Maaston tiedustelua 30.5

Ei varsinainen kalastuskeikka, mutta jotain sinnepäin, joten kirjoitetaan nyt tänne. Edellisen reissun onnistuminen on edelleen ilmassa, koska tokon määritykselle ei ole tullut varmistusta. Olen kuitenkin aika varma, että liejutokko siirtyi pyydettyjen otusten listalle. Selkeän seuraavan päämäärän puuttuessa harrastus alkoi pahasti meanderoida. Mitään ilmeistä seuraavaa siirtoa ei nyt ole, jäjellä olevat uudet lajit joko eivät ole sesongissa, eivät esiinny kotivesillä (ainakaan pyydettävissä määrissä) tai ovat niitä kertakaikkisen ufoja tapauksia. Seuraavaksi täytynee odotella karppikauden alkamista, toivoa kuhan nousevan uistelemalla, että Annin sukumökiltä saisi mateen ja ehkä kivennuoliaisen ja kirjoeväsimpun, että sukulointikeikka Nokialla tuottaisi toutain- tai sulkavapinnan, että mahdollisella Ahvenanmaan retkellä matkaan tarttuisi kilohaili tai tuulenkala, että kesällä löytyy sopiva slotti lähteä jahtaamaan sulkavaa ja viisipiikkiä, että  että merenrannalla törmäisi siloneulaan tai teistiin. Viimeksi mainittuja olimmekin tähyilemässä Laimun kanssa Lauttasaaren kärjessä. Ei liene mikään yllätys, ettei mitään näkynyt, mutta sopivan mereiseltä kyllä näytti. Alkuperäinen ajatus oli lähteä tarkistamaan puronieriätiedon paikkansapitävyyttä. Hyvä ettei lähdetty ajalemaan, vaikka tuosta paikasta on edelleen ihan hyvä tuntuma. Myös suunnitelma B kuhan jigaamisesta meni mönkään, kun ei löydetty pelipaikoille. Uusien eliksien saaminen alkaa olla niin työlästä, että vuodareitten kerääminen alkaa kummasti houkutella. Voisihan sitä lähteä ihan huvikseenkin kalaan, Ruoholahden kanava houkuttelisi kovasti monipuolisella lajistollaan.

