Sunnuntaikalastelua 17.6

Sorva puuttui edelleen vuosilistalta, ja vaikka kieltäydyn ottamasta asiasta sen enempää paineita, oli syytä tarkistaa, tarjoaisivatko Töölönlahden kaislikot helpon lajipinnan. Nuoriso viihtyi hyvin liikuntapuistossa, joten muutaman tunnin aikaikkuna projektiin oli auki eväitten syönnin, kahlaamisen ja pyöräilyn ohessa. Särjet, pasurit ja varsinkin salakat pitivät parhaansa mukaan mielenkiintoa yllä projektiin. Jotkin isommat särkikalat, oletettavasti lahnat, kävivät pyörähtämässä rannassa, onkijan tarjouksista kuitenkaan vähät välittäen.

Lintuharrastajalle lahti tarjoaisi paljon enemmän: poikasiaan sukeltamaan opettavat nokikanat, kalastavat silkkiuikut, harmaahaikarat ja punasotkat normaalien valkoposkihanhien, lokkien ja haarapääskyjen lisäksi. Muuan lintukuvaaja kävikin esittelemässä kamerasta oman retkensä saldoa ja arveli lahden vettä nykyisellään jo kohtalaisen puhtaaksi. Mainio juttu - niin kaloille, linnuille kuin suppailijoillekin. Matkaa jatkaessaan hyvää tarkoittava, mutta Murphyä ja muita onkijaa suurempia voimia tuntematon ornotologi toivotti kovaan ääneen hyvää kalaonnea - sanomattakin lienee selvää, että sorva jäi sillä kertaa saamatta.

Töttöröö 12.6

Kun Keravanjoen alajuoksun töröpaikat olivat joko tyhjillään tai kokeilematta, tie vei onneksi liki pomminvarman töröpaikan ohi ylempänä jokivarressa. Puhun tietenkin Sipoontien sillassa Järvenpään kohdalla. Joki on sen ali kulkiessaan kohtuullisen matala, ainakin osittain hiekkapohjainen ja ilmeisesti täynnä töröjä. Epäilemättä fiksuin lähestymistapa olisi kahlata jokeen ja hakea töröt katseellaan matalahkosta vedestä, mutta nyt ei ollut matkassa lantsareita eikä muutakaan kahluuvarustusta. Onki sen sijaan oli, ja jossain vaiheessa törö päätti armahtaa onkijan - rantautus, yksi (ankea) kuva ja vapautus. Se oli siinä - törö, yksi ainoa ja aika pienikin. Kyllähän tämä lajipinnaksi kelpasi, mutta itse olisin mieluusti syventynyt töröjen sielunelämään vähän syvällisemmin. Kalat olivat kuitenkin tänään asiasta visusti eri mieltä, ja vain itikoitten syödessä vimmatusti totesin että tämä riittäisi tällä erää.

Suutari tai ei 9.6

Ilmojen viilentyessä pahin polte helpotti hetkeksi kalastuksestakin. Vaikka uusien elisten osalta kevätsesonkin oli mennytkin metsään, oli kevät kokonaisuutena yhtä kalastuksen juhlaa. Alkukesän miekkasärkioptiokin taitaa olla tätä kirjoittaessa mennyt vuodeksi ohi, mutta keskikesä, loppukesä ja syksy ovat mahdollisuuksia täynnä.

Välillä on hyvä katsoa lähelle, ja tilaisuuden tullen iltakalaan Luoteis-Helsinkiin. Munkkiniemen lampi Koneen pääkonttorin vieressä on varmaan suutaripaikkana nykyisin kaikkien tiedossa. Tuota lutakkoa tuli aikoinaan kartalta katseltua, mutta varsinainen koekalastusreissu jäi tekemättä. Jälkikäteen on helppo jossitella, mutta olisi ollut kyllä hauskaa tietää, ovatko suutarit majailleet lammessa iät kaiket, vai ilmaantuneet sinne vasta alle kymmenen vuotta sitten.

Tällä kertaa lampea runsaslukuisina, joskin pienikokoisina asuttavat suutarit lymysivät ties missä - muutama ruutana sen sijaan suostui vuosipinnaksi. Samalla reissulla tuli kokeiltua läheinen Niemenmäen hopearuutanalammikko, mutta nämä olivat ihan totaalisen jäässä ja vain muutama särki kävi teeskentelemässä hopsua. Onneksi kesää riittää, jos inspiraatio iskee.

Töröttelyä 3.6

Neiti 11 veen luokkakaverin synttärit Pohjois-Helsingissä tarjosivat hyvän tekosyyn livistää muutamaksi tunniksi koluamaan Vantaan- ja Keravanjoen rantoja. Törö olisi mukava vuodari, turpakin kelpaisi. Vesi oli huiman matalalla ja varmaan lämmintäkin kuin kesällä, ainakin Tapaninvainion uimarannalla vaikutti olevan porukkaa nauttimassa kylpylämpöiseksi lämminneestä jokivedestä. Uiminen epäilemättä olisikin ollut mielekkäämpi hellepäivän aktiviteetti, muutamaa särkeä lukuunottamatta kalat pitivät suunsa visusti kiinni. Ei liene kenellekään yllätys, että aurinkoinen keskipäivä ei välttämättä ole se kesän optimaalisin onkihetki. Rannassa voi onneksi törötellä ilman töröjäkin, vanhojen kalattomien paikkojen lisäksi tuli koluttua muutamia uusia, ihan yhtä vinkeitä ja kalattomia nekin - vaan ensi kerralla ehkä toisin.

Kokeiluja 3.6

Välillä on hyvä kokeilla jotain uutta - tässä löytöretkeilyn ja kalastokartoituksen hengessä testattiin tällä kertaa nimetön(?) oja, joka virtailee Vallilanlaakson siirtolapuutarha-alueelta kohti merta. Jonkun kansanmiehen suusta olen tuolle kuullut nimityksen "lapsivesipuro", kaiketi siksi että Kätilöopisto sijaitsee siellä jossain ylävirrassa, missä tämäkin liru saa alkunsa. Moisen nimen voinemme jättää suosiolla omaan arvoonsa.

Oja oli suunnilleen juuri niin vaatimattoman näköinen kuin muistelinkin. Joskus ennenkin oli tätä kuravettä tullut mulkoiltua jonkun villin kalajutun innoittamana, nyt kuitenkin otettaisiin juttujen todenperäisyydestä selvää omakätisesti. Syvyyttä ei ollut taatusti paljon yli 30 senttiä missään, monin paikoin selvästi vähemmänkin. Usko minkään selkärankaisen elämän olemassaoloon oli kovasti koetuksella, mutta niin vaan joku alkoi tutkimusongen kohoa nykiä määrätietoisesti pinnan alle. Sama toistui seuraavassakin paikassa, kunnes koukun pienennyksen jälkeen syylliseksi osoittautui potra kymmenpiikki. Hetkeä myöhemmin myös kolmipiikki liittyi kasvattamaan ojan todennettua lajistoa. Jotain muuta kuin piikkikaloja oltiin kyllä hakemassa, mutta ihan hauska näinkin, tulipa taas todistettua että paljon kumpparinpainallusta kummempaa vesistöä ei pienille kaloille tarvita, ja että etsivä löytää - jos ei kultaa, niin ainakin kolmipiikkejä.

Miksei sitä kymmenpiikkiä voinut älytä kuvata?