Omstart! Kalaisasti, kiitos! 27.4

Avovesikausi oli avattu, mutta saalispuoli oli edelleen avaamatta. Asialla täytyi tehdä jotain. Perjantaisen orientoitumisreissun pohjalta laadittujen suunnitelmien mukaisesti lauantaiaamun ensimmäinen bussi kuskasi taas kalastajaa kohti Lauttasaaren lohikalapitoisia vesiä. Ruoholahdessa kulkupeli vaihtui julkisista fillariin, ja samalla seurueeseen liittyi Sakari, joka seikkailullisena luonteena halusi myös kokea siianonginnan ihmeet ja kauheudet. Puolisotilaallisella täsmällisyydellä saavuimme Ryssänkärjen rantaan 6:30 ja olin pudottaa silmäni jorpakkoon: ristin sieluakaan ei näkynyt missään. Saappaat lotisten suuntasimme Sisä-Hatun parhaiksi arvioimillemme paikoille. Valtasimme vavoillemme hyvin maltillisen pätkän rantaa, että muillekin halukkaille riittäisi tilaa. Oletukseni oli, että lounasaikaan mennessä ukkoa olisi rannalla vähintään kahdessa kerroksessa. Puoliksi odotin tapaavani rannoilla nettituttuja ja muita skenejulkkiksia, mutta kiikarinkantaman säteellä rannat näyttivät kaikkialla aika rauhallisilta. Liekkö pilvinen ja viileähkö sää saanut siianonkijoitten massat jäämään koteihinsa, vai oliko paikkamme mennyt muodista? Olisimme voineet vallata vaikka tuplamäärän rantaviivaa käyttöömme, ja silti molemmille meidän lisäksemme Hatulle kahlanneille siianonkijoille olisi piisannut paikkoja valinnanvaikeudeksi asti.

1. Näytös: Väärinkalastettu meritaimen
Siianonginnan ensimmäinen vaihe oli kamojen purkaminen rinkoista(!) ja huolellinen levittely rantakallioille. Kamaa oli vähintään sohvakaluston verran mieheen, mutta eipähän tarvinnut kärsiä vilua ja nälkää. Siikoja ei hetkeen kuulunut, joten aloimme tarkistaa syöttiien kuntoa ja säätää onkia mukamas parempiin asemiin. Ulkoilemaan oli päässyt myös karppitouhuihin alunperin hankkimani lipputangon mallinen, viisimetrinen kelaonkivapa asiaankuuluvan järeällä baitrunnerkelalla varustettuna. Jätin koko komeuden hetkeksi makaamaan rantakalliolle ja aloin touhuta jotain varmasti mahdottoman tähdellistä, kun jokin nykäisi äkkiä koko paketin kohti ulappaa. Tarrasin tempovaan vapaan kiinni ja kalahan siellä kiskoi vastaan. Todellinen jymy-yllätys koettiin siinä vaiheessa, kun vastapeluri saatiin houkuteltua rantaan ja todettiin meritaimeneksi. Huikea juttu. Eipä tarvinnut teeskennellä kameralle hämmästynyttä hymyä. Eniten tilanteessa huvitti, etten miettimälläkään olisi keksinyt vääräoppisempaa tapaa pyydystää meritaimenta: karppivavalla, siikatapsilla, vavan lojuessa joutilaana rannalla ja madon liotessa vahingossa kumisaappain kahlattavassa rantamatalassa. Odottelenkin tapauksen johdosta yhteydenottoa Suomen väärinkalastajainseuralta, joka noteerannee tällaisen kerettiläisyyden mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Meritaimen muuten pääsi parin poseerauksen jälkeen jatkamaan keskeytyneitä aamutoimiaan ja ties vaikka syksyllä sukuaan jossain joessa.