Nightfish - tokkokeikka 26.-27.5

Unelmatyyni sää, auto käytössä ja perhe unten mailla - pitkään ja hartaasti odotettu yökalastuskeikka toteutui viimein. Reissu suuntautui Lauttasaareen, joka ainakin yöaikaan on Viikistä julkisilla kulkuvälineillä pitkän ja hankalan matkan päässä. Tosin matkalla tuli todettua, ettei jossain väitetty Vuosaari-Lauttasaari 20 minuutissa voi mitenkään pitää paikkaansa edes hiljaisen yöliikenteen aikaan, jos mielii noudattaa nopeusrajoituksia. Realistisempi matka-aika Lauttasaaresta Viikkiinkin on ehdottomasti vähintään puolisen tuntia. Pelipaikoille pääsy sisälsi vähän eksyilyä Lauttasaaressa, Annin lapsuudenmaisemissa, joista minulle olivat tuttuja vain paikannimet. Viimein sentään pääsin rantaan, jossa totesin kohteeksi valikoituneen lahden todella matalaksi, eikä kovin kiinnostavan oloiseksi. Aloitin yön maastontiedustelulla. Tokkoja näkyi harvakseltaan, muista kaloista ainakin mutuja. Mysiksiä ja valtavia leväkatkarapuja oli runsaasti. Osa katkaravuista oli selvästi isojakin tokkoja suurempia, mikä oli jotenkin häiritsevää. Etenin vähitellen rannanmyötäisesti lahdenpohjukasta kohti ulappaa, mutta koska siloseulojen tai teistien löytyminen jo pahoin levättyneestä kivikosta ja rakkolevävyöhykkeestä alkoi tuntua täysin toivottomalta, siirryin tokkojahtiin. Tähän aikaan vuodesta kaikki kalat olivat selvästi täysikasvuisia, pääosin edellisenä kesänä syntyneitä (ja jotkin metusalemit ehkä jo toista vuotta vanhoja) - toisin kuin syksyllä, ny joukossa ei ollut eri asteisesti keskenikasvuisia saman kesän tokkonuorukaisia. Niinpä joukossa erottui selvästi kaksi kokoluokkaa, jotka tulkintani mukaan vastasivat hietatokkoja ja liejutokkoja. Lajit olivat jakautuneet rannalle siten, että liejutokot oleilivat selvästi matalammalla kuin hietatokot. Ehkä kookkaammat hietatokot valtaavat paikat syvemmässä vedessä ja pakottavat liejarit matalampaan. Tietenkään jako ei ollut täydellinen, vaan matalassakin oli yksittäisiä hietiksiä, luultavasti myös päinvastoin. Liejarit viihtyivät reilun kymmenen sentin vedessä, josta niitä pystyi lirkkimään kyykyssä istuen takamuksen silti kastumatta (Ainakin useimmiten. Ai kastuiko? Kyllä maar, useammankin kerran, kiitos vain kysymästä) ja hietikset viihtyivät parin-kolmenkymmenen sentin syvyydessä, missä moista temppua ei olisi tullut mieleenkään yrittää. Tähtäimessä oli elämänpinna liejutokosta, joten ne joutuivat kovimman tulituksen kohteeksi. Ensimmäiseksi nousi kuitenkin harjoituskalaksi yksi hietatokko. Kovin olivat kaikki tokot haluttomia nappaamaan - luultavasti alkuyöstä olisi natsannut paremmin, ainakin loppuyötä kohden otti huonini entisestään. Lienevätkö jo olleet kylläisiä, vai muuten vaan valon lisääntyminen pikkutunneilla sulki suut. Kovaa yritystä, kirveleviä karkuutuksia ja viimein yksi liejutokko ylhäällä ja kourassa. Kahta tokkoa rinnakkain vertaillessa ne näyttivät selvästi erilaisilta, mutta halusin vielä varmistuksen lajinmääritykselleni. Tuntomerkit natsasivat kestävöidystä kaksikosta vielä kotona suurennuslasilla kirjallisuuden kanssa tutkiessakin, mutta edelleenkään en ihan täysin itseeni asiassa suostu luottamaan. Päätin vielä esitellä otukset viisaitten raadille (aka. RKTL:n kalatutkijalle), ennen kuin voi tuulettaa uutta pinnaa. Mukava reissu, vaikka valvominen seuraavana päivänä kostautuikin aika huterana olona, ja tokkoilun kosto tuntui vielä alkavalla viikollakin.

Molemmat tokot samassa potretissa (hietis ylhäällä, liejari alla). Värien haalistuminen ja samentunut katse johtuvat säilömisestä 75% spriihin. Skål på den saken!

EDIT: Pennaselta ei ole kuulunut vastausta, joten julistin täysin omien lajintunnistuskykyjeni varassa pienemmän kalan liejutokoksi. Uusi laji, JEE!

EDIT 2: Nyt (6.6) Pennasen vastaus sitten lopulta tuli. Hän arveli, että pienempi kala tosiaan saattaisi olla liejutokko, mutta ihan 100% varmuutta ei uskaltanut antaa. Tämäkin riittänee minulle ihan hyvin.

Silakkamyrsky jatkuu 25.5

No huh-huh. Netan kanssa aamukalassa Lauttasaaren sillalla, samalla salaisella tolpalla (jossa valkovihreä, revennyt tarra), samaan salaiseen aikaan (alkaen n. 6.30 aamulla). Ja silakkaa nousi kuin riivattuna. Ehkä liikaakin: homma alkoi muistuttaa enemmän marjastusta kuin kalastusta. Harvoin kalastuksen kanssa pääsee tekemisiin liian kanssa, mutta nyt sellainen tunne kyllä hiipi puseroon. Sitä huomasi ajattelevansa "älä nyt vaan nappaa" tai "pääse nyt edes irti" tai "tuokin hyväkäs pitää perata". Sain litkan muutaman kerran sotkuun, eli kyllä sekin on näköjään mahdollista. Ja nimenomaan ahnehtimalla kalojen määrää, jättämällä puolitäyden litkan pyytämään ja antamalla kalojen pyöritellä se pakettiin. Onneksi ei mennyt kovin pahasti rusettiin. Saas nähdä, olisiko joukossa jo nyt kilohaili. Oli tai ei, nyt taitaa kevään silakkakausi olla meikäläisen osalta ohi. Ei vaan enää jaksa perata, eikä oikein innostua kalojen nostelustakaan, eli aika vaihtaa lajia. Seuraavaksi ehkä sitten yön pimeydessä lirkkimään tokkoja ja väijymään putkisuukaloja Lauttasaaren rannoilta. Tai kokeilemaan vielä toutsia suvannolta.

EDIT: Nou kilohaili. Höh. Perkasin kaloja koko aamun, mutta onpahan nyt pakastin täynnä silakkaa. Nyt kyllä tarvitsee varmaan vähän väliä (noin vuosi), ennen kuin perkausinto palaa. Ja perhekin ansaitsee tauon kalantuoksuisesta keittiöstä ja loputtomasta silakansyömisestä.

Silakkaholokausti 23.5.

Aamulla oli mopo lähteä pahan kerran hyppysistä, kun silakkaa nousi niin paljon kuin ehti nostaa. Harvoin kalan irrotteluun menee enemmän aikaa kuin itse kalastukseen. Alku oli hiljaisempi, mutta syönti petraantui tasaisesti, kunnes lopulta kaloja nousi kuin suokuokalla. Tuntui ihan pöljältä lähteä pois kesken tuollaisen syönnin, mutta töihin oli pakko lähteä. Itse asiassa vielä 10 minuuttia ennen kuin olisi ollut aivan pakko, kellottomassa (vaan ei aikatauluttomassa) tilassa kun kalastelin. Näköjään se voi onnistua noinkin, välillä tuli ohikulkijoilta kyseltyä aikaa. Tämänpäiväinen viisastenkivi taisi olla kaikkien vesikerrosten tehokas läpikäynti - ensin haetaan pohja, nostetaan paino vähän sen yläpuolella ja sitten käytetään koko vavan ulottuvuutta vesipatjan läpikäyntiin, nostaen ihan maksimiylös ja vajotellen välillä pysäytellen kohti pohjaa. Hyvin näytti tämä koreografia toimivan - tai sitten kyse oli silkasta tuurista, siitä että parvi sattui parkkeeraamaan kohdalle. Vierestä ei ainakaan kaloja näkynyt samalla tavalla köytenä nousevan. Mutta edes näiten joukossa ei ollut kaivattua kilohailia. Aamulla koko asialla ei tuntunut olevan edes suuremmin väliä, mutta saalista peratessa sitä alkoi jo kummasti toivoa, että tämän projektin voisi laittaa jo pakettiin.  Poikkeavannäköiset ja kaikki muutkin kalat käytiin suurella mielenkiinnolla läpi, ja sitä läpikäytäväähän riitti... Ehkäpä kerran vielä, ja sitten saa riittää tämän pinnan metsästys tällä erää. Ja ainakin on saatu syödä runsaasti hyvää ja terveellistä tuoretta silakkaa.

EDIT. Seuraavana päivänä koko perkausepisodi oli unohtunut ja mieli paloi jo uudelleen kalaan. Ei sen väliä, nousisiko sitä kilohailia (no, kyllähän se hieno bonus olisi, myönnetään). Yksi päivä väliä ja kauheat vieroitusoireet iskevät jo päälle - huolestuttavaa?

Silakkaonginnan toinen erä 22.5

Taas aamusta ennen röitä Lauttasaaren sillalla. Silakkaa nousi taas, mutta eilisen malliseen syöntihurmioon ei päästy. Lieneekö paikka ollut liian kaukana rannasta? Toisaalta ehkäpä ulappavesien kalana tunnetun kilohalilin todennälöisyys vastaavasti kasvoi ;) Jossain vaiheessa alkoi sataa, jolloin luovutin ja luikin töihin ihan hyvissä ajoin, noin tunnin suunniteltua aikaisemmin. Tulipahan taas ruokakalaa, ehkä pinnakin, täytyy tarkastaa. Joku ihan potentiaalisen näköinen, pienisilmäisen oloinen kala oli ainaskin joukossa. EDIT: Nou kilohaili. Huoh.

Silakkaongella Sakarin kanssa 21.5

Tänään (lähes) kärsimysaikaisin aamulla Lauttasaaren sillalle silakanpyyntiin. Voisi luulla, että takki olisi tyhjä intensiivisen kalastelun jälkeen, mutta kaiketi mahdollisuus kilohailipinnaan karisti unet silmistä aamuvarhaisella. Kilohaili jäi saamatta, mutta silakkaa tuli ihan kohtuullisesti. Muutama yhden kalan nosto, yksi täysi kympin litkallinen ja pari pohjaan jätettyä litkaa. Todellinen heureka koettiin, kun siirryimme sillan keskiosiin ja vieressä onkiva herrasmies vinkkasi parven olevan pohjan sijaan välivedessä. Jo alkoi tapahtua! Ikävä kyllä meillä oli tässä vaiheessa enää yksi litka kahteen mieheen ja teepussit unohtuneet matkasta. Sopivan sijaistoiminnon puuttuessa kalastimme vuorotellen ja nostelimme pienet pussilliset silakkaa mieheen. Ruokakaloiksi oikein sopiva määrä, mutta enempi olisi tietty nostanut hailin todennäköisyyttä. Pian vaan uudestaan kokeilemaan, tosi hauskaa ja koukuttavaa touhua ihan sellaisenaankin, vaikka toki kilohailin mahdollisuus toki iso plussa.

Kuha vol. 2 20.5

Illan ratoksi Töölönlahdelle kuhaa yrittämään. Sää oli mukavan lämmin ja aurinkoinen. Eipä ole Tölikkä kummoisessa kunnossa: karvalehteä ja sameaa vettä. Mahdollisuudet kuhaan vaikuttivat ihan kohtalaisilta, mutta eihän sieltä mitään tullut. Useamman tunnin jaksoin kuitenkin tahkoa, ensin kuhakiven seutua, sitten rautatiesillan pieltä lahden puolelta ja lopuksi vielä kanavan suuta Eläintarhan lahden puolelta. Pirittan terassin edessä oli joukkue venäläisiä ongella, mutta eipä näyttänyt mainittavaa menestystä heillekään suotuvan. Salakoita kyllä pintoi jatkuvasti, osa oli selvästi kutupuuhissa ruovikossa. Kalustetappioina yksi loistekeltainen toukkajigi kanavan pohjaan. Aika helposti siima katkesi, liekkö leikkautunut poikki, kun useamman kerran tuonkin jigin sain pelastettua pinteestään. Ehkä jäävät nyt kuhat hetkeksi rauhaan ja keskitytään muihin eväkkäisiin. Tuurilla voisi nousta kilohaili, yöreissulta liejutokko, siloneula, teisti tai kampela, ehkä toutaimellekin voisi antaa vielä toisen tilaisuuden...

Seipi-ö 20.5.

Aamupäivän seipiretki Sotunkiin, Krapuojalle. Bussi 742:lla luontokoulun kohdalle (arvoin oikeaa pysäkkiä turhan pitkään, mutta ystävällinen bussikuski päästi minut onneksi kyydistä pysäkkien välillä, ihan tienvarteen vaan), ja sitten sorkat napsuen Sotungintietä eteenpäin. Sopiva metsäsaareke löytyikin, josta pääsi heinittynyttä metsäautotietä puronvarteen. Metsästä löytyi jännä, pitkälle lahonnut työmaaparakki ja ilmeisesti jonkinlainen maja tai piilopirtti. Vaikka metsikkö oli luokkaa 100x100 metriä, pääsi kuusikossa ihan korven tunnelmaan. Ja tämänköhän takia mesta oli täsmäpaikka korpiaisen eli seipin saamiseen. Sieltä metsän siimeksessä virtaavalta osuudelta niitä nousi, varmuuden vuoksi oikein kaksin kappalein. Ei särkiä, tai muita harjoittelukaloja, vain kohdelajia. Uhrasin kylläkin purolle aurinkolasini, jotka putosivat sillalta veteen tuijotellessa, mutta eipä tuo paljon haitannut. Sekä Anni (jolle raportoin ekskursiosta menomatkalla) että Sakari (jolta soittelin mahdollisen paluukyydin aikatauluja) pitävät meikäläistä varmaan ihan seinähulluna. Ja aiheesta. Mutta haitanneeko tuokaan.

Kuha vol. 1. 18.5

Kuhaa koettamassa aamulla ennen töitä Töölönlahdella. Oli pirun kylmää ja pilvistä, välillä sataa tihuttelikin. Oopperan Kuhakivi löytyi helpohkosti - eipä siellä muitakaan pintakiviä ollut. Paikalta löytyi myös toukkajigi, jonka koukku oli ruostunut olemattomiin. Rautatiesillalla vaikutti tosi matalalta, juoksutustunnelilla oli kohtuullinen virtaus ja haisi kalalta. Ei kalaa, mutta kahden jigin litka tarttui koukkuun ja tuli ylös asti! Omia jigejä ei jäänyt pohjaan ensimmäistäkään, kiitos hyvän Firelinen siiman ja pehmeitten koukkujen. Mutta nou kuha. Meni maastontiedustelun piikkiin. Täytynee yrittää joskus uudestaan, mieluiten pian.

Toutsi 16.5

Toutainta yrittämässä Suvannolla. Jäi yritykseksi, eikä omaan tekemiseen oikein ollut uskoa, lähinnä kaiketi kohdekalojen vähäisen määrän ja kovan vaikeusasteen takia ennakko-odotus saaliin suhteen oli pyöreä nolla. Ja siihen se hyytyikin. Komeita pintakäyntejä kyllä näkyi, varsinkin varhain aamulla. Jotain kopaisuja siiman  päässä tuntui, mutta taisivat olla uistimen tielle osuvia salakoita ja särkiä. Väkeä oli keskiviikosta ja aamuseitsemästä huolimatta enemmän kuin vimpakeikalla, mutta olihan sääkin hienoin mahdollinen. Joku sai koho-ongella ison myrkkyahvenen, useimmat taisivat jigata kuhaa. Joku vavaton herrasmies tuli juttelemaankin.

Äitienpäivän iltaretki 13.5

Koskapa Anni pyysi iltapäivällä hieman lukurauhaa, suunnistivat äijät taas Suvannolle. Taika jäi katsomaan videoita. Tällä reissulla ei ollut ihan normaali into päällä, vähintään puoliksi oltiin velvollisuudentunnosta liikkeellä. Aluksi ongittiin Pornaistenmuurilla särkiä, mutta väenpaljouden ahdistaessa tuumin, että särkiä nyt saisi vedenpuhdistamon ojaltakin. Nousihan niitä Kristan paikasta, tosin tuntui, ettei määrä eikä ainakaan koko ollut samaa luokkaa kuin jokunen viikko sitten. Kuitenkin sen verran että hommassa pysyi mielenkiinto. Olivat muuten kutemattomia ja kutevia kaloja, kuten kuun vaihteessakin, jännä. Särkien lisäksi tunki siiman päähän pieni ahven, joka laitettiin takaisin kasvamaan isommaksi. Neljäs vuodatri (nyt: särki, salakka, vimpa ja ahven). Jossain vaiheessa särkien nostelu alkoi tympäistä, ja edes teoreettinen mahdollisuus muuhun saaliiseen ajoi takaisin Pornaistenmuurille. Muutama särki sieltäkin, kunnes Leimu heräsi ja lähdettiin kotio. Nämä särjet jalostettiin pastakastikkeeksi, uusi fileointitekniikka ei toiminut niin hyvin kuin olisi voinut toivoa.

Äitienpäivän aamuretki 13.5

Kärsimysaikaisin (n. klo 7) lähdettiin molempien muksujen kanssa kohti Espoon puroja. Tavoitteena oli antaa äitin nukkua pitkään ja lukea kaunokirjallisuutta, sekä saada isille seipi. Puro löytyi, kun oli aikamme joutomailla ja pelloilla hortoiltu, mutta seipit eivät löytyneet. Saaliina yksi särki, mutta eipähän menneet omat munat pataan. Kaikki meinasi molskia ojassa, kunnes paikanvaidon jälkeen Taika onnistuikin kastelemaan kenkänsä heitellessään keijujen lehtivenettä laineille. Sitten pyyhe kehään ja suorinta tietä kotio. Olin muuten aivan naatti tämän keikan jälkeen. Energiankulutus oli varmaan samaa luokkaa kuin naparetkellä ja vaikutus hermojen kireyteenkin varmaan samansuuntainen.

Vimpa vimpula 11.5

Aamuretki ennen työpäivää. Ylös kuudelta ja heti suvannolle. Ketään muuta ei ollut Pornaistenmuurilla, kun oli torstaiaamu ja satoikin kohtuullisesti. Mutta kannatti, vimpa nousi! Komea kutuasuinen koiras. Erikille ja Sakarille lähti välittömästi rapska tapahtuneesta. Sitten nousi vielä pari särkeä, jotka jäivät lokeille. Sitten työpaikan aamukahvipöytään höyryämään saaliista.

Leimun kanssa iltaongella 10.5

Anni ja Taika päikkärin äitienpäivätapahtumassa, joten äijät karkasi ongella illaksi Vanhiksen suvannolle. Aurinko paistoi, kerrassaan hieno ilma. Yksi helmipöllö nähtiin matkalla suvannolle. Illan tärkeimpänä tavoitteena oli - paitsi viettää laatuaikaa - saada vimpa. Venäläiset onkisällit nostelivat kyynärvarren mittaisia vimpuloita, meille tuli vain särkiä ja 5 salakkaa. Yksi vimpa (kai) irtosi nostossa. Ei aluksi harmittanut, mutta sitten jo vain alkoi harmittaa kun muut sai ja minä en! Kalat päätyi muuten poistettuina ravinteina biojätteisiin, kun Vanhiksen särkikalojen syömäkelpoisuudesta ei ollut takeita. Sitten sai kimmokkeen selvittää tämäkin asia. Nou vimba.

Kauden avaus 29.4

Avovesikauden ja samalla koko kalastusvuoden avaus! Mukana koko perhe (Anni, Taika, Leimu) sekä vierailevina tähtinä Krista ja Pave. Olimme särkiongella Viikin vanhan vedenpuhdistamon ojalla, ensin mutkassa ja sitten Viikintien suoralla ns. Kristan paikassa. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Saaliina vajaa 30 särkeä ja yksi salakka, kolmipiikki putosi nostossa. Itse en juurikaan ehtinyt vapaa pidellä, kun piti irrotella Annin ja Taikan kaloja, laittaa matoja koukkuun tai kanniskella Leimua. Eipä tuo pahemmin haitannut, kaikilla taisi olla ihan kivaa. Ja vuodarit särjestä ja salakasta. Kivaa oli. Särjet jalostettiin tomaattiseksi tahnaksi leivän päälle. Sokkotestissä anoppi luuli syövänsä sardiinia.


Kala se on särkikin. Nämä kuvattu myöhemmin kesällä luontotalo Villa Elfvikin akvaariossa