea kerran vuodessa. Ainakaan Sakun ei tarvinnut pitkään suostutella, kun ehdotti sunnuntaiselle silakkaongelle lähtöä. Joku muukin oli saanut saman ajatuksen, ja Lauttasaaren sillalla oli äkkiseltään laskien satakunta muutakin onkijaa. Pahimmassa ryysiksessä ei olisi löytynyt tilaa kahdelle onkisällille kuin kyynärpäätaktiikalla, joten valtavirrasta poiketen päätimme testata sillan pohjoispuolta. Sen minkä kenties auringonottomahdollisuuksissa hävisimme, voitimme miellyttävässä  väljyydessä - kalantulossa oli tuskin mitään eroa. Tunnissa saalista oli tullut jo niin paljon, että järki sanoi perkausurakan muuttuvan silkaksi kärsimykseksi saman menon jatkuessa - siispä terassille nauttimaan kaffesta, jäätelöstä, kevätauringosta ja kalajutuista.  Oheistoiminnassa vierähtikin sitten aikaa tuplasti se mitä kalassa.

Ainiin, ei löytynyt kilohailia tästäkään kassillisesta.

Hiljaiselon loppu

Lukija: Mitä helsvettiä, edellinen päivitys on huhtikuulta ja kohta on syksy! Etkö muka ole käynyt koko kesänä kalassa?
JG: No, tuota noin, on ollut kaikenlaista...
Lukija:  Seliseli, mitä tapahtui sille "rapska joka reissusta"-puheelle? Meillä oli diili: sinä tuotat blogiin mukamas mielenkiintoista sisältöä - tekstiä ja kuvia - ja minä olen olevinani kiinnostunut.
JG: OK, jospa pikakelataan kesän reissut kerralla, palataan päiväjärjestykseen ja teeskennellään ettei mitään koskaan tapahtunutkaan?
Lukija: Ihansama. Mutta olet velkaa ainakin kuvan suloisista kissanpennuista tai hymyilevistä pikkuvauvoista. Kalastamassa. Rasvakaloja.
JG: Hmm... Katsotaanpas mitä löytyy... Käykö huonolaatuinen kuva pienestä sorvasta?
Lukija: No, kai sekin on parannusta viime kuukausien tasoon.

Kampelaongella 21.4

Päivän eka. Kauneusvirheenä kuvassa kiduksista pilkottava liero

Pääsiäisen kunniaksi päätimme neiti seitsemän veen kanssa lähteä aamukalaan Lauttasaaren siikarannoille. Sää tuskin olisi voinut olla nätimpi - haalarit sun muut toppavaatteet olivat mukana pelkästään painolastina. Reissun pääpaino oli mukavassa yhdessäolossa, eikä saaliinsaamisesta ollut suuria paineita. Parhaiden paikkojen paaluttaminen aamuviideltä ei myöskään sopinut reissun luonteeseen, mutta hyvin hieman myöhäisemmätkin linnut näköjään sopivat mestoille. Ensikosketus kohdekalaan saatiin heti kun ensimmäinen onki oli viritetty pyyntiin. Tämä tapahtuma jäi tärpiksi, mutta jahka kaikki kolme matoa likosivat pohjassa, sähkötti toinen vapa kalan hyväksyneen tarjouksen. Tämä siika tuli jo rantaan katsottavaksi, mutta irtosi viime metreillä. Kovin kauaa ei tätä ehditty harmitella, kun onni potkaisi isot syylingit jalassa: leväklimppinä rantaan kelattu lisäpaino osoittautui pannunalusen kokoiseksi kampelaksi! Kauden ensimmäinen kala ylhäällä, ja kausi uuden eliksen ansiosta heti reilusti plussan puolella!

Päivän isoin

Hillitöntä tuuria ihmetellessä eväät hupenivat, ja aika kului pelien, leikkien ja tutkimusmatkailun siivittämänä. Jossain vaiheessa vapoja tarkistaessani toisessakin ongessa tuntui paino ja rantaan tuli kampela numero kaksi, sellainen leipälautasen kokoinen lätty. Sattumaako? Välillä kampelaputken katkaisi kiiski, mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo, sillä kolmas lättykalojen edustaja alkoi tuntua jo niin rutiinilta, etten jaksanut ottaa siitä edes kuvaa. Näitähän voisi onkia vaikka asioikseen jos kalantulo olisi tällaista aina. Toisella rannalla nosteltiin siikoja, mutta eipä meillä ollut mitään kiinnostusta paikanvaihtoon. Siika jäi sitten lopulta saamatta, mutta tuskin olisi voinut harmittaa vähempää. Kotiin jäi vielä pohdittavaksi miten kampela perataan, kuulostavatko kyhmyjoutsenet tosiaan Hello Kitty -animaatioitten hahmoilta ja kauanko kevään ensimmäisen siikakampelareissun jälkeen saa sätkyn aina kun jonkun lastenlelun kulkunen helähtää.

Paluumatkalla muuten onnistunutta päivää varjosti surullinen harmaalokki, joka oli ilmeisesti yrittänyt syödä rannikkovaapun, tartuttaen koukun nokkaansa. Se ei ollut vielä niin nälkiintynyt, että olisi antanut ottaa itseään kiinni, mutta toimi hyvänä muistutuksena, että kaikki, minkä jaksaa kantaa rantaan, on jaksettava kantaa sieltä poiskin, Uistimia tuskin kukaan nakkelee tarkoituksella ympäriinsä, mutta siimanpätkiä, tupakantumppeja ja muuta roskaa näkee Lauttasaaressakin riitämiin. Fiksu tuo omiensa lisäksi muittenkin roskat roskiin. Kyllä tästä kausi taas käynnistyy. Saas nähdä mitä seuraavaksi - toutain, sulkava, nahkiainen?