2. Näytös: Se on siika!
Meritaimenen jälkeen oli oikeastaan ihan sama mitä loppureissun aikana tapahtui. Onneksi ei ollut mitään tarvettakaan teeskennellä tempun olevan silkkaa rutiinia vaan sai myhäillä hölmönnäköisenä sydämensä kyllyydenstä. Tähtien asemat, ottikalenteri tai muu horoskooppi oli kuitenkin suosiollinen ja vajaan tunnin päästä yksi vapa sähkötti siian hyväksyneen matotarjouksen. Tämä ihka ensimmäinen yksilö pamautti kerralla lajin pohjiksi 620 grammaa. Myös Sakari pääsi nostelemaan siikoja, ja vaikka kalojen koko tuon ensimmäisen malliyksilön jälkeen kutistuikin normaalikokoisiksi onkikaloiksi, oli oikein mukavaa, ettei saamistaan siioista tarvinnut puhua yksikössä. Opimme samalla rutkasti uutta siianonginnasta, kuten 1) kaikki mahdolliset/järkevät heittosuunnat ja etäisyydet huomioonottaen samallakin rannanpätkällä on yllättävän paljon eri paikkoja ja 2) jos kaloja ei kuulu, niitä voi odottelun sijaan myös aktiivisesti hakea virittelemällä vapoja kokeeksi vähän eri paikkoihin. Reissun päätteeksi totesimme, että pakkohan tätä on yritettävä saada sopimaan kalenteriin tälle keväälle toisenkin kerran.

Jälkinäytös kotona
Päivän kääntyessä jo iltaan ja kalastuksen vaihduttua perheen kanssa ulkoiluun kuului leikkipuiston lähiojasta kalaisaa lätinää. Vuosien tauon jälkeen pääsi taas todistamaan haukien kutua, vieläpä kirkkaassa, puolimetrisessä vedessä. Arviolta kolmikiloinen haukimamma ui kiloisen sulhasensa kanssa täydellisen synkronoitua pariuintia kunnes katosivat syvempiin vesiin. Keväinen vesiluonto tarjosi todellakin parastaan. Nyt on varmaan paras lopettaa, tai muuten juttu alkaa kuulostaa silkalta kalavaleelta.

Avovesikauden premiääri 26.4

Talvi oli harvinaisen pitkä ja kevät jossain kaukana poissa. Jossain huhtikuun alkupuolella alkoi vahvasti tuntua, että valo tunnelin päästä on säästösyistä kokonaan sammutettu. Sitten yhtäkkiä vesisateet sulattivat penkat ja lämpöaalto toi kevätkukat ja muuttolinnut nurkille liki yhdessä yössä. Kevään kiri oli niin nopea, että vielä kohmeiselta kalamieheltä kesti toinenkin hetki tajuta, että siikaahan tässä pitäisi lähteä yrittämään.

Siianonginta on ainakin konseptitasolla kuulostanut leppoisalta istuskelulta, joka antaa harvinaisen hyvät mahdollisuudet lintujen tarkkailuun, valokuvaamiseen, evästelyyn, yleiseen luonnon helmassa remuamiseen ja muuhun kalastuksen oheistoimintaan. Ajattelin, että tämä saattaisi vedota jopa kalastuksesta sinänsä piittaamattomiin tuttuihini, mutta joko aikataulut menivät kerrassaan ristiin tai sitten nämä osoittautuivat liian vastustuskykyisiksi ehdotuksilleni herätä ennen kukonlaulua jäädyttämään itseään hyisen meren ääreen. Lopulta kuitenkin yksihenkiseksi supistunut retkikunta suuntasi ennen työpäivän alkua kohti Lauttasaaren siika-apajia. Puheet lajin alati kasvavasta suosiosta olivat valmistaneet henkisesti siihen, että yksin ei rannalla tarvitse olla, mutta enpä olisi ehkä silti laittanut lanttejani likoon sen puolesta, että arkiaamuna jo ennen kuutta Sisä-Hatun siikamontun ranta olisi miehitetty. Vanhemmat herrasmiehet saivatkin muutaman meikäläisen mittapuulla järkyttävän kokoisen siiankörilään, mikä valoi uskoa omaankin tekemiseen. Ryssänkärjen rannassa joku perhomies koukutti ilmeisesti meritaimenen. Omaan säkkiin kertyi tällä kertaa vain kokemusta, tosin siinä vaiheessa kun työt kutsuivat, aloin olla jo ihan tarpeeksi jäässä luovuttamaan toistaiseksi.

Kalastus- ja työpäivän yhdistämisen huono puoli ilmeni viimeistään kotimatkalla, kun hampaisiin asti kalavehkeisiin aseistautuneena piti poiketa kauppaan. Vavat sojottivat repusta kuin antennit, välillä alkoi tuntua, ettei olisi voinut herättää enemmän huomiota vaikka olisi virittänyt niiden väliin "katsokaa minua" -kyltin. Ei auttanut kuin nöyrtyä tässä varustuksessa kaupan kalatiskille ostamaan soppatarpeita. Pyrkikää välttämään vastaavaa, arvon lukijat. Tai älkää ainakaan tulko tänne kommentoimaan, kun toivutte puujalkavitsiyliannostuksesta, teitä on varoitettu.

Yhden avannon sankarit 1.4

Aprillipäivänä tunnetusti kaikenlainen huijaaminen, jäynääminen ja muu nenästävetäminen on oikein luvan kanssa sallittua. Mikäpä siis sopivampaa kuin lähteä narraamaan kaloja ja samalla polkaista uusi kalastuskausi käyntiin ennätysaikaisin. Talvikalastus ei ole tätä ennen kuulunut sitten poikavuosien ajanvietteiden joukkoon, joten siiman päähän valikoitui tehtävään edes jotenkuten soveltuvina turskapilkkien sukuhaaran pienimpiä edustajia - toisaalta juksaaminen sopi valittuun linjaan kuin nenä päähän.

Pilkkireissua oli koetettu viritellä talven mittaan jo pariin otteeseen ilman mainittavaa menestystä. Nyt kuitenkin viimeiset puuttuvat elementit - kaira ja auto - saatiin mummolasta neiti 6 veen synttäreitä juhlimaan saapuneiden isovanhempien mukana. Reissun jonkinlainen punainen lanka oli saada pilkkimisestä isille ja neiti 6 veelle uusi, toivottavasti myönteinen elämys. Kaikenlaisista ehdotetuista kokoonpanoista mukaan valikoitui lopulta perheen meikäläisen lisäksi perheen naisväki kokonaisuudessaan, mikä on jo moneen kertaan testattu ja lähes aina täysin toimimattomaksi todettu yhdistelmä. Yksi mies ei kerta kaikkiaan riitä pitämään perheen kahta naista tyytyväisenä. Kohdetta tiedusteltaessa mutisin kolmen viikon parraskasvatusprojektin seasta jotain "Airiston" suuntaista.

Naisväen mielikuvissa Airisto sijoitettiin ilmeisesti jonnekinpäin läntistä Uuttamaata, jonnekin suunnilleen Porkkalan tienoille. Niinpä samaa tahtia autoa ja Turkua erottavien kilometrien kanssa hupeni myös kärsivällisyys ja huumorintaju, pissahädän käyttäytyessä täsmälleen päinvastoin. Koska matkaan päästiin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä ja perillä tuloksettomaan vessanetsintään sekä yleiseen verbaaliseen jalanpoljentaan hupeni hyvä tovi, jäi aikaa jäällä vastaavasti niukemmin.

Mutta reissun todellinen nautinto oli vasta alkamassa. Edelliskohtaamiseni kairan kanssa oli jostain kaukaa lapsuudesta, jolloin olimme yhdessä pikkusiskon kanssa varmaan koko iltapäivän puurtamisen tuloksena saaneet yhden ainoan reiän mökkirannan jäähän. Mutta olihan niitten aikojen jälkeen tullut kaurapuuroa syötyä ja hauista kasvatettua, keväinen merijää ei varmasti olisi sama asia kuin Kallaveden lopputalven reilusti puolimetrinen jääkansi ja kairakin olisi varmaan jossain vaiheessa teroitettu. Itsepetosta oli vielä helppo jatkaa viilaamalla kairaa edellisiltana entistä parempaan iskuun. Totuus kuitenkin paljastui noin kahdessa sekunnissa: se oli tylsä kuin saapas. Jo ammoin alkanut urakehitys kalastusvälineestä urheiluvälineeksi oli saanut autotallin pimeydessä vietettyjen vuosien aikana ruman käänteen ja kaira oli muuttunut silkaksi kidutusvälineeksi. Ainut mieleeni juolahtanut kalastuksellinen käyttötarkoitus oli verkonpaino, mutta epäilen tokkopa se toimisi siinäkään. (Meri)härkäpäisesti päätin kuitenkin tehdä jäähän reiän vaikka silkkaa itsepäisyyttäni. Suurimman osan työstä teki loppujen lopuksi kalastuspuukkoni, jossa sentään oli se kairasta täysin uupuva ominaisuus - terä. Mielipuolisesti hakkaamalla sillä sai nakerrettua jäästä irti ärsyttävän pieniä, sellaisia maksimissaan snapsilasiin sopivia jääpalasia irti. Janne Marttiini olisi varmaan ylpeä jos saisi tietää miten monikäyttöisiä firmansa tuotteet ovatkaan. Lopulta avannon pohjalta alkoi pulputa merivettä, ja fiilis oli kuin olisi löytänyt vähintäänkin öljylähteen. Onnistuisen ilo vaihtui aika nopeasti toteamukseen, että vesi puppusi suunnilleen sormen mentävästä aukosta, ja avannon laajennus pilkkimiskelpoiseksi täytyisi tehdä +1 -asteisessa vedessä. Lopulta, noin tunnin riehumisen jälkeen, jäässä oli reikä. Yksi ainoa. Naisväki oli onneksi viihtynyt hyvin rantakallioista ja kevätauringosta nautiskellen. Evästauon jälkeen pääsimme kokeilemaan kalojen ruokahalua, tosin kädet tärisivät vieläkin rasituksesta niin paljon, ettei toukan pujottamisesta koukkuun meinannut tulla mitään. Lopulta neiti 6 vee pääsi koettamaan keittiönpöydän reunalla moneen kertaan kuivaharjoiteltua pilkkimistä ihan oikean avannon äärellä, ja jaksoi tsempata toisenkin minuutin ennen kuin rantakallioitten houkutus vei voiton. Rehellisesti sanottuna en itse onnistunut yhtään sen paremmin, vaikka hieman pitempään jaksoinkin pilkkiä nykytellä. Ehdin jo ääneenkin suunnitella toisenkin avannon kairaamista, mutta siinä vaiheessa perheen järjen ääni onneksi muistutti, että kotimatkallekin pitäisi jossain vaiheessa suoriutua.

Siis munat pataan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Tällaisen reissun kuka tahansa järkevä ihminen merkitsisi kalastuspäiväkirjaansa luultavasti korkeintaan pitkällä miinusmerkillä, mutta onneksi minä en  olekaan ihan järkevä. Kaikki olivat nimitttäin viimeistään paluumatkan munkkikahvipaussin aikana yhtä mieltä siitä, että reissu oli alun vastoinkäymisistä huolimatta oikein onnistunut. Jos reissun antia koettaisi summata, kertyisi:

Plussapuolella:
+Taas yksi hieno mesta (Airisto), jonne en ilman lajikalastukseen liittyvää aivovammaa olisi varmaan ikinä tullut lähteneeksi.
+Taas yksi uusi kalastusmenetelmä (pilkkiminen), jota en luultavasti olisi tullut kokeilleeksi. Uusista asioista innostuminen on hieno juttu ja pilkkikärpänen pääsi siinä määrin puraisemaan, että kyllä kevään halvennusmyynneistä täytynee väijyä uutta kairaa.
+Neiti 6 vee sai mieleisensä retkipäivän, jolla on uskoakseni kaikki ainekset säilyä aivojen muistilokerossa vaikka aikuiseksi saakka.
+Yhdessä voitetut vastoinkäymiset lujittavat parisuhdetta ;)
+Ensi kerralla tänne tullaan koko viikonlopuksi.
+Hieno tarina, joka hymyilyttää jo nyt, ja luultavasti vain paranee vuosien mittaan. Ja tämä liittyy sujuvasti samaan jatkumaan muitten lajikalastajien kirjoistusten kanssa, joita ennen omaa reissua tuli lueskeltua.

Miinuspuolella:
-Härkäsimppu jäi saamatta, mutta onpahan vielä yksi uusi elämänpinna jäljellä kotoisilla vesillä. Kulinaristinen härkisliemi kalakeittoon jäi sekin nyt kokematta, mutta raistisilmamyrkytyksen jälkeen olisin voinut syödä vaikka pakasteseitipakettien pahvikuoret.

Pilkkikausi taitaa jäädä tällä erää tähän, mutta jatkoa seurannee joskus ensi talvena. Seuraavaksi suunnataan sitten varmaan siikarannoille avaamaan avovesikautta.
EPILOGI
Myöhemmin samana päivänä kävimme sisällöltään suunnilleen seuraavanlaisen keskustelun neitin 6 veen kanssa.
Neiti 6 vee (kaikella kuusivuotiaan vilpittömyydellä): "Taisit isi saada tänään retkellä opetuksen"
JG: "Minkä opetuksen?"
Neiti 6 vee: " No sen, että vaikka olisi kuinka kaunis* kala, niin kyllä silti tärkeintä on vessa"

Alaviite *: Kalojen, ja etenkin härkäsimppujen, kauneusarvoista oli ennen reissua käyty hyvin kiinnostavaa ja avartavaa ajatustenvaihtoa